Veronmaksajien rahoilla pedataan jo seuraavaa Caruna-katastrofia – Yksinkertainen paperi suojaisi maanomistajat valtion takinkäännöltä
Suomeen puuhataan nyt miljardiluokan vetyputkea Torniosta Porvooseen. Julkisuudessa hanke kääritään kauniiseen vihreän siirtymän ja isänmaan edun kaapuun. Tosiasiassa valtionyhtiö Gasgrid vetää veronmaksajien piikkiin jättimäistä infralinjaa, jonka päätepisteenä on pörssiyhtiön tehdasportti.
Suurin lasku tästä lystistä lankeaa kuitenkin suomalaisille maanomistajille. Kun valtionyhtiö marssii metsään tai pellolle, yksityisomaisuuden suoja pyyhitään pöydältä vanhentuneen pakkolunastuslain nojalla. Maanomistajalle lyödään käteen naurettavat, pelkän puuston tai raakamaan arvon mukaiset karkkirahat. Tilalle jää pysyvästi sirpaloitunut tila, raivauspakko ja raskaat maankäyttörajoitukset.
Pahinta on, että me tiedämme jo, miten tässä näytelmässä käy. Digitan ja Carunan kohdalla nähtiin valtion moraalikato puhtaimmillaan: ensin maat sosialisoidaan "yhteisen hyvän" nimissä, ja kun putki tai sähköverkko on valmis ja tuottaa varmaa kassavirtaa, se yhtiöitetään ja myydään ulkomaisille sijoitusrahastoille rahantekokoneeksi. Siinä kohtaa isänmaan etu unohtuu, ja tilalle tulee kansainvälisen suurpääoman maksimaalinen tuotto.
Jos valtio aikoo harrastaa tällaista maakaappausta, peliin on saatava rehelliset säännöt.Maanomistajien kanssa on tehtävä sitova sopimus: Mikäli vetyputken tai sen osan omistus siirtyy tulevaisuudessa sekuntiakaan valtion ulkopuoliselle taholle, pörssiin tai ulkomaille, raukeavat alkuperäiset pilkkahintaiset lunastuskorvaukset välittömästi. Siinä tilanteessa uuden omistajan on maksettava maanomistajille takautuvasti maan reaalinen käyttöarvon mukainen korvaus – siis siirtomonopolin tuottoon sidottu todellinen arvo, ei mitään nimellisiä hiluja.
Suomalaisten maita ei pidä käyttää pelinappuloina, joilla pedataan tulevaisuuden myyntivoittoja ulkomaisille infrarahastoille. Jos valtion takki kääntyy ja infra myydään, on laskun maksajien eli maanomistajien ja veronmaksajien oltava ensimmäisenä jonossa jakamassa potteja.
Kommentit (25)
Punikkien itkupotkuraivareista päätellen varsin onnistunut ja tervetullut hanke.
Vierailija kirjoitti:

Nyt et taida ymmärtää sanaakaan tuosta. AP osuu oikeaan.
Huomioitavaa on että Perussuomalaiset ovat varoittaneet APn kuvaamista asioista jo pidemmän aikaa.

Ole punikki hiljaa.
Suomalaista kusetetaan aina, koska meillä on poliitikot, jotka kumartavat ulkomaille ja pyllistävät kotimaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punikkien itkupotkuraivareista päätellen varsin onnistunut ja tervetullut hanke.
Nyt et taida ymmärtää sanaakaan tuosta. AP osuu oikeaan.
Huomioitavaa on että Perussuomalaiset ovat varoittaneet APn kuvaamista asioista jo pidemmän aikaa.Ole punikki hiljaa.
Painu sinä iigori kaalisopallesi täältä
Siellä taas joku lukihäiriöinen huutelee punikkia, kun ei aivoissa riitä kapasiteetti ymmärtämään sanaakaan tekstistä. Kerropa meille viisaammille, mistä lähtien suomalaisen perusomistusoikeuden ja oman metsän puolustaminen on ollut kommunismia? Taidat itse asua vuokralla kaksiossa, kun ei paljoa omat maat ja mannut paina.
Suomi on poikkeuksellinen Länsi-Euroopan maa. Suomalaiset eivät omista oman maansa yrityksiä. Ulkomaalaiset omistavat yli puolet Suomen pörssiyrityksistä. Muualla länsimaissa yritysomistus on kotimaista, suurin osa yritysomistuksesta on kotimaista.
