Kysely nukkumisesta!
Vastaa rehellisesti paljonko nukut yleensä vuorokaudessa. Erityisesti ne joilla ei ole töitä tai ovat eläkkeellä, eli täyttääkö uni/lepo tavallista enemmän vuorokauden rytmiä. Itse nukkuisin enemmän, mutta uni on katkonaista ja nukun tyyliin 1-3 tuntia, herään jatkan 1 + 1 + 1 ja päivällä vielä lepäilen tunnin tai pari yhteensä vuorokaudessa varmaankin 6 - 9 tuntia toki paljon siitä ajasta menee vain makoilemiseen. Ahdistus ja masennus taustalla.
Minulla on ystäviä, jotka "pystyvät" nukkumaan hyvinkin puolet vuorokaudesta ja sanovat että ovat ihan tyytyväisiä. (eivät siis myöskään ole töissä). Töissä olevien tai muiden kiireellisten unen määrä on tietysti hyvin eripituinen.
Kommentit (15)
Työtön, kärsin unettomuudesta, uni jää vähäiseksi ja katkonaiseksi joka yö. Liikun paljon ja syön terveellisesti, en juo enkä polta joten se ei vaikuta uneen mitenkään minulla. Päiväunia en pysty nukkumaan, uni ei tule vaikka kuinka kauan makaan silmät kiinni.
Nukun 11-12h yhtäjaksoisesti. Olen sairaslomalla.
En ole työtön, enkä eläkeläinen, mutta viikonloppuisin nukun helposti kymmenen tuntia. Viikolla nukun noin 7-8 tuntia/yö ja se on selkeästi liian vähän, koska viikonloppuna unta riittää vielä pitkien yöunien lisäksi päiväuniin 😴
En käy töissä, nukun keskimäärin n. 6-7 tuntia ja tämänkin vain lääkkeillä. Joskus nukun vähemmän tai en ollenkaan. Eipä se töissä käymättömyys estä uniongelmia, ennemminkin taloudellinen stressi vain lisää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Semmoista sitten elätin iltaan
Potkivat muutosneuvotteluissa ulos, kuten moni muukin on saanut potkut. Töitä kuitenkin tehnyt lähes 40 vuotta, että se siitä elätistä sitten.....ei tässä iässä enää töitä saa ja kyllä tämä aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.
-ap-
Noin 7 tuntia makaan, mutta nukahtaminen on katkonaista eikä uni tule helpolla. Paljon virkeämpi noin 9 tunnin unilla.
Kun sanotaan, että aikuinen tarvitsee noin 7-9 tuntia unta, ei kannata ajatella, että itse on siellä alahaarukassa välttämättä, vaan 1-2 tuntiakin lisää voi tehdä ihmeitä. Toki tämäkään haarukka ei ole ehdoton, mutta vain harvinaisuudet osuvat sen ulkopuolelle.
Nukun suunnilleen klo 3 - 9, sitten kuuntelen n. tunnin äänikirjaa ja nukahdan uudestaan pariksi tunniksi, ja pikkuhiljaa klo 12 aikaan vääntäydyn ylös aamupalalle. Pirteimmilläni olen myöhäisillasta nukkumaanmenoon asti. Olen eläkkeellä ja vihdoinkin saan noudattaa omaa rytmiäni. Ei ole vaikeuksia nukahtaa eikä herätä.
Eläkkeellä ja nukun ehkä n. 7 tuntia normaalisti, mutta välillä vain 4-6 tuntia. En kyllä mistään kunnon unettomuudesta kärsi kuin ihan satunnaisesti. Olen aamuvirkku ja nousen aina aikaisin ylös vaikka olisin nukkunut huonostikin. Illalla saatan sitten nuokkua nojatuolissa tuntikausia telkkarin ääressä - puolihorroksessa, mutta ei kunnolla unessa. Mitään päiväunia en harrasta, koska ne ei sovi mulle vaan tekevät huonon olon.
Aika perus on 2-4h, tarvitsen unilääkkeitä. Jos en ota mitään, niin sit en myöskään nuku mutta olen asennoitunut siten että sitä on vaan siedettävä välillä.
Joskus päivällä onnistuu tunniksi koomaamaan.
Mun pää ei rauhoitu kuin tilttaamalla viinaa tai lääkkeillä. Kyllä siis urheilen, liikun päivittäin, ei kofeiinia jne, koitan rauhoittua, joogaa sun muuta mutta siinä hetkessä kun tietoisuus herää unilta niin se alkaa jo taas käymään kierroksilla ja pitää hereillä. Nuorempana krooninen ylikunto syömishäiriön takia, todennäköisesti oon sillä saanut jotain aivoissa pysyvästi vituralleen.
Oon jo lapsuudessa ihmetellyt miten jotkut vaan menee sänkyyn, laittaa pään tyynyyn ja 10 minuutin sisällä alkaa kuulumaan kuorsaus.
Miten se tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Semmoista sitten elätin iltaan
Työelämä on aika yleinen unettomuuden aiheuttaja.
Vierailija kirjoitti:
Aika perus on 2-4h, tarvitsen unilääkkeitä. Jos en ota mitään, niin sit en myöskään nuku mutta olen asennoitunut siten että sitä on vaan siedettävä välillä.
Joskus päivällä onnistuu tunniksi koomaamaan.
Mun pää ei rauhoitu kuin tilttaamalla viinaa tai lääkkeillä. Kyllä siis urheilen, liikun päivittäin, ei kofeiinia jne, koitan rauhoittua, joogaa sun muuta mutta siinä hetkessä kun tietoisuus herää unilta niin se alkaa jo taas käymään kierroksilla ja pitää hereillä. Nuorempana krooninen ylikunto syömishäiriön takia, todennäköisesti oon sillä saanut jotain aivoissa pysyvästi vituralleen.
Oon jo lapsuudessa ihmetellyt miten jotkut vaan menee sänkyyn, laittaa pään tyynyyn ja 10 minuutin sisällä alkaa kuulumaan kuorsaus.
Miten se tehdään?
Minä kyllä nukahdan helposti, mutta ongelma on että herään 1 - 3 tunnin päästä lähes joka yö, pisin yhtäjaksoinen uni ollut puoleen vuoteen 5 tuntia. Aiemmin olen kyllä pystynyt nukahtamaan uudestaan helposti, mutta nyt on hankalaa ja menee helposti pyöriskelyksi. Eniten minä ihmettelen niitä, jotka sanovat nukkuneensa yhteen menoon jopa 8 - 10 tuntia ja vieläpä useina öinä.
-ap-
Kun olin työtön nukuin 23-07. Nyt töissä ja nukun 22.30-06.30 tai 07:00. Toki välillä aamuyöstä juuri stressi herättää mutta nukahdan uudelleen.
Työttömänä saatoin ottaa noin tunnin päiväunet aamusalin ja lounaan jälkeen ennen iltapäivän lenkkiä.
Pidän rytmistä ja pyrin menemään myös viikonloppuna klo 23 nukkumaan ja herään klo 7-8.
Kuinka moni on tyytyväinen omaan unen määräänsä?
3-5 tuntia, jos olen sairas nukun 6-8 tuntia. Tämä keskeytymätöntä yöunta. En ole töissä, mutta tekemistä riittää.