Olen lähihoitaja, enkä

kiinnostaisiko iltapäiväkerhot, siellä on isompia lapsia ja "rennompaa"? entä jos kouluttaudut hierojaksi tai fysioterapeutiksi? entä laboratoriohommat? onhan teillä valinnanvaraa!



vaihda sitten kokonaan alaa jos ei mikään nappaa. mikä sua kiinnostaa ja miksi kiinnostus lopahti? mitä haluat?

en voi lähteä kauas opiskelemaan, kun perhekin jo on. Haluaisin tehdä työtä jossa ei tarvitse olla kovin paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Eli siis ihan päinvastaista kuin lähihoitajan työ. Siihen asti kunnes keksin sen, teen keikkaa vanhainkodissa ja ehkä välillä voin mennä päiväkotiinkin jos on pakko. plääh. -ap

Etkö tykkää tehdä töitä ihmisten parissa? Etkö pidä fyysisestä työstä?

kirjapitäjäksi. saat tehdä omineen ja rauhassa. niistä on hirvittävä pulakin.

Sit vaan keräät työkokemusta niin paljon, että sulla on mahdollisuus opiskella aikuisopintotuella. Myös kauempana voit opiskella, jos koulutus on etäopiskelua, jossa lähipäiviä vain muutamia kuussa.



Toisaalta luulen, että voit löytää paikkasi lähihoitajanakin. Kokeile rohkeasti keikkailla myös muissa ympäristöissä! Esim, kehitysvammapuoli voi ollakin yllättävän hyvä sinulle, koska siellä asiakaskunta on pysyvämpää ja muutokset vähäisempiä, eivätkä asiakkaat ole aina niin hoidollisia. Myös kotihoitoa voisit kokeilla - siellä ollaan kuitenkin itsenäisesti yhden tai kahden asiakkaan luona, jolloin työ sopii itsenäiselle lähihoitajalle.

.

Myös kotihoitoa voisit kokeilla - siellä ollaan kuitenkin itsenäisesti yhden tai kahden asiakkaan luona, jolloin työ sopii itsenäiselle lähihoitajalle.

Me kyllä käytiin n 10 asiakasta päivässä! Toki ne asiakkaat olivat samoja ja hommat myös. Mutta työn saa tehdä itsenäisesti :)

ja viikonloppuisin jopa 15.

enää alle vuosi jäljellä ja kiinnostus kans hävinnyt jo ihan täysin :( Johtuu osittain huonoista harjoittelupaikoista ja turhauttavista itsestään selvistä kursseista koulussa + huonoista opettajista. Olen siis 29v ja mulla on ammattikorkeakoulustakin tutkinto, mutta ajattelin nyt käydä ton koulun loppuun, kun noin vähän jäljellä. Sen jälkeen sit haen molemmilla tutkinnoilla töitä ja ahdistaa jo valmiiksi, että todennäköisesti joudun sit tekeen lähihoitajan hommia, kun sillä alalla hommaa piisaa.



Mua pyydetään harjoittelupaikkoihin keikkaa tekeen vähän väliä..koita siinä olla viikot koulussa, vkloput töissä ja sit ois vielä perhekin. En ole hirveästi vuoroja ottanut vastaan ja hirveän syyllinen olo tulee, jos ei ole kunnon syytä olla ottamatta vuoroa vastaan. Opiskelen työttömyysetuudella ja usein käy niin, että jos ottaisin yhden satunnaisen vuoron vastaan niin työttömyyspäivärahan saanti saattaa venyä 2-3 viikkoa! Se on hirveän pitkä aika. Nyt olen alkanut oivaltamaan, että turhaan koen huonoa omaatuntoa ja poltan itseni puhki tekemällä töitä tässä samalla. Töitä varmasti tulee piisaamaan, mutta se että onko se yhtään mukavaa on eriasia..haluan työn jossa viihdyn ja on hyvä työilmapiiri.



Sori..tästä tuli tällainen omien ajatuksien purkautuminen, mutta tämä on vaikea tilanne, kun tulevat työt kyseisessä alalla ahdistaa jo nyt. Oletko miettinyt, että mikä työ sinua oikeasti kiinnostaa? Ota selvää kouluista ym ja tee päätös sen mukaan! Ehkä me vielä joskus löydämme omat paikkamme :)

viestistäsi. :) Ehkä juuri tuo että työpaikoissa missä olen ollut, on jotenkin huono ilmapiiri, liian vähän henkilökuntaa yms. Hammashoitajaksi olisin ehkä halunnut, mutta täälläpäin ei voinut valita sitä koulutusohjelmaa. Se olisi ollut pelkkää päivävuoroa ja säännöllistä työtä.



Ärsyttää sekin kun työt on pelkkiä päivän-muutaman viikon sijaisuuksia. Pitempiaikaista tai vakipaikkaa on hankala saada. Eikä se palkkakaan mikään häävi ole, mikä tietysti oli tiedossa jo alalle hakiessani. Oikeasti haluaisin olla kokki tai leipuri. :) Niitä kouluja ei täällä ole.

Hiljattain valmistuneena lähärinä pakko nostaa tämä ketju ylös. Niin, se työilmapiiri...  Opiskeluajan joka näytössä oli hieno kriteeri "elinikäisen oppimisen aivaintaidot" / osaa ottaa palautetta vastaan ja muuttaa toimintatapaansa vastaavasti.

Se tarkoittaa käytännössä siis sitä, että ensimmäisenä kun tulet töihin alkaa rapsassa hirveä jäkätys joka asiasta, mikä on tehty "väärin".  Ja kun on uusi osastolla niin saa kaikki jäkätykset myös niiltä vuoroilta, joilloin on ollut itse vapaalla - siis ainakin teoriassa syytön? Jokaisella on oma kotkotuksensa jostain asiasta - usein täysin vastakkainen mielipide - siispä se jäkätys tulee vielä kertaa 2 tai 3. Riippuen kuinka monta henkilöä on ollut edellisessä vuorossa.

Koodariksi opiskelu voisi sopia sulle.

Vierailija kirjoitti:

Myös kotihoitoa voisit kokeilla - siellä ollaan kuitenkin itsenäisesti yhden tai kahden asiakkaan luona, jolloin työ sopii itsenäiselle lähihoitajalle.

Me kyllä käytiin n 10 asiakasta päivässä! Toki ne asiakkaat olivat samoja ja hommat myös. Mutta työn saa tehdä itsenäisesti :)

Mä tulkitsin ton aiemman kommentin oman työkokemukseni pohjalta siten, että ollaan yhden tai kahden asiakkaan luona, esim. yksinäinen mummo tai pariskunta, kerrallaan. Sitten tietysti siirrytään aina seuraavalle asiakkaalle, joita voi olla päivässä tietysti vaikka 20 peräkkäin. Mutta pääpointti on, että ne kaikki 20 eivät ole sun vastuulla sillä samaisella hetkellä.

Kaikista palvelukotijaksoista jne. minulle jäi sellainen olo, että olen aivan väärällä alalla, koko ajan joku toinen huutaa apua eikä koskaan ehdi kunnolla keskittyä yhden asiakkaan huomioimiseen. Kotihoidossa tilanne on aivan eri; tietysti seuraavaan kotiin voi olla tulenpalava kiire, mutta silti siellä ei olla tekemisissä laumojen kanssa, vaan yleensä sen yhden ainoan ihmisen kanssa kerrallaan. Minä pidän.