On ongelmallista jos Suomen myynti ulkomaille jatkuu. Se tarkoittaa että yritysten voitot siirtyvät verottomasti ulkomaille. Se tarkoittaa etteivät ulkomaiset omistajat maksa Suomessa tehdyistä voitoista lähdeveroa Suomeen. Se tarkoittaa rahavirtaa Suomesta ulkomaille, samaan aikaan kun valtio lainaa takaisin rahaa ulkomailta Suomen pyörittämiseksi velaksi.
Hollannin rautateitä ajetaan Suomalaisella sähköllä. Kohta Saksalaisia paperitehtaita ajetaan Suomessa Suomalaisesta tuulesta Saksalaisen tuulivoimayhtiön vetytehtaassa tekemällä vedyllä joka viedään Suomen valtion takaaman ja maksaman kaasuputken avulla Suomesta Saksaan.
Banaanivaltio tarkoittaa maata joka on menettänyt itsemääräämisoikeutensa ulkomaalaisille kolonialisteille. Suomi on talouskolonialistisen riiston alusmaa jossa korruptoitunut poliittinen juntta myy luonnonrikkaudet ulkomaalaisille pikkurahasta. Enää gepardilakit puuttuvat. Suomi on banaanivaltio.
Vierailija kirjoitti:
Punikkien itkupotkuraivareista päätellen varsin onnistunut ja tervetullut hanke.
Vihreät ja muu vasemmistohan ajavat tätä veryputki hanketta, koska vihreä siirtymä ja sosialisointi
Ei tarvitse kummoistakaan kristallipalloa nähdäkseen, mitä tässä vetyputkihankkeessa todellisuudessa puuhataan. Kun vähänkin katsoo karttaa ja katsoo nurkan taakse, niin totuus paljastuu: ei sitä putkea pelkästään Porvoon jalostamolle rakenneta. Se jatkaa matkaansa suoraan Saksaan.
Koko homma tehdään vain siksi, että sakemanni teki historian idioottimaisinta energiapolitikkaa ja ajoi omat ydinvoimalansa alas. Nyt niillä on hätä kädessä, ja ratkaisu on kupata Pohjoismaat tyhjäksi. Suomesta tehdään pelkkä halvan raaka-aineen siirtomaa. Meidän metsät pirstotaan ja maat pakkolunastetaan pilkkahinnalla valtionjohdon luvalla, jotta saadaan vetyä pumpattua saksalaisten tehtaiden käyttöön.
Tämä tietää myös sitä, että halvan sähkön päivät on Suomessa ohi. Kaikki se tuulivoiman ylijäämäsähkö, joka nyt laskee meidän sähkölaskuja, ajetaan jatkossa vetytehtaiden läpi sakemannille. Kysyntä räjähtää, ja suomalainen maksaa sähköstään itsensä kipeäksi vain siksi, että saadaan Keski-Euroopan pyörät pyörimään.
Ja turha täällä on kenenkään alkaa mitään punikkihuuteluita huutelemaan, jos tätä kusetusta vastustaa. Perussuomalaiset ovat varoittaneet tästä täysin samasta kehityskulusta ja energiakolonialismista jo pidemmän aikaa, mutta eihän herroille mikään puhe mene perille ennen kuin nimet on paperissa.
Ei mene kauaakaan, kun tämäkin veronmaksajien rahoilla rakennettu putki yhtiöitetään ja Saksa nappaa sen haltuunsa jonkun EU-direktiivin varjolla. Siinä kohtaa suomalaiselle maanomistajalle ja veronmaksajalle jää käteen pelkät kannot ja kalliit laskut, kun myyntivoitot valuvat rajan taakse. Herätkää nyt saatana ajoissa, ennen kuin kaikki on viety.
Tämä kaasuputki Saksaan on Suomen valtion pelastus. Suomen valtio pääsee kiinni vihreän vedyntuotannon tuomaan vaurauteen. Suomi pääsee verottamaan vetyä kuten Norja öljyä ja kaasua!!!!!
Norjan valtio verottaa öljy- ja kaasuyhtiöitä yhteensä 78 prosentin marginaaliverokannalla. Tämä muodostuu kahdesta osasta:
Normaali yhtiövero: 22 %
Erityinen resurssivero (erikoisvero): 71,8 % (joka on teknisesti säädetty siten, että kokonaisveroasteeksi muodostuu 78 %)
Se vetykaasuputki mahtuu Finngrid siirtoverkkon (110-400 kV) johtokäytävävien reunaan, ei tarvitse kaataa yhtään puustoa eikä lisälunastaa maata maanomistajilta. Pitäkää puolenne arvoisat maanomistajat.
Suomalainen poliitikko on tyhmä ja helposti kusetettavissa, kts. Uniper-kauppa
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaasuputki Saksaan on Suomen valtion pelastus. Suomen valtio pääsee kiinni vihreän vedyntuotannon tuomaan vaurauteen. Suomi pääsee verottamaan vetyä kuten Norja öljyä ja kaasua!!!!!
Norjan valtio verottaa öljy- ja kaasuyhtiöitä yhteensä 78 prosentin marginaaliverokannalla. Tämä muodostuu kahdesta osasta:
Normaali yhtiövero: 22 %
Erityinen resurssivero (erikoisvero): 71,8 % (joka on teknisesti säädetty siten, että kokonaisveroasteeksi muodostuu 78 %)
Suomesta tulee uusi Norja. Saksa maksaa!!

Ei poliitikko tee missään maassa mitään ellei saa rahaa. Ei ne mitään saatanan Jeesuksia ole. Että Helluntaita sullekin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaasuputki Saksaan on Suomen valtion pelastus. Suomen valtio pääsee kiinni vihreän vedyntuotannon tuomaan vaurauteen. Suomi pääsee verottamaan vetyä kuten Norja öljyä ja kaasua!!!!!
Norjan valtio verottaa öljy- ja kaasuyhtiöitä yhteensä 78 prosentin marginaaliverokannalla. Tämä muodostuu kahdesta osasta:
Normaali yhtiövero: 22 %
Erityinen resurssivero (erikoisvero): 71,8 % (joka on teknisesti säädetty siten, että kokonaisveroasteeksi muodostuu 78 %)
Saudi Aramcon verotus
Tulovero: Saudi Aramcon tuloveroprosentti on 50 % yhtiön ylävirran (upstream) toiminnoista. Jalostus- ja myyntitoimintoja (downstream) verotetaan yleisellä 20 %:n yhteisöverokannalla.

Kylläpä on pojilla lapsellinen usko suomalaiseen päätöksentekoon. Vertaus Norjaan ontuu niin pahasti, että se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Norja kansallisti öljynsä ja perusti valtionyhtiö Statoilin (nyk. Equinor) pitämään huolen siitä, että rahat jäävät omalle kansalle.
Suomessa taas linja on aina ollut se, että luonnonvarat ja infra lahjoitetaan ulkomaisille suuryhtiöille puoli-ilmaiseksi. Katsokaa vaikka meidän kulta- ja akkumineraalikaivoksia: kansainväliset jättifirmat käärivät miljardivoitot ja vievät rikkaudet mennessään, ja Suomelle jää käteen pelkät kuoppamaat, ympäristötuhot ja nuolemaan näppejään. Suomen naurettava kaivosvero on pelkkää kosmetiikkaa verrattuna Norjan malliin.
On täysin sinisilmätöntä luulla, että Suomen poliitikot osaisivat tai uskaltaisivat leipoa velylle mitään ”78 prosentin Norja-veroa”. Saksa ja EU sanelevat säännöt, ja suomalainen poliitikko kumartaa, aivan kuten tehtiin Uniper- ja Caruna-kaupoissa. Sakemanni ottaa kyllä vedyn ja sähkön, mutta voitot ja verotulot päätyvät aivan muualle kuin suomalaisen veronmaksajan taskuun. Jatka ihmeessä unia siitä "uudesta Norjasta", mutta todellisuudessa meistä tehdään Keski-Euroopan halpamaa, joka maksaa muiden energiatuhlauksen omasta lompakostaan ja omilla maillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaasuputki Saksaan on Suomen valtion pelastus. Suomen valtio pääsee kiinni vihreän vedyntuotannon tuomaan vaurauteen. Suomi pääsee verottamaan vetyä kuten Norja öljyä ja kaasua!!!!!
Norjan valtio verottaa öljy- ja kaasuyhtiöitä yhteensä 78 prosentin marginaaliverokannalla. Tämä muodostuu kahdesta osasta:
Normaali yhtiövero: 22 %
Erityinen resurssivero (erikoisvero): 71,8 % (joka on teknisesti säädetty siten, että kokonaisveroasteeksi muodostuu 78 %)
Saudi Aramcon verotus
Tulovero: Saudi Aramcon tuloveroprosentti on 50 % yhtiön ylävirran (upstream) toiminnoista. Jalostus- ja myyntitoimintoja (downstream) verotetaan yleisellä 20 %:n yhteisöverokannalla.
Suomen valtio tulee säätämään vihreälle vedylle veron kun sitä tuotetaan Suomessa. Ilmainen Suomen luonnonvarojen ryöstely on saatava loppumaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse kummoistakaan kristallipalloa nähdäkseen, mitä tässä vetyputkihankkeessa todellisuudessa puuhataan. Kun vähänkin katsoo karttaa ja katsoo nurkan taakse, niin totuus paljastuu: ei sitä putkea pelkästään Porvoon jalostamolle rakenneta. Se jatkaa matkaansa suoraan Saksaan.
Koko homma tehdään vain siksi, että sakemanni teki historian idioottimaisinta energiapolitikkaa ja ajoi omat ydinvoimalansa alas. Nyt niillä on hätä kädessä, ja ratkaisu on kupata Pohjoismaat tyhjäksi. Suomesta tehdään pelkkä halvan raaka-aineen siirtomaa. Meidän metsät pirstotaan ja maat pakkolunastetaan pilkkahinnalla valtionjohdon luvalla, jotta saadaan vetyä pumpattua saksalaisten tehtaiden käyttöön.
Tämä tietää myös sitä, että halvan sähkön päivät on Suomessa ohi. Kaikki se tuulivoiman ylijäämäsähkö, joka nyt laskee meidän sähkölaskuja, ajetaan jatkossa vetytehtaiden läpi sakemannille. Kysyntä räjähtää, ja suomalainen maksaa sähköstään itsensä kipeäksi vain siksi, että saadaan Keski-Euroopan pyörät pyörimään.
Ja turha täällä on kenenkään alkaa mitään punikkihuuteluita huutelemaan, jos tätä kusetusta vastustaa. Perussuomalaiset ovat varoittaneet tästä täysin samasta kehityskulusta ja energiakolonialismista jo pidemmän aikaa, mutta eihän herroille mikään puhe mene perille ennen kuin nimet on paperissa.
Ei mene kauaakaan, kun tämäkin veronmaksajien rahoilla rakennettu putki yhtiöitetään ja Saksa nappaa sen haltuunsa jonkun EU-direktiivin varjolla. Siinä kohtaa suomalaiselle maanomistajalle ja veronmaksajalle jää käteen pelkät kannot ja kalliit laskut, kun myyntivoitot valuvat rajan taakse. Herätkää nyt saatana ajoissa, ennen kuin kaikki on viety.
Hirveän dramaattista, kristallipalloja ja kaikkea. Ikäänkuin ei olisi ihan avoimesti jo kerrottu, että Inkoosta vedetään putki Viroon ja sieltä edelleen kohti keski-Eurooppaa. Melkoinen selvännäkijä olet :D

Johan siellä menee kaasuputket Balticconnector. Selvitä asia itselle ja palaa keskusteluun kun tiedät asiasta jotakin.
Tämä vetyputki- ja maakaappauskuvio on täydellinen oppikirjaesimerkki siitä, miten homma etenee:
Faktat ja riskit ovat pöydällä: Kaikki data, historia (Caruna, Digita) ja tulevaisuuden uhkakuvat ovat täysin näkyvissä kenelle tahansa, joka viitsii käyttää aivojaan viisi minuuttia.
Päätökset nuijitaan salassa tai "yleisen edun" varjolla: Poliitikot ja konsultit vetävät nimet papereihin, koska juuri nyt se näyttää hienolta Excelissä tai sillä saa hyvää pöhinää omaan CV-salkkuun.
Paska osuu tuulettimeen: Putki myydään 15 vuoden päästä ulkomaille rahastolle, hinnat nousevat, ja maanomistajille jää pelkät kannot ja rajoitukset käteen.
Suuri jälkihuuto alkaa: Sitten samat palstat, iltapäivälehdet ja poliitikot täyttyvät "Miten tässä pääsi käymään näin?"- ja "Kuka kantoi vastuun?" -otsikoista.
Silloin on vain vähän myöhäistä huudella, kun nimet on paperissa ja kansallisomaisuus valunut rajan yli. Se, että todelliset ja isot valuviat sivuutetaan sen takia, että ihmiset mieluummin keskittyvät somessa helpompaan viihdemössöön tai puoluepoliittiseen räksytykseen, on pelkästään surullista.