Aion alkaa opetella hyötykasvien kasvattamista, varmuuden vuoksi.
Ilmastonmuutos pelottaa minua, ja koska nyt muutan piakkoin rintamamiestaloon jonka pihassa on tilaa palstalle. Haluan oppia tuottamaan edes jotain ruokaa itse. Jos ruoan tuotanto loppuu muualta tai jos sen kuljetus vaikeutuu, on minulla edes jotain mitä voin tehdä lasteni hyväksi.
Eihän siitä mitään haittaakaan ole. Tilasin Marttojen oppaita, myös sienestykseen ja säilöntään.
Kommentit (4)
on ihan parasta. Itsellä on kipeä selkä, ja ruohokatteen alla kasvattelu säästää multa kitkemisen vaivoja.
Kaupungin rintamamiestalon pihalta ei kyllä yleensä saa koko vuoden juureksia, jos aikoo ruokkia perhettä. Kasvimaan pitäisi olla kooltaan n. 200 neliötä, että siitä riittää syömistä syksystä juhannukseen. Lisäksi pitäisi saada jostain marjoja ja hedelmiä, eli omppuja varastoon. Lajikkeen pitäisi olla joku talviomppu, Antonovka, Lobo tai vastaava.
Toivottavasti ap:lla on varastointitiloja! Paras varastointilämpö on noin 2-4 astetta.
Minä säilön mökin maakellarissa, parvekkeella ja rivarin ulkovarastossa styroxilla vuoratussa puulaatikossa + arkkupakkasessa. Maaliskuulle miltei omilla rehuilla pärjätään (paitsi salaattia ja appelsiineja ostetaan), sitten pitää turvautua kaupan vihannesosastoon.
Perunan ja salaatin kasvatuksessa on aika vaikea epäonnistua. Eivät vaadi jatkuvaa kitkemistä ja saat niitä nopeasti ruokapöytään.
Meillä on suhteellisen suuri tontti, joskin aion aloittaa aika pienellä osalla siitä. Perunasta ajattelin aloittaa, ja sitten pieniä koe-eriä joitain muita.
Tontilla on muutama marjapensas ja omenapuu. En tiedä omenien lajikkeita. Aion yrittää lisätä marjapensaita ja saada puuta kantamaan hedelmää paremmin. Nyt se on ollut todella vaihteleva.
Talossa on pariasteinen kellari, jossa on aikoinaan pidetty myös porsasta.
ap
Hyvä harrastus, mukavaa puuhaa ja lapsetkin touhuamaan. Kateviljelystä kannattaa lueskella; helpottaa hommia kummasti ja satokin paranee!