Töissä lasten kanssa, eikä todellakaan ole kutsumusammatti. Onko meitä muita?

En ole koskaan halunnut omia lapsia, en ole erityisemmin pitänyt lapsista. En edes leikkinyt vauvanukeilla. Ärsyynnyin kun oletettiin että minustakin tulee äiti tms. 

Ja nyt olen lasten kanssa töissä. Kouluttauduin alalle jolla on varmasti töitä - lähihoitaja - ja harjoittelussa päiväkoti tuntui ok alalta. Ei vuorotöitä. Vaikka en olekaan mikään kanaemo, en ollenkaan. Huomasin että riittää kun on reilu ja hymy "ulottuu silmiin". Se on ihan keksittyä että "lapset vaistoaa jos ei heistä pidä" - no eikä vaistoa, olen pidetty hoitaja. Lapset lukee kasvojen konkreettisia ilmeitä, ei he jotain yliluonnollista vaistoa. Jos osaa esittää että on iloinen ja kiinnostunut, niin täydestä menee kuin väärä raha. 
 

Harjoitteluaikana törmäsin mm hoitajaan joka oikeasti oli pelätty hoitaja lasten näkökulmasta. Lastenkin parissa on töissä niitä jotka vittuilee, ei ole reiluja, kyykyttää... sanallisesti! Pikkuihmisiä jotka vasta opettelee itse puhumaan, eikä millään pysty sanomaan takaisin!  (ei minkään ikäisten asiakkaiden hoitajan kuulu vittuilla hoidettavilleen). 

Lapset osaa myös olla ärsyttäviä. Pikkuvanhat, supertakertuvat, vauvaäänellä puhuvat leikki-ikäiset, kaikkivoipaisuus, "teen mitä tahansa niin olen oikeassa ja minusta tykätään"  jestas kun mua ärsyttää lapsissa moni asia. Kun joku itseriittoisuudessaan on täysin varma, että aikuiset ei lakkaa välittämästä, vaikka käyttäydyn kuin kusipää. Ja oikeinhan se on, se varmuus että aikuiset välittävät. Mutta mua se jostain syystä ärsyttää, sellainen lapsuuden "narsismi". Mutta osaan olla näyttämättä sitä. 

Tämä tuntuu välillä jotenkin erikoiselta kun aina oletetaan että hoitoala on aina kutsumus. Uhrautuvaisia ihmisiä. Ei tosiaankaan aina ole. Hoidokit on asiakkaita, ei "kuin omia". En edes haluaisi omia. "sä varmaan todella tykkäät työstäsi" jaa... no siitä saa edes jonkinmoisen palkan. 

Työn lisäksi en kaipaa mitään muuta sosiaalisia kontakteja, hah. Mutta tämä on asia josta ei työyhteisössä voi sanoa mitään, eikä oikeastaan kellekään tuttavallekaan. Moni ihmetteli mun alavalintaa, mutta en todellakaan voi paljastaa että itseasiassa lapset useinkin ärsyttää mua. Saisin varmaan potkut vaikka työn hoidan hyvin.