Näin vanhaa tuttua ja siinä keskustellessa huomasin kuinka se innoissaan kertoi omia asioitaan muttei ollut ollenkaan kiinnostunut minun
Näytti valokuvia, kertoi lapsistaan jne. Kunkommentoin jotain omistani, ei näyttänyt edes kuuntelevan.
Ovatko toiset tosiaan noin itsekeskeisiä?
Kommentit (8)
...toteaa alpertti, joka ei osaa puhua. Kuule, on sun oma asiasi alkaa innoissasi kertoa kuulumisiasi. Ei keskustelu ole mikään kuulustelu, jossa sinulle esitetään kysymyksiä.
Ihmiset on erilaisia. Olen huomannut että kun itse näen vanhoja tuttuja niin en kysele paljoa kuulumisia mutta vastailen kun kysytään. Jotenkin tuntuu tunkeilevalta kysellä toisten asioita jossei oma aloitteisesti kerro. Sitten varmaan lopulta vaikutan itsekkäältä.
MInä teen juuri noin ihan tahallani. Kun innolla selittelen sitä ja tätä ja sanon lopuksi, että oli kiva nähdä, niin pääsee tutusta eroon. Jos antaa sille pienenkin mahdollisuuden selittää omia asioitaan, niin juttua piisaa tuntikaupalla.
Voi että ne on ikäviä piirteitä ihimispolossa kun kertoo omia tai varsinkin muiden asioita suu vaahdossa.
Tekis mieli heittää väliin et kiviäki kiinnostaa:))
Ja sit ku mainitset ittestäs jotain niin sen näkee heti ettei osaa kuunnella yhtään.
Itselle tuo ei ole ongelma koska ei ole tapana laulella asioita puolitutuille ja nykyisin en ala kuuntelemaan muita, kovin tympeitä
juttuja ainakaan vaan lopetan ne, johdattelen puheen muualle tms.
Moukka. Kun ei kysellyt kuulumisiasi, mutta itse olen yleensä helpottunut kun joku vaahtoaa itsestään eikä liikoja kysele. Olen aika pidättyväinen, enkä juuri asioitani tykkää levitellä kenellekään.
Onko kerrontatapasi hänelle pitkäveteinen vai kiinnostava. Sano ettei häntä kiinnosta sinun kertoma, ettet viitsi enää kuunnella hänen sukuhorinoita. Näin pääsee kätevästi eroon.
Ovat. On kokemusta samasta.