Näkymättömyyden haava
Kun ihminen on tarpeeksi kauan kokenut itsensä näkymättömäksi, vääränlaiseksi, arvostelluksi ja ylikuormitetuksi, kehoon ja mieleen kerääntyy valtava määrä patoutunutta raivoa ja kipua. Se katkeruus on omien haavojen huutoa. Tuntee että haluaa pahaa muille, haluaa huutaa: “Katsokaa edes kerran, miltä minusta tuntuu! Katsokaa, miten paljon minuun sattuu!” Se on se terve kapina ja loukatun lapsen hätähuuto, joka on vain patoutunut myrkylliseksi, koska sille ei ole ollut turvallista tilaa tulla näkyväksi
Kommentit (3)
Moni näkymätön ei katkeroidu, vaan tekee toisille hyvää ja nostaa sekä kohottaa niitä, jotka yrittävät, kaikesta huolimatta ja juuri siitä johtuen, löytää paikkansa elämässä.
Jos ajatus vaihtuu sanoiksi tai teoiksi, niin kaikki eivät kuitenkaan reagoi samoin samassa tilanteessa eli jotain muutakin löytynee?