Lue keskustelun säännöt.
Pop & Jazz Konservatorio. Poika pääsi ekan vaiheen läpi, jes!
24.04.2026 |
Haki sinne ammatilliseen koulutukseen ja piano on instrumentti. Mammaa jännittää!
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli eka vaihe? Sekö, että osasi soittaa pianolla Ukko Noan?
Kyllä. Älä siis vaivaudu hakemaan.
Osaan soittaa pianolla Jänis istui maassa. Riittääkö se pääsykokeeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleeko hänestä uusi Klaus Järvinen?
Vierailija kirjoitti:
Mikä oli eka vaihe? Sekö, että osasi soittaa pianolla Ukko Noan?
Itse tein konsan pääsykokeessa 3/4 sovituksen Ukko Nooasta. Tehtävänanto oli tehdä se Pienestä nokipojasta, mutta kun vastaavalle opettajalle selvisi, että suurin osa ei osannut sen melodiaa ulkoa niin sai tehdä sovituksen mistä hyvänsä 4/4 lastenlaulusta. Tehtävän tarkoitus oli siis osoittaa, että pystyy sovittamaan melodian toiselle tahtilajille siten, että sen "pointti" säilyy. Toki tätä sovitusta ei tarvinnut mitenkään esittää, se vain kirjoitettiin nuotteina.
Olisin halunnut olla muusikko. Vanhempani eivät tähän kannustaneet joten se mahdollisuus jäi. Kiva kun jonkun vanhempi tsemppaa, kävi miten kävi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista sitten teroittaa pojalle (jos siis pääsee sisään), että sillä itse todistuksella ei käytännössä tee yhtään mitään, jos ei sitten aio AMKiin ja opettajaksi tmv. Koulun tärkein tavoite on verkostoituminen, eli pitää yrittää olla mahdollisimman monen kaveri ja pyrkiä soittamaan monen kanssa mahdollisimman monenlaista musaa. Kun tarvitaan soittajaa uuteen bändiin, tuuraajaa keikalle tmv. niin kukaan ei soita parhaalle mahdolliselle soittajalle (jos ei musiikki sitä nimenomaan edellytä), vaan sille, joka on riittävän hyvistä soittajista se mukavin tyyppi.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.
Poikani mietti lukiossa, hakeutuuko sen jälkeen musiikkialalle vai johonkin ihan muuhun. Työllistymismahdollisuuksia tutkittuaan päätyi opiskelemaan muuta. Yllättäen elämä nyt kuitenkin täyttyy iltojen ja viikonloppujen osalta musiikista, vaikka ammatillista koulutusta siihen ei olekaan. Soittaa useassa hyvin erityylisessä bändissä ja esiintyy hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja levytyksissä.
Taidot ovat kehittyneet huimasti ihan vaan soittamalla musiikkiopiston syventävien opintojen (silloinen opistotaso) jälkeen. Verkostoituminen on a ja o. Sotilassoittokunnasta esimerkiksi tuli paljon tuttuja vaativampiin kokoonpanoihin (jazz-puoli). Pop/rock-puoleen sitten pääsi yliopiston musiikkiporukoiden kautta. Lukioaikaisen kaveriporukan kautta tulee sitten pienempää keikkaa.
Mutta hienoa, että ap:n lapsi on etenemässä toiveitaan kohti. Poikamme kavereista moni on opiskellut konservatoriossa tai Sibelius-Akatemiassa. Taitavaa ja kuulemma mukavaa väkeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista sitten teroittaa pojalle (jos siis pääsee sisään), että sillä itse todistuksella ei käytännössä tee yhtään mitään, jos ei sitten aio AMKiin ja opettajaksi tmv. Koulun tärkein tavoite on verkostoituminen, eli pitää yrittää olla mahdollisimman monen kaveri ja pyrkiä soittamaan monen kanssa mahdollisimman monenlaista musaa. Kun tarvitaan soittajaa uuteen bändiin, tuuraajaa keikalle tmv. niin kukaan ei soita parhaalle mahdolliselle soittajalle (jos ei musiikki sitä nimenomaan edellytä), vaan sille, joka on riittävän hyvistä soittajista se mukavin tyyppi.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.
Poikani mietti lukiossa, hakeutuuko sen jälkeen musiikkialalle vai johonkin ihan muuhun. Työllistymismahdollisuuksia tutkittuaan päätyi opiskelemaan muuta. Yllättäen elämä nyt kuitenkin täyttyy iltojen ja viikonloppujen osalta musiikista, vaikka ammatillista koulutusta siihen ei olekaan. Soittaa useassa hyvin erityylisessä bändissä ja esiintyy hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja levytyksissä.
Taidot ovat kehittyneet huimasti ihan vaan soittamalla musiikkiopiston syventävien opintojen (silloinen opistotaso) jälkeen. Verkostoituminen on a ja o. Sotilassoittokunnasta esimerkiksi tuli paljon tuttuja vaativampiin kokoonpanoihin (jazz-puoli). Pop/rock-puoleen sitten pääsi yliopiston musiikkiporukoiden kautta. Lukioaikaisen kaveriporukan kautta tulee sitten pienempää keikkaa.
Mutta hienoa, että ap:n lapsi on etenemässä toiveitaan kohti. Poikamme kavereista moni on opiskellut konservatoriossa tai Sibelius-Akatemiassa. Taitavaa ja kuulemma mukavaa väkeä!
Sivusta: tässä on tehtävä ero Konservatorion ja Pop-jazz -konservatorion välillä. Konservatorio on klassinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut olla muusikko. Vanhempani eivät tähän kannustaneet joten se mahdollisuus jäi. Kiva kun jonkun vanhempi tsemppaa, kävi miten kävi!
Halunnut? Jos ei ole lahjoja, niin halut ei auta mitään. Turha syyttää vanhempia lahjattomuudestaan!
Ja taas joku opiskelee täysin hyödyttömän ammatin ja työttömäksi. Ei tollasella pianon pimputuksella ole mitään virkaa. Turhaa ajanhukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista sitten teroittaa pojalle (jos siis pääsee sisään), että sillä itse todistuksella ei käytännössä tee yhtään mitään, jos ei sitten aio AMKiin ja opettajaksi tmv. Koulun tärkein tavoite on verkostoituminen, eli pitää yrittää olla mahdollisimman monen kaveri ja pyrkiä soittamaan monen kanssa mahdollisimman monenlaista musaa. Kun tarvitaan soittajaa uuteen bändiin, tuuraajaa keikalle tmv. niin kukaan ei soita parhaalle mahdolliselle soittajalle (jos ei musiikki sitä nimenomaan edellytä), vaan sille, joka on riittävän hyvistä soittajista se mukavin tyyppi.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.
Poikani mietti lukiossa, hakeutuuko sen jälkeen musiikkialalle vai johonkin ihan muuhun. Työllistymismahdollisuuksia tutkittuaan päätyi opiskelemaan muuta. Yllättäen elämä nyt kuitenkin täyttyy iltojen ja viikonloppujen osalta musiikista, vaikka ammatillista koulutusta siihen ei olekaan. Soittaa useassa hyvin erityylisessä bändissä ja esiintyy hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja levytyksissä.
Taidot ovat kehittyneet huimasti ihan vaan soittamalla musiikkiopiston syventävien opintojen (silloinen opistotaso) jälkeen. Verkostoituminen on a ja o. Sotilassoittokunnasta esimerkiksi tuli paljon tuttuja vaativampiin kokoonpanoihin (jazz-puoli). Pop/rock-puoleen sitten pääsi yliopiston musiikkiporukoiden kautta. Lukioaikaisen kaveriporukan kautta tulee sitten pienempää keikkaa.
Mutta hienoa, että ap:n lapsi on etenemässä toiveitaan kohti. Poikamme kavereista moni on opiskellut konservatoriossa tai Sibelius-Akatemiassa. Taitavaa ja kuulemma mukavaa väkeä!Sivusta: tässä on tehtävä ero Konservatorion ja Pop-jazz -konservatorion välillä. Konservatorio on klassinen.
Ei, vaan Pop-Jazz-konservatorio on puhtaasti kevyeen musiikkiin erikoistunut konservatorio. Useimmissa konservatorioissa on sekä klassisen että kevyen musiikin puoli, kuten esim. Porin Palmgren-konservatoriossa, jossa itse opiskelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista sitten teroittaa pojalle (jos siis pääsee sisään), että sillä itse todistuksella ei käytännössä tee yhtään mitään, jos ei sitten aio AMKiin ja opettajaksi tmv. Koulun tärkein tavoite on verkostoituminen, eli pitää yrittää olla mahdollisimman monen kaveri ja pyrkiä soittamaan monen kanssa mahdollisimman monenlaista musaa. Kun tarvitaan soittajaa uuteen bändiin, tuuraajaa keikalle tmv. niin kukaan ei soita parhaalle mahdolliselle soittajalle (jos ei musiikki sitä nimenomaan edellytä), vaan sille, joka on riittävän hyvistä soittajista se mukavin tyyppi.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.
Poikani mietti lukiossa, hakeutuuko sen jälkeen musiikkialalle vai johonkin ihan muuhun. Työllistymismahdollisuuksia tutkittuaan päätyi opiskelemaan muuta. Yllättäen elämä nyt kuitenkin täyttyy iltojen ja viikonloppujen osalta musiikista, vaikka ammatillista koulutusta siihen ei olekaan. Soittaa useassa hyvin erityylisessä bändissä ja esiintyy hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja levytyksissä.
Taidot ovat kehittyneet huimasti ihan vaan soittamalla musiikkiopiston syventävien opintojen (silloinen opistotaso) jälkeen. Verkostoituminen on a ja o. Sotilassoittokunnasta esimerkiksi tuli paljon tuttuja vaativampiin kokoonpanoihin (jazz-puoli). Pop/rock-puoleen sitten pääsi yliopiston musiikkiporukoiden kautta. Lukioaikaisen kaveriporukan kautta tulee sitten pienempää keikkaa.
Mutta hienoa, että ap:n lapsi on etenemässä toiveitaan kohti. Poikamme kavereista moni on opiskellut konservatoriossa tai Sibelius-Akatemiassa. Taitavaa ja kuulemma mukavaa väkeä!Sivusta: tässä on tehtävä ero Konservatorion ja Pop-jazz -konservatorion välillä. Konservatorio on klassinen.
Ei, vaan Pop-Jazz-konservatorio on puhtaasti kevyeen musiikkiin erikoistunut konservatorio. Useimmissa konservatorioissa on sekä klassisen että kevyen musiikin puoli, kuten esim. Porin Palmgren-konservatoriossa, jossa itse opiskelin.
Juuri näin. Kuulostaa, että tuo konsaa vain klassiseksi väittävä on näitä, jotka eivät ymmärrä, että on muitakin konservatorioita kuin Helsingin. Monessa paikassa myös soittimesta riippuu opetuksen tyyli. Esim. sähkökitaralle ohjelmisto on erilaista kuin huilulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista sitten teroittaa pojalle (jos siis pääsee sisään), että sillä itse todistuksella ei käytännössä tee yhtään mitään, jos ei sitten aio AMKiin ja opettajaksi tmv. Koulun tärkein tavoite on verkostoituminen, eli pitää yrittää olla mahdollisimman monen kaveri ja pyrkiä soittamaan monen kanssa mahdollisimman monenlaista musaa. Kun tarvitaan soittajaa uuteen bändiin, tuuraajaa keikalle tmv. niin kukaan ei soita parhaalle mahdolliselle soittajalle (jos ei musiikki sitä nimenomaan edellytä), vaan sille, joka on riittävän hyvistä soittajista se mukavin tyyppi.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.
Poikani mietti lukiossa, hakeutuuko sen jälkeen musiikkialalle vai johonkin ihan muuhun. Työllistymismahdollisuuksia tutkittuaan päätyi opiskelemaan muuta. Yllättäen elämä nyt kuitenkin täyttyy iltojen ja viikonloppujen osalta musiikista, vaikka ammatillista koulutusta siihen ei olekaan. Soittaa useassa hyvin erityylisessä bändissä ja esiintyy hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja levytyksissä.
Taidot ovat kehittyneet huimasti ihan vaan soittamalla musiikkiopiston syventävien opintojen (silloinen opistotaso) jälkeen. Verkostoituminen on a ja o. Sotilassoittokunnasta esimerkiksi tuli paljon tuttuja vaativampiin kokoonpanoihin (jazz-puoli). Pop/rock-puoleen sitten pääsi yliopiston musiikkiporukoiden kautta. Lukioaikaisen kaveriporukan kautta tulee sitten pienempää keikkaa.
Mutta hienoa, että ap:n lapsi on etenemässä toiveitaan kohti. Poikamme kavereista moni on opiskellut konservatoriossa tai Sibelius-Akatemiassa. Taitavaa ja kuulemma mukavaa väkeä!Sivusta: tässä on tehtävä ero Konservatorion ja Pop-jazz -konservatorion välillä. Konservatorio on klassinen.
Ei, vaan Pop-Jazz-konservatorio on puhtaasti kevyeen musiikkiin erikoistunut konservatorio. Useimmissa konservatorioissa on sekä klassisen että kevyen musiikin puoli, kuten esim. Porin Palmgren-konservatoriossa, jossa itse opiskelin.
Mitä selität? Niinhän minä sanoin. Helsingin konservatorio eli Konsa on puhtaasti klassinen. Mikä tässä oli epäselvää?
Vierailija kirjoitti:
Mahtava juttu. Jotain hyötyä siitä, että äiti on harppu ja isä torvi! Onnea koko perheelle.
edellisen kirjoittajan isä oli rumpali, jälkikasvusta tuli palikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut olla muusikko. Vanhempani eivät tähän kannustaneet joten se mahdollisuus jäi. Kiva kun jonkun vanhempi tsemppaa, kävi miten kävi!
Halunnut? Jos ei ole lahjoja, niin halut ei auta mitään. Turha syyttää vanhempia lahjattomuudestaan!
Lahjakas bongataan kyllä, vaikka vanhemmat eivät kannustaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista sitten teroittaa pojalle (jos siis pääsee sisään), että sillä itse todistuksella ei käytännössä tee yhtään mitään, jos ei sitten aio AMKiin ja opettajaksi tmv. Koulun tärkein tavoite on verkostoituminen, eli pitää yrittää olla mahdollisimman monen kaveri ja pyrkiä soittamaan monen kanssa mahdollisimman monenlaista musaa. Kun tarvitaan soittajaa uuteen bändiin, tuuraajaa keikalle tmv. niin kukaan ei soita parhaalle mahdolliselle soittajalle (jos ei musiikki sitä nimenomaan edellytä), vaan sille, joka on riittävän hyvistä soittajista se mukavin tyyppi.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.
Poikani mietti lukiossa, hakeutuuko sen jälkeen musiikkialalle vai johonkin ihan muuhun. Työllistymismahdollisuuksia tutkittuaan päätyi opiskelemaan muuta. Yllättäen elämä nyt kuitenkin täyttyy iltojen ja viikonloppujen osalta musiikista, vaikka ammatillista koulutusta siihen ei olekaan. Soittaa useassa hyvin erityylisessä bändissä ja esiintyy hyvin erilaisissa tilaisuuksissa ja levytyksissä.
Taidot ovat kehittyneet huimasti ihan vaan soittamalla musiikkiopiston syventävien opintojen (silloinen opistotaso) jälkeen. Verkostoituminen on a ja o. Sotilassoittokunnasta esimerkiksi tuli paljon tuttuja vaativampiin kokoonpanoihin (jazz-puoli). Pop/rock-puoleen sitten pääsi yliopiston musiikkiporukoiden kautta. Lukioaikaisen kaveriporukan kautta tulee sitten pienempää keikkaa.
Mutta hienoa, että ap:n lapsi on etenemässä toiveitaan kohti. Poikamme kavereista moni on opiskellut konservatoriossa tai Sibelius-Akatemiassa. Taitavaa ja kuulemma mukavaa väkeä!Sivusta: tässä on tehtävä ero Konservatorion ja Pop-jazz -konservatorion välillä. Konservatorio on klassinen.
Miten tässä muka ilmaiset, että puhut vain Helsingin konservatoriosta?
Meidän poika halusi nuorena ammattimuusikoksi, mutta tuli onneksi järkiinsä ja opetteli oikean ammatin.
Nyt sitten kuitenkin tienaa muusikkona.
Tulos kerrotaan, kun ollaan päästy sisään.
Alapeukuttajilla ei taida olla 2. asteen pop-jazz -muusikon ammattitutkintoa, toisin kuin minulla. Voihan se toki olla, että jos vastailee johonkin wanted-ilmoituksiin, niin herkemmin tulee otetuksi vakavasti jos ammattitutkinto löytyy (olen omakohtaisestikin todennut), mutta ihan samat koesoitot joutuu käymään läpi silti.
Jazzilla elää Suomessa kourallinen ihmisiä, joten suurelle enemmistölle hyöty jazzin osaamisesta tulee siinä, miten siitä saatua oppia pystyy soveltamaan muissa genreissä. Ja jokainen voi sitten miettiä, jos osaa, että jos perustan nyt vaikka bilecover-bändin, jonka on tarkoitus soittaa jotain Eppu Normaalia, Stevie Wonderia ja Coldplaytä yksityistilaisuuksissa, firmojen pikkujouluissa sun muissa kekkereissä jne., niin etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän vetämään suvereenit improt Giant Steps -kiertoon, vai etsinkö siihen ensisijaisesti soittajaa, jonka tiedän pystyvän hanskaamaan esitettävän materiaalin ja jonka kanssa on mukava(hko)a istua backstagella ja pakettiautossa (ja jolla mieluusti on c-ajokortti)?
Ja ennen kaikkea, jos perustan uuden bändin ja tarvitsen siihen soittajia, niin ensimmäisenä mietin läpi kaikki kaverit, sitten kaikki tutut, sitten kaikki tietämäni tyypit ja vasta sitten siirryn pähkäilemään tuntemattomia. Mitä useamman soittajan kaveripiiriin (laajasti ymmärrettynä) kuuluu, sitä enemmän puhelin soi.