Uusioperheistä: hoitaako molemmat vain omat lapsensa?

Minä elin uusperheessä 10 vuotta, tosin kaikki lapset olivat minun ja kaksi nuorinta miehen.

kaikki rahat olivat yhteisiä, kaikilla lapsilla oli sama elintaso ja samat säännöt, molemmat vanhemmat hoitivat lapsia. Liittomme ei siis kaatunut uusperheongelmiin vaan miehelle kehittyi riippuvuus, jota ei myöntänyt. Erosimme sovussa ja olemme hyvissä väleissä edelleen.

ei oikein enää toimi se, että huolehdittaisiin vain omista lapsista. Sehän ensinnäkin edellyttäisi sitä, että molemmat aikuiset ovat koko ajan paikalla kotona.



Ja jos mietitään ihan arkisia tilanteita, joissa lapset toimivat, hölmöilevät tai vaikka riitelevät. Eihän paikalla oleva aikuinen mitenkään voi puuttua vain "omansa" toimintaan. "Älä Pekka lyö Villeä..." Mutta Ville saa siis lyödä Pekkaa? "Käy Liisa pesemässä kätesi" ... mutta Maijanko ei tarvitse?

Miehelläni ja minulla ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on yksi lapsi, joka kutsuu miestäni isäksi ja mieheni pitää häntä kuin omaansa. Hänen lapsi tulee viikonloppuisin niin ihan yhdessä tuumin eletään kuin kaikki olisivat meidän yhteisiä lapsosia.

...on nyt kahden vuoden ajan toiminut ihan hyvin se, että _enimmäkseen_ kumpikin hoitaa omien lastensa asiat ja jakelee käskyt ja miettii palkkiot ja tarpeet ja hoitaa käytännön huollon.



Miehelläni on kolme lasta: 15, 11 ja 9 -vuotiaat tytöt. Minulla on yksi lapsi: 13-vuotias poika. Lisäksi meillä on yhteinen puolivuotias vauva.



Minä olen enemmän perhe- ja kontrolli-ihminen joten kyllä minä puutun myös miehen lasten tekemisiin, mutta yritän hillitä tätä piirrettä itsessäni. Silloin tietysti sanon ja opastan, jos asia liittyy jotenkin yhteisen kotimme ylläpitoon tai kaikkien yhteisen pikkuveljen (sen puolivuotiaan) hoitoon tai suoraan minun tavaroihini tai tekemisiini.



Mies ei halua komentaa poikaani, aivan erityisestä pyynnöstäni voi huolehtia että poika esim nousee sängystä aamulla ajoissa, jos minä olen jo lähtenyt töihin. Silloinkin se on tyyliin "terveisiä äidiltä".



Ihan hyvin tämä toimii. Jos yrittäisimme toisin, niin ihan varmasti tulisi lapsilta katkeruutta ja kommenttia: "älä sä mulle ku et sä oo mun äiti/isä". Tietysti puhumme keskenämme lapsista, ja jos minä olen jotain mieltä miehen tyttärien asioista niin voin sanoa sen miehelle ja hän ottaa huomioon ja onkin saanut minulta ihan hyviä vinkkejä kasvatukseen ja minä häneltä puolestaan poikani juttuihin.



Jos lapset olisivat hyvin pieniä, niin asia olisi varmasti eri.

...että perheen säännöt ja lapsilta odotettavat asiat ovat kyllä kaikkien lasten tiedossa hyvin, ja tietysti jos paikalla ei ole kuin yksi aikuinen ja jotain isompaa kränää tai sääntöjen rikkomista tulee niin siitä voi sanoa. Se ei oikeastaan ole kasvattamista, vain muistuttamista. Esimerkiksi: "Lilli tuus laittaan telkkari kiinni" (kaikki lapset tietävät että jos jättää laitteita auki ne täytyy tulla heti sulkemaan kun huomautetaan, niitä ei suljeta unohtaneen puolesta). Tai "nyt lopetatte toisillenne huutamisen".

Käskytämme molemmat kaikkia lapsia. Säännöt on kaikille samat.

"Käskyvalta" toisen lapsiin kehittyy sitä myötä kun lasten ja aikuisen välinen luottamuskin kehittyy. Paljon riippuu myös lasten iästä. Pieniä lapsia on ihan pakkokin komentaa heti jo heidän turvallisuutensa kannalta, murrosikäiset taas on parempi jättää rauhaan. Tärkeää on, että vanhemmat sopivat keskenään yhteiset linjat eikä kumpikaan vedä mattoa toisen alta, kun tilanne on päällä.



Meillä koettiin hyväksi ratkaisuksi perhekokoukset, joissa sovittiin koko perheen säännöt yhteisesti ja juteltiin myös kivoista asioista kuten lomista ja siitä, miten juhlat järjestetään. Uusperheisiin tullaan useimmiten perheistä, joissa on erilaiset säännöt ja tavat ja tästä aiheutuu hankausta.