Särähtääkö kenenkään muun korvaan yh-vanhempien hihkutus lapsivapaasta?!
Okei, heti alkuun. En tarkoita, etteikö yksinhuoltajuus olisi raskasta ja etteikö siitä vapaata tarttisi. Aloituksellani viittaan varmaan pieneen osaan yksinhuoltajia tai itseasiassa vanhempia, joilla on yhteishuoltajuus, mutta eivät asu yhdessä.
Tuttavapiirissä alkaa olla muutamia eroperheitä ja usein kuulee (äideiltä), kuinka ihanaa, kun kohta on lapsivapaa, ens viikonloppu on lapsivapaa, ihanaa lapsivapaa!!! Ja nämä usein henkilöiltä, joilla on ihan jo kouluikäiset ne lapset. Ja mikä pahinta, näistä hehkutetaan LASTEN KUULLEN.
Sanokaa, ettei tämä ole yleistä, koska musta on aika inhottava ilmiö. Itse en ole eronnut, mutta jos olisin, niin uskoisin itsekin väsyväni lasten hoitoon pitemmälti yksin, mutta en usko, että noin innoissani olisin kun heistä pääsen, päinvastoin:(
Kommentit (16)
en ole itse yh, mutta miksi en ymmärtäisi? Minä voin tehdä omia asioitani päivittäin, kun mies osallistuu lapsen hoitoon, mutta jos ei olisi miestä, ei minulla olisi KETÄÄN auttamassa. Tottakai silloin olisi mukava välillä saada omaa aikaa. Eli ei siinä ole kyse siitä, että iloitaan, kun lapset menevät pois, vaan iloitaan siitä, kun on mahdollisuus harrastaa, tehdä omia juttuja, nukkua vaikka pitkään aamulla, jne.
Ystäväni hoitaa eron jälkeen lapset yksin ja todella nauttii noista päivistä ihan omaa aikaansa. Kahdessa päivässä ei suuri ikäväkään ehdi vielä tulla. Näin siis tilanne nykyään, heti eron jälkeen ensimäiset viikonloput ilman lapsia olivat raskaita ja järjestimmekin siihen aina jotain yhteistä touhua. Nyt reilu 5 vuotta eron jälkeen ystäväni osaa jo arvostaa omaa aikaakin ja ymmärtää myös tarvitsevansa lepohetken jaksaakseen taas yksin seuraavat 12 päivää huolehtia lasten koulusta ja harrastuksista. Itsekin olin reilun vuoden miehen työn takia kuin yh ja täytyy sanoa että loppuajasta teki enemmän kuin hyvää saada tosinaan sitä aikaa edes se yksi täysin oma päivä nkä hetkeäkään kaivannut lapsia silloin. Kyllä se 24/7 muuna aikana riitti!
Mutta muuten, kyllähän varmaan suuri osa perusperheidenkin vanhemmista kaipaisi hieman lapsivapaata aikaa elämäänsä. Minusta parasta olisi, jos saisin muuten olla lasten kanssa, mutta vaikkapa joka kolmas viikonloppu olisi lapsivapaata ja saisimme miehen kanssa tehdä aikuisten juttuja. Rentoutua, syödä hyvää päivällistä rauhassa ja viinien kanssa, mennä pubiin, tulla kebun kautta kotiin ja harrastaa meluisaa seksiä kolmelta yöllä. Nukkua aamulla kymmeneen. Se olisi ihana järjestely! Meillä on 1v ja 3v lapset eikä oikein sukulaisapuja, joten emme ole yli kolmeen vuoteen päässeet mihinkään kahdestaan ja kyllähän se näkyy parisuhteessa.
viikonloput, kun lapset menivät isälleen, mutta nykyään kyllä odotan innokkaasti sitä vapaata viikonloppuani, tosin, en hehkuta sitä lasteni kuullen! Ja minulla on myös kouluikäiset lapset nykyään...
mutta muuten ei. Meillä oli nimittöin se tilanne, että muutimme toiselle paikkakunnalle, mies 3 kk ennen minua ja lasta. Syynä eriaikaiseen muuttoon oli se, että minun työsuhteeni päättyi kesäkuun lopussa jolloin loppui myös lapsen tarha (on aina heinäkuun kiinni) ja nyt lapsi on eskarissa.
Vaikka lapsi on helppo ja 3 kk lyhyt aika, niin kyllä siinä ehdin jo kaivata sitä että voisin tehdä jotain ilman lasta ja ilman erityisjärjestelyitä.
Okei, heti alkuun. En tarkoita, etteikö yksinhuoltajuus olisi raskasta ja etteikö siitä vapaata tarttisi. Aloituksellani viittaan varmaan pieneen osaan yksinhuoltajia tai itseasiassa vanhempia, joilla on yhteishuoltajuus, mutta eivät asu yhdessä. Tuttavapiirissä alkaa olla muutamia eroperheitä ja usein kuulee (äideiltä), kuinka ihanaa, kun kohta on lapsivapaa, ens viikonloppu on lapsivapaa, ihanaa lapsivapaa!!! Ja nämä usein henkilöiltä, joilla on ihan jo kouluikäiset ne lapset. Ja mikä pahinta, näistä hehkutetaan LASTEN KUULLEN. Sanokaa, ettei tämä ole yleistä, koska musta on aika inhottava ilmiö. Itse en ole eronnut, mutta jos olisin, niin uskoisin itsekin väsyväni lasten hoitoon pitemmälti yksin, mutta en usko, että noin innoissani olisin kun heistä pääsen, päinvastoin:(
Et taida ihan ymmärtää, että jos asuu yksin lasten kanssa, niin ei voi mennä eedes jumppaan tai kauppaan tai minnekään, ellei pyydä jotain ulkopuolista vahtimaan lapsia. Kaikkiin paikkohin ei voi ottaa lapsia mukaan. Viikonloppuisin lapset ovat kotona koko ajan. Pysytkö kärryillä tähän saakka?
Eli jos joskun on viikonloppu jolloin lapset toisella vanhemmalla, niin voi käydä vaikka jumpassa, salilla, alusvaateostoksilla (niin että pääsee myös sovittamaan!), tai vaikka ihan kahvilla ystävättären kanssa. Ja vaikka niitä lapsia rakastaa yli kaiken, niin se oma aika tuntuu todellla upealta.
Joten jutellaan sitten uudelleen, kun olet eronnut ja sullaon lapset 24/7.
ja nyt kun näkee kaksi krt kuussa lapset joutuu tosissaanNÄKEMÄÄN VAIVAA LASTEN TAKIA.Laittaa heille aamusta iltaan ruoat,menevät johonkin ym.Ennen eroa ei tehnyt mitään!Nyt ostaa jopa vaatteita,nekin ostin ennen vain minä!
Onkohan tuossa perhe-elämässä ollut jotain muutakin pielessä? En nyt tarkemmin voi sanoa, kun en tilannettanne tiedä, mutta kyllä sitä paljon näkee kuinkä äidit mollaa miestensä tekemisiä. Siis mies koittaa tehdä ruokaa tai leikkiä lasten kanssa tai ostaa vaatteita jne., niin eikös se perkule aina mene väärin. Napi napi, "ei näin vaan näin kuin minä sen teen".
Tuollainen tappaa miesten auttamismotivaation tehokkaasti. Ja sitten vielä se, että kehdataan ihan julkisesti pohdiskella ääneen, että mitenhän se isä pärjää lasten kanssa esimerkiksi viikonlopun yli.
Okei, heti alkuun. En tarkoita, etteikö yksinhuoltajuus olisi raskasta ja etteikö siitä vapaata tarttisi. Aloituksellani viittaan varmaan pieneen osaan yksinhuoltajia tai itseasiassa vanhempia, joilla on yhteishuoltajuus, mutta eivät asu yhdessä. Tuttavapiirissä alkaa olla muutamia eroperheitä ja usein kuulee (äideiltä), kuinka ihanaa, kun kohta on lapsivapaa, ens viikonloppu on lapsivapaa, ihanaa lapsivapaa!!! Ja nämä usein henkilöiltä, joilla on ihan jo kouluikäiset ne lapset. Ja mikä pahinta, näistä hehkutetaan LASTEN KUULLEN. Sanokaa, ettei tämä ole yleistä, koska musta on aika inhottava ilmiö. Itse en ole eronnut, mutta jos olisin, niin uskoisin itsekin väsyväni lasten hoitoon pitemmälti yksin, mutta en usko, että noin innoissani olisin kun heistä pääsen, päinvastoin:(
Et taida ihan ymmärtää, että jos asuu yksin lasten kanssa, niin ei voi mennä eedes jumppaan tai kauppaan tai minnekään, ellei pyydä jotain ulkopuolista vahtimaan lapsia. Kaikkiin paikkohin ei voi ottaa lapsia mukaan. Viikonloppuisin lapset ovat kotona koko ajan. Pysytkö kärryillä tähän saakka? Eli jos joskun on viikonloppu jolloin lapset toisella vanhemmalla, niin voi käydä vaikka jumpassa, salilla, alusvaateostoksilla (niin että pääsee myös sovittamaan!), tai vaikka ihan kahvilla ystävättären kanssa. Ja vaikka niitä lapsia rakastaa yli kaiken, niin se oma aika tuntuu todellla upealta. Joten jutellaan sitten uudelleen, kun olet eronnut ja sullaon lapset 24/7.
Minä nautin ihan näin parisuhteessakin elävänä satunnaisista lapsivapaista viikonlopuista tai illoista, joko miehen kanssa tai yksin.
Mutta minä poimin ap:n puheesta sen, että tätä ihanuutta hehkutetan lasten kuullen. En minäkään haluaisi kuulla, miten ihanaa miehestä on, jos olen pois viikonloppuna ;)
Ja lapsi ei edes tajua sitä, että se ihanuus ei tarkoita, että se muua aika olisi muulla tavalla hyvää, vaan pitää itseään ihan hylkiönä ja rasitteena. Aikuinen tietenkin ymmärtää eron, jopa oman miehen sanomana ;).
En ole väittänyt, etteikö yh:na oleminen olisi raskasta, ja etteikö sitä vapaata TARVITTAISI ja olisi ANSAITTU. En ole siis kritisoinut mitenkään sitä, että vapaita yh:lla on.
Tarkoitus oli kiinnittää huomiota tuohon PUHETAPAAN ja täydelliseen hienotunteisuuden puutteeseen, kuten esim. silloin kun lapset kuulevat kyseisen hehkutuksen. Ja tämä ei taatusti koske kaikkia ihmisiä, kuten myös aloituksessani mainitsin. Varmaankin marginaalinen ilmiö. Se särähtää korvaan, todellakin. Pysytkö mukana?
ap
"Menepäs nyt jo muualle, niin äiti/isä saa elää KIVAA elämää!"
Surkeaan perheeseen syntyminen ei ole lapsen vika.
Vanhempien ero ei ole lapsen vika.
Kodista (NS. kodista) toiseen kulkeminen parin päivän tai viikon jälkeen on JULMA käytäntö.
Adoptioprosessit ovat pitkiä ja haasteellisia, mutta isäksi tai äidiksi pääsemiseen ei valitettavasti vaadita kurssia tai tutkintoa. Kuka tahansa henkisesti keskenkasvuinen, juoppo, tupakoija tai jopa narkkari voi hankkia lapsen.
Sitten ihmetellään, miksi Suomi on täynnä häiriintyneitä lapsia.
Näiden jo valmiiksi heikot eväät elämäänsä saaneiden lapsiparkojen elämää hankaloitetaan sitten entisestään laittamalla heidät muuttamaan paikasta toiseen lyhyen ajan välein. Kuka aikuinen kestäisi vastaavaa juurettomuutta?
Mulla on vasta 1 lapsi, vauva, mutta täytyy sanoa, että kun noin kerran viikossa tai joka toinen viikko näen äitiäni, on musta tosi helpottavaa, kun äiti haluaa pitää vauvaa koko ajan, mä vain lähinnä syötän. Tuntuu mukavalta, kun voi vaan olla ja joku muu välillä hoitaa vauvaa. Ja joo, on mulla mieskin, joka hoitaa vauvaa.
Joten joo, on helppo ymmärtää YH:ta joka nauttii lapsivapaasta.
yksi kaveri hehkuttaa fb:ssä aina näitä isäviikonloppuja kun jee jee pääse kupitteleen, bailaan, kemuttaan jne. Sitä en ole lukenut kertaakaan että jee, lapsi tuli takaisin.
Jotkut ihmiset iloitsee monesta asiasta, uimahallissa käynnistä lapsen kanssa, työstään, lapsen kehityksestä, ystävistä... Mutta se vähän särähtää korvaan kun joillain ne suurimmat ilonhetket on nimenomaan niitä kun pääse lapsesta eroon eikä mitään tuollaisia arjen juttuja.
lapsille rentouttavan vapaa viikonlopun jälkeen, kuinka ihanaa on kun ovat taas kotona äidin kanssa? Niin minä ainakin teen =)
elävät ystäväni hehkuttavat vähän väliä miten ihanaa on kun "on omaa aikaa" kun mies hoitaa lapsia jne.
Eli pitäisikö yksinhuoltjien tuntea huonoa omaa tuntoa siitä että saavat keskimäärin 4 päivää kuukaudessa oman hengähdystauon?!?!
Itse olen yh (yhteishuoltajuus), enkä mitenkään erityisesti odota viikonloppuja jolloin lapsi on isällään. Viimeistään sunnuntaina on jo lasta kova ikäväkin.
En sitten tiedä johtuuko siitä että olen kotona viihtyvää tyyppiä, en todellakaan mikään baareissa pyörijä. Eli mulla harvoin on viikonlopuille edes mitään ohjelmaa suunnitteilla.
Nehän on paljon lasten kanssa yksin, ei varmaan ole aina helppoa olla kun sitä toista aikuista ei ole siinä vierellä.
Itse en oo yksinhuoltaja mutta on mun lapset joskus hoidossa viikonlopun tai päivän ja saatan mä sanoa niiden kuullen että ihanaa kun saa vähän vapaata. Meidän vanhin on jo teini ja ei se oo traumatisoitunut, joskus nykyään jopa kehoittaa meitä lähtemään ulos tai saattaa sanoa että "te ette koskaan käy missään" :)
ja nyt kun näkee kaksi krt kuussa lapset joutuu tosissaanNÄKEMÄÄN VAIVAA LASTEN TAKIA.Laittaa heille aamusta iltaan ruoat,menevät johonkin ym.Ennen eroa ei tehnyt mitään!Nyt ostaa jopa vaatteita,nekin ostin ennen vain minä!