Oletko varma, että miehesi ei koskaan jätä sinua?

ole varma :D ei kai kukaan ole?



En voi itsekään varmaksi sanoa, ettenkö koskaan jättäisi miestäni.

Rakastamme toisiamme vapaaehtoisesti eikä kumpikaan ole riippuvainen toisesta.

Tällä hetkellä suhde on kuitenkin niin vankalla pohjalla että se olisi epätodennäköistä. Mutta maailma ja ihmiset muuttuvat.

Mä ehdin kuolla ennenkuin se jättää.

En usko, että meille kävisi noin, koska olemme toistemme vastakappaleet ja olleet yhdessä 15 vuotta. Me olemme sen luonteisia, että emme löytäisi ja sopeutuisi uuteen suhteeseen. Olemme puhuneet tästä monta kertaa ja yltäneet jo ns. kumppanuustasolle, joten kriisit ovat takana päin.

että miesystäväni ei jätä. Emme kyllä asu edes yhdessä, ja välissä voi olla pitkiäkin aikoja, ettemme tapaa, joten se varmasti kerkiää aina leppyä, ja niin valitettavasti minäkin, vaikka ero olisikin toistuvasti mielessä.

Mutta tosiaan, jos pysyvä ero tulee, niin se on minusta kiinni.

edellinen lähti 10 vuoden kuluttua. Minusta kaikki oli aika ookoo, toki riitelimme ja meillä oli kriisimme. Ensin kaikki lähti menemään parempaan suuntaan ja lopulta mieheni tokaisi lauantaisaunassa, että hänellä on toinen nainen, jota rakastaa ja hän muuttaa pois.



Koskaan ei avioliittoa ottaa itsestään selvyytenä.



Nyt olen aikuisessa järkevässä liitossa, mutta mieheni on aika arka puhumaan tunteistaa, joten usein mietin, että kertookohan hän minulle kaiken?

mistään, kaikki muuttuu elämä jatkuu.jos niin käy olisin ainakin onnellisempi.

Mutta 98% varma ole, ettei jätä.



18 vuotta yhteistä taivalta takana.

Luulen, että jos joku joskus jättäisi, se olisin suuremmalla todnäköisyyellä minä.



Mutta kenelläkään ei ole kristallipalloa mistä katsoa, joten päivä kerrallaan.

Sen tiedän, että on nyt tyytyväisempi ja onnellisempi kuin edellisessä pitkässä parisuhteessaan (eikä siitäkään itse lähtenyt), mutta eihän sitä koskaan tiedä.



Emme asu yhdessä, joten jos joskus saman katon alle muutetaan, niin en tiedä kuinka kävis ;)

Mutta yhden miehen olen menettänyt kuolemalle, hänen ollessaan vain 27-vuotias, joten eihän tässä elämässä ikinä voi tietää milloin kenenkin on aika lähteä.

Rakastamme toisiamme vapaaehtoisesti eikä kumpikaan ole riippuvainen toisesta.

Tällä hetkellä suhde on kuitenkin niin vankalla pohjalla että se olisi epätodennäköistä. Mutta maailma ja ihmiset muuttuvat.

Lisäksi tiedän, että miehelle olisi aivan valtava sosiaalinen paine luvassa vanhempiensa taholta, jos jättäisi meidät. Ei siis mitenkään että painoistaisivat mitenkään, mutta tiedän, että miehelle on tärkeää "onnistua" perheenä. Kuulostaapa nyt tyhmältä kaikki mitä kirjoitan... se mitä tarkoitan, on että miehellä on vahva tahto ja malli siitä, miten perheeseen ja perhe-elämään sitoudutaan, eikä siitä tuosta vaan lähdetä pilputtelemaan.

sataprosenttisen varma voi olla mistään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kyllä oman mieheni kohdalla aika monet asiat viittaisivat siihen, ettei tuo halua mihinkään lähteä.



Mun mies on oikea kotihiiri. Viihtyy kotona perheen parissa. Ennen vauvan syntymää käytiin yhdessä eräässä liikuntaharrastuksessa. Nyt vauvan tulon myötä ehdotin, että hän alkaa käydä yksin ja minä sitten myöhemmin yksin, kun saan taas treenata. Mies sanoi, että häntä ei huvita käydä omin nokkineen, kun nimenomaan oli kivaa käydä yhdessä. Toinen esimerkki: yhdellä kaverilla on häät kohtapuoliin. Mä oon ollut vähän kahden vaiheilla, että lähdenkö vauvan kanssa, kun juhla on vähän hankalassa paikassa. Ehdotin, että mies voisi mennä yksin, että voisi juhlia vähän poikien kanssa. Ei oikein innostunut ideasta, koska sanoi, että olis ankeaa mennä yksin. Mä yritän välillä patistaa miestä lähtemään tuulettumaan, mutta ei sitä oikein huvita.



Merkit viittaavat siis vahvasti siihen, että ei ole kovin innostunut hakemaan vaihtelua elämäänsä.

Lisäksi tiedän, että miehelle olisi aivan valtava sosiaalinen paine luvassa vanhempiensa taholta, jos jättäisi meidät. Ei siis mitenkään että painoistaisivat mitenkään, mutta tiedän, että miehelle on tärkeää "onnistua" perheenä. Kuulostaapa nyt tyhmältä kaikki mitä kirjoitan... se mitä tarkoitan, on että miehellä on vahva tahto ja malli siitä, miten perheeseen ja perhe-elämään sitoudutaan, eikä siitä tuosta vaan lähdetä pilputtelemaan.

kuulostaa oikeastaan tosiaan niin surulliselta (kuten itsekin sanoit, että tyhmältä), että alkaa miettiä, onko velvollisuudentunto oikeastaan huono asia..

Mutta uskon, ettei jätä. Enhän voi varmasti tietää huomisesta yhtään mitään, en edes sitä nouseeko aurinko.

Mutta siitä olen varma, ettei petä.

Jos minä petän, jättää siltä seisomalta. Mitään ei ole tehtävissä, jos minä hairahtuisin.

On todella suoraryhtinen mies mitä tulee pettämiseen.

ja ymmärtääkseni olemme onnellisia. Miehellä oli kesällä 50-vuotispäivät ja kauniisti minusta niissä puhui :) Siitä huolimatta en voi vannoa, että olemme loppuelämän yhdessä. Toki toivon sitä ja olen suht varma asiasta.



Yksi tuttavapariskunta erosi vähän aikaa sitten, ehtivät olla naimisissa yli 30 vuotta. En meinaa tajuta sitä, sillä he olivat onnellisen oloisia ja hyvin yhdessä viihtyviä, siis eivät käyneet oikeastaan missään muualla kuin töissä ja kaupassa yksinään. Toinen osapuoli vaihtoi työpaikkaa ja rakastui uuteen työkaveriinsa.

en ihmettele, että joku lähtee 10 tai 20 vuoden jälkeen kävelemään, siis että miksi lähti kun noin pitkään oli yhdessä, koska sitä kyllästyneemmäksihän sitä ehtii tulla mitä pitempään on saman kanssa yhdessä. Varmaan monella ei ole ollut mitään erityisempiä kriisejä silloin kun toinen päättää lähteä.

Olin varma, ettei mieheni jättäisi minua, mutta sitten lapsemme muutti pois kotoa. Kävikin ilmi, että suhteemme perustui miehen haluun saada lapselleen äiti. Kahden kuukauden kuluttua lapsen muutosta mies ilmoitti, ettei hän rakasta minua (siihen asti kertonut rakkaudestaan vähintään 3 kertaa viikossa) ja muuttavansa pois heti kun löytää uuden asunnon.

että hän lähtis käveleen, eikä missään nimessä silloin kun lapset ovat pieniä. Okei joo, jos pettäisin niin lähtisi heti. Meidän suhteessa eletään siten, että voimme luottaa toisiimme 100 %.



Minulla on myös kokemusta "vähän" toisenlaisesta miehestä, josta olen eronnut muutama vuosi sitten.



Nyt voin sanoa olevan ONNELLINEN, ei sitä silloin olisi ikinä uskonut tai ylipäätään sinkkuaikanakaan, että tällaisia miehiä on vielä oikeasti olemassa tai että se sattuisi omalle kohdalle.

Joskus nuorena olin aivan varma että se sen hetkinen mies oli se ainoa ja oikea. No eihän se tietenkään ollut. Elämä on opettanut ja koulinut. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.



Toki toivon että tämä mies olisi se minun elämäni mies ja minä hänen elämänsä nainen. Ja yritän siis elää niin että me molemmat olisimme tyytyväisiä ja onnellisia nyt ja jatkossakin.