Taidan oikeasti olla hieman masentunut lasten vuoksi

14-vuotias lapseni on erityislapsi. Hänellä ei ole kavereita, eikä kauheesti mitään tekemistä enää. Vielä vuosi sitten harrasti intensiivisesti urheilulajia ja oli siinä tosi hyvä. Kunnes alkoi yläkoulu erityisluokalla ja kaikki motivaatio kouluun ja urheilulajiin on kadonnut. Käytännössä häntä ei kiinnosta, ei ole sanoisinko loka-marraskuusta lähtien kiinnostanut muu kuin kotona haahuilu, syöminen ja sisaruksen perässä kävely. 

Sitten toinen lapsi. Hän on 11-v. Lopetti joukkuelajin hetki sitten ja uutta lajia ei ole tullut. Kokeillut on elämänsä aikana 11 lajia, eli taitaa lajin kuin lajin. Lukee kotona paljon ja käy kahesti viikossa liikkarissa. 

Ennen vkl oli täynnä harrastamista, pelitapahtumia jne ja virtaa tuntui olevan ja itsekin olin energisempi kun oli paljon kaikkea innostavaa lapsille. Nyt minä (mies aina vklt töissä) joudun keksimään tekemistä, että edes yhesti päivässä käytäisiin jossain.

Meillä siis tavallaan asiat hyvin, mutta olen tosi huolestunut isomman lapsen meiningistä. Välillä hän käyttäyyyykin kuin 5vee, piirtää jotain hölmöö ja naureskelee ja käytös on tosi lapsellista jotenkin. Taantunut? Voiko yläkoulu tehdä tämän? Erityisluokka on hänelle ollu huono paikka, siellä ei tehdä mitään. Tuntuu, että kotonakaan ei enää tee mitään ja kaikessa menty taaksepäin. 

Olen yrittänyt kysyä mitä tehtäis kesällä. Kummallakaan lapsella ei ole mitään ideoita. Että ollaan vaan kotona. Olen niin väsynyt tähän kotoiluun, kukaan ei mene minnekään ja maataan ja haahuillaan vaan kotona. Olen tosissano pohtinut, voiko tällanen masentaa kun tuntuue että olen aivan masentunut tästä elämänmenosta.