Kuinka moni petetyksi tullut nainen uskaltaa ja kykenee
tunnustamaan, että kieltäytyi seksistä miehensä kanssa tai seksiä oli äärimmäisen harvoin?
Kuinka moni pihtaava ja seksiä valtakeinona käyttävä kehtaa väittää, että hän ei ole millään tavalla syyllinen siihen, että mies petti?
Pitää nimittäin olla tyhmääkin tyhmnempi idiootti jos ei tajua, että kyllä se mies sen seksin ennemmin tai myöhemmin jostain hakee.
Pihtaaminen ja seksittömyys on kuin verta kaivaisi nenästään.
Kommentit (7)
seksiä loppuun asti. Vielä edeltävälle viikolle, kun tein avioeropäätöksen miehen salasuhteen vuoksi. Salasuhteen myötä mies vain halusi harvemmin.
Ollut suhteen alusta asti tapana että vähintään aamulla pannaan joka päivä, usein vielä illallakin, ja mies (joka on nykyään exä, mutta hyvä kaveri) on vielä erottuammekin sanonut, että olen ollut paras seksikumppani mikä hänellä on ikinä ollut, olen vaihtelunhaluinen ja suostuin kokeilemaan kaikkea mitä mies halus + että tosiaan noi halut seksimäärän suhteen oli meillä samanlaiset.
Mies kuitenkin petti, parin naisen kanssa pidempiä suhteita. Ei kuulemma etsinyt seksiä, vaan pakoa arjesta, jännitystä, hurmosta, jotain uutta ja ihmeellistä, sekä sellaista ihailua mitä minulta ei kuulemma saanut. Seksiä toki oli myös, mutta lähinnä taisi olla kyse siitä tunteesta, ja siksi oli pitkissä suhteissa kunnes se "toinen nainenkin" rupes oleen liian tuttu.
Ja sen myönnän kyllä, että olisin voinut yrittää pitää suhdetta mielenkiintoisempana ja jännittävämpänä, mutta vuosien jälkeen kaikki ei vain voi olla uutta ja jännittävää. Tämän exäni on itse sanonut ja sen vuoksi käy nyt terapiassa ja pysyy sinkkuna. Ihana ihminen, joka on edelleen suuri osa elämääni vaikka minulla uusi avomies onkin.
en ole koskaan pihdannut koska pidän seksistä ja miehen kanssa toteutettiin toistemme fantasioita ja kokeiltiin kaikkea uutta ja pidettiin hauskaa sängyssä.
Silti mies päätti kännissä kokeilla toista naista.
Mulla ja exällä oli loppuun asti seksiä. Ikinä en pihdannut tai pelannut seksillä, koska pidän siitä oikeasti itsekin.
Exä lakkasi rakastelemasta mun kanssa, kun tapasi toisen naisensa. Siitä tajusinkin, että nyt on jotain pahasti vialla.
Suorastaan ihmetytti, että miten se jaksoi käydä hoitelemassa vielä vieraitakin naisia mun lisäks! Mun mielestä ihminen, joka kaipaa egonsa nostatusta ajautuu herkästi pettämiseen. Toiset vaan vaativat jatkuvaa ihannointia ja huomiota eikä yksi vakaa parisuhde siihen riitä.
pettää miestäni? Vai onko tämä oikeus vain miehillä?
Mun mielestä pihtaaminen ei mitenkään oikeuta pettämiseen. Jos pihtaaminen keskusteluista ym. huolimatta jatkuu ja asioita ei saada kuntoon voi mies hakea avioeron ja sen jälkeen sitten hommata sitä seksiseuraa ihan miten paljon tahansa. Ja sama myös toisinpäin.
koska mies ei halunnut nähdä vaivaa esileikkien ym. kanssa ja lisäksi oli erektio-ongelmaa, jota mies ei halunnut lääkärillä hoidattaa.
Onneksi löytyi työpaikalta ns. helppo, jolle riitti pikapanot salaa hotellissa ilman esileikkejä ja mieskin pääsi taas vauhtiin ja palasi kotiin hoitelemaan vaimoaan. Toinen nainen hoiti miehelle kertyneet estot, kiitos siitä. Muuten kävi naiselle karusti, meni oma avioliitto ja työpaikka samalla ja painoakin on näyttänyt kertyneen useampi kymmenen kiloa vuodessa, joten ei ilmeisesti hyvin mene. Meillä menee :) Kiitos!