Mä tajusin just et ei minunkaan tarvitse hoitaa vanhempiani jos käytös on tätä luokkaa.

Olet hieno ihminen, kun hoidat vanhempaasi.

Nuoremmat hoitakoon omat muksunsa itse.

normaalin lapsuuden tarjoamisesta.



Ei se niin mene. Eivät ole velkaa, koska eivät ole itse pyytäneet tänne pääsyä.



Lapset eivät lakkaa tarvitsemasta vanhempiaan, vaikka täyttävätkin 18 vuotta. En tarkoita rahallista tukea enkä edes lastenhoitoa vaan ihan kuuntelemista, läsnäoloa, välittämistä, auttamista, kun on se paha hetki jne. On tietenkin olemassa ihmisiä, joille ei mikään riitä ja joihin on pakko laittaa aina välillä välit kylmiksi, koska muuten nämä imisivät vanhempansa kuiviin. Jos ap ei ole tällainen, ovat vanhempansa väärässä. Miksi luullaan, että ne lapset voidaan kasvattaa tietyn ikäisiksi ja hylätä sitten maailman merille?



Vähän saman tapainen juttu kuin tuo maaginen ikä kolme. Sen jälkeen vanhemmat voivat hylätä lapsensa päiväkotiin 12 tunniksi ja vuoroilloin harrastaa. Viikonloppuisin lapsille hankitaan hoitaja. Mutta kunhan vain ensin uhraudutaan ja hoidetaan kotona kolme ekaa vuotta...



Ihmissuhteet ovat vuorovaikutusta. Vanhemman on kyettävä päästämään lapsestaan irti ja annettava tämän tehdä niitä omia päätöksiä, mutta hylkäämistähän se ei tarkoita. On turha odottaa vastavuoroisuutta ja apua ja tukea omana heikkona hetkenä, jos on vaatinut lastensa pärjäävän omillaan.

Mutta parempi niin ettei sitten tunne omia lastenlapsiakaan sen paremmin.Voi sitten aavistella ketä muistuttaa..

riