Mikä etuoikeus miehellä on aina mennä ja mä jään lasten kanssa :(

Aina oon saanu mennä ja tehdä mitä olen halunnu. Meillä voi sanoa, et mies on se joka nyhjää kotona. Töissä kyllä kulkee. Mulla juoksuharrastusta ja muita menoja. En ole koskaan ees ajatallu sellasta vaihtoehtoa etten vois mennä jos on tarvetta :)

Ymmärrän sua tosi hyvin. Mun puoliso samanlainen.

Ärsyttävintä on se, että jos olenkin jättänyt lapset hänelle niin hän tekee sitten jotain sellaista, että en suoranaisesti enää uskalla (tyyliin jättää 1-vuotiaan ilman valvontaa mökillä, joka on järven rannalla).

Mun mies tekee vielä sitä, että kun olen johonkin sopinut meneväni ja kertonut ajan, miloin hänen pitäisi olla kotona, niin hän ei vaan ilmaannu paikalle ajoissa ("ei pysty"). Olen myöhästynyt parista tilasuudesta tämän takia ja siksi hoidan nykyään niin, että joku muu on backuppina (anoppi tai äitini).

Myös meillä mieheni pääasiassa nukkuu, kun on kotona.



Mutta oma tilanteeni ei ole surullisin vaan 5 -vuotiaan poikamme, joka TODELLA itkee ikävää isänsä perään. Eikä mieheni tajua, kuinka hieno poika hänellä on!



Mieheni on tosiaan akateemisesti koulutettu (2 tutkintoa), hoitaa vastuullisesti asiakkaittensa asioita jne. "Aina on aikaa sille, mikä on tärkeää".

taas on vauva täysimetyksellä, joten se vaikuttaa paljonkin isän vauvanhoitokykyyn. Jätän silti välillä vauvan ja taaperon isälle tunniksi, kun menen lenkille tai kauppaan. Jos vauva nukkuu, niin voin olla pidempäänkin.

Mieheni tekee pitkiä työpäiviä ja on vastuullisessa asemassa, joten meillä kodinpyöritys on kyllä aika pitkälle mun vastuulla. Viikolla en haluakaan rasittaa häntä liikaa, kun tiedän että on stressaantunut ja univajettakin usein. Viikonloppuna ollaan tasavertaisia, iskä hoitaa sillloin enemmän taaperoa, käy ulkoilemassa hänen kanssa jne.

Tuntuu että monella miehellä stressi ja väsymys on hyvä tekosyy, vaikka moni on varmaan oikeastikin väsynyt. Mä varmaan raivoaisin miehelle, jos se ei tajuaisi, miten lapsi yrittää saada huomiota isältään. Minusta isän pitää venyä sen verran, että on töistä tullessaan ja syötyään hetken lapsen kanssa, siis niin, ettei samalla katso telkkua tai muuta oheistoimintaa, vaan antaa oikeasti huomionsa lapselle! Sen jälkeen saa sitten levätä, viimeistään sitten kun lapsi on nukkumassa.

Kun kävin töissä, oli selvää, että laitan vauvan nukkumaan - kotona olohan oli niin kauheaa. Kun jäin 4 kk kanssa kotiin, niin kas kummaa, laitan aina vauvan nukkumaan ja herään viikonloppuisin ja vien vauvan ulos, kun eihän äiti jaksa kun työssä käynti on niin kauheaa.



Lasten kanssa on kiva touhuta, mutta jotenkin silloin hirvitti lähinnä se, miten yksin lapsen kanssa jäi. Nyt taas molemmat töissä ja kotityöt viimein menee noin puoliksi, mutta vaimo edelleen tuntuu olettavan, että vien lapset pois häiritsemästä viikonloppuisin.

Aikuisen ihmisen pitää tajuta itse. Joten kärskikää naiset!



Tuo on se vastaus jonka yleensä saan kun kirjoitan miten itse olen toiminut. Minun mies oli melkein samanlainen... Lopulta huusin ja karjuin ja kiristin ja väänsin... niin, että se tajusi, että hän on myös vastuussa lastenhoidosta, eikä voi tulla ja mennä miten sattuu. Vaikka töissä käykin.

Mies saattaa olla mukana lapsen suunnittelussa ja raskausajan, mutta kun lapsi lopulta syntyy, niin mies ei eväänsä liikauta.

Meillä kävi näin. Kun lapsi syntyi, miehen ei ole tarvinnut luopua omista harrastuksistaan, omista menoistaan, ei mistään.



Olin niin pettynyt. Yhdessä sovittiin, miten lapsia hoidetaan. Mutta mikään ei pitänyt paikkaansa.



Nyt kun lapsi on teini, niin minä menen!

Mies on minua paljon vanhempi, ja ihmettelee kun minulla on menoja joka suuntaan.

Olen laihduttanut, meikkaan, ja ostan uusia vaatteita. Minä menen, kun lapsi ei enää minua tarvitse. Mies katsoo sivusta: "Eikö me voitais olla kotona kahestaan...?" Ei, ei voida!



Aikani (15v) minä odotin ja puhuin ja rukoilin, että mies olisi minun ja lapsen kanssa. Ei käynyt hänelle. Joten nyt minä menen, kavereideni kanssa ja uusien kavereiden kanssa. Lapsi ei tarvitse minua, joten mikään ei enää pidättele minua.

(Selvennen vielä, että menoni ovat ihan tavallisia: kuntosalia, kavereiden kanssa pizzalle menoa tms. Ei siis ole toista miestä, ainakaan vielä.)

Surullista, mutta niin tämä elämä joskus menee.

Etkö nyt millään osaa ratkaista asiaa aikuismaisella tavalla? Olet kuin lapsi, joka on huonolla tuulella kun ei saa haluamaansa! Arvostusta saa kun itse oppii arvostamaan ensin omaa panostaan perheessä!



Miten ihmeessä kuvittelet et miehesi luopuisi mukavuudestaan huonotuulisen naisen takia?? Ja puratko sen vielä lapsiisi?





Tässä vinkki! Kerro itsellesi mitä oikein teet päivänmittaan. Kuinka pitkä on ruokatuntisi? Kuinka pitkä on työpäiväsi? Anna tuntipalkka itsellesi, laske vuositulosi:), istu ja mieti! Sano itsellesi että olen arvokas ja hyvä äiti!



Käy asiallisesti käsiksi mieheesi! Laita paperille ajankäyttösuunnitelma, jossa kumpikaan EI nuku päiväunia (aikuiset ei tartte) ja loppupäivän tasaatte!



Älä luovuta heti! Juuri kotiäiti tarttee kaiken mahdollisen rakkaudellisen huomion voidakseen olla hyvä äiti kaikenaikaa. Tämä siksi että lasten tunneperäiset tarpeet ovat ENSIsijalla! Kukapa huonotuulinen niihin pystyy vastaamaan?



Olen itse tämän kaiken käynyt läpi ja onnistunut:)) Myös minun piti hieman avittaa miestäni. Tosin hän ei ollut noin itsekäs kuin sinun mutta mies kuitenkin:)

Kerro miehellesi vakavana miten suhteet lapsiin rakennetaan pikkulapsesta asti! Niitä on turha ruveta rakentamaan teini-iässä! Suhteet rakennetaan myös vaivaa nähden ne eivät ole hokkuspokkusjuttuja! Eikä vanhemmalla ole oikeutta syrjäyttää lastaan uran/työn takia, parempaan pitää pystyä!



Onneksi sinä huomioit lastasi! Omasta kokemuksestani voin sanoa kun lapseni jo isoja että mikään ei ole niin tärkeää kuin pikkulapsiaika. Sieltä ne hyvät suhteet kumpuaa aikuisena esiin. On valtavan ihanaa kun lapset välittävät omista vanhemmistaan, halivat ja haluavat viettää aikaa heidän kanssaan. Mikään raha/ura ei korvaa tätä! Uskokaa huviksenne ajoissa tämä!

Ilmeisesti kotiäiti jolla ei ole omaa rahaa ollenkaan.

siis hei kaikki naiset hoi!! yhtä suuri oikeus myös meillä äideillä on pitää huilia lastenhoidosta,ja vaikka kuinka mies kävisi töissä.miksi alistutte noin? en ymmärrä?itsellä 4lasta ja olen "vaan"kotiäitinä,mies tekee pitkää pvää töissä mutta todellakin katsoo myös lapsien perään ja siivoaa yms..

Ilmeisesti kotiäiti jolla ei ole omaa rahaa ollenkaan.

toisenlaisen miehen kanssa... eikä omakaan asenteesi ole kohdallaan, miksi täällä valitat -juttele miehesi kanssa.

yksi viikonloppu pyysin miestä vahtimaan vauvaa,syöttämään,vaihtamaan vaipat kun itse halusin nukkua,niin äijä tuli huutaan mulle,että kuinka kehtaan nukkua koko päivän ja että kuinka hän käy töissä sentäs.

Rupes joo keittään mullakin,nytkin tuolla nukkuu,niinku aina töiden jälkeen,pitäiskö mennä karjumaan korvan juureen?

kun ei muka pärjää vauvan kanssa. Tai oikeammin ei ole aikaa hoitaa lapsia, kun työt kaatuvat niskaan.



Ja ihan on omaa rahaa, eli rahasta ei ole kiinni. Ja sitäkin saan mieheltä, kun vaan pyydän.



-ap-

Meillä homma menee niin päin että koska minä olen päivät kotona niin se olen useimmiten minä joka menee illalla omiin menoihin!! Mies kun ollut päivän töissä tavannut toisia aikuisia jne. jaksaa sitten paremmin iltaa ipanoiden kanssa.



T: Pph joka myös neljän lapsen äiti

kun ei muka pärjää vauvan kanssa. Tai oikeammin ei ole aikaa hoitaa lapsia, kun työt kaatuvat niskaan. Ja ihan on omaa rahaa, eli rahasta ei ole kiinni. Ja sitäkin saan mieheltä, kun vaan pyydän. -ap-

olet sitten päättänyt perustaa perheen miehen kanssa, joka ei osaa hoitaa omaa lastaan. Tai ei halua hoitaa. Eikö sen verran pitäisi tuntea toista? Huh, huh, itse en koskisi moisiin miehiin pitkällä tikullakaan, hyi olkoon, sääliksi käy sinua.

Sitten kun lapsi on isompi ja kenties useampi, miehesi on niin tottunut, että sinä hoidat lapset eikä vieläkään auta. Kannattaa nyt jaksaa jauhaa ja pakottaa mies osallistumaan lapsenhoitoon, niin tulevaisuudessa kiität itseäsi.

Mutta AP, suon täytyy nostaa kissa pöydälle ja sanoa asiasta suoraan! Pitää osata vaatia!

etuoikeus, että sinä annat. Älä anna kaikkea periksi, sinäkin tarvit oman aikasi! Nyt luu kurkkuun sille äijälle tai saat kestää lopunelämää tuota kuviota, jossa sinä olet kodinhoitaja ja lastenhoitaja.