Tore Kyllo poliisista kertoo
Norjan Trondheimissa on annettu katastrofihälytys suuren maanvyörymän takia.
Asukkaita on kehotettu lähtemään pois alueelta, mutta kenenkään ei tiedetä kuolleen.
Verdens Gang -lehden mukaan vyörymä on monta sataa metriä pitkä ja leveä. Poliisin tietoon ei ole tullut, että vyörymän alle olisi jäänyt taloja.
Poliisi käy parhaillaan läpi alueen taloja ja evakuoi ihmisiä. Evakuoituja on toistaiseksi ainakin kahdeksan.
- Kyse on suuresta vyörymästä. Sea King -helikopterit ovat matkalla paikalle, jotta sen suuruudesta saadaan käsitys, sanoo Tor Arne Malm palokunnasta sivustolle.
Tore Kyllo poliisista kertoo, että vyörymä kasvaa yhä. Ensimmäinen pelastusryhmä on joutunut palaamaan alueelta takaisin.
Poliisi on pyytänyt paikalle lisävoimia.
- Me emme ole saaneet tilannetta hallintaan, sanoo Kyllo Adressa.no:lle.
Epätavallisen leuto ja runsassateinen talvi on voinut olla osasyynä vyörymän syntymiseen.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/trondheimissa-iso-maanvyory-tilanne-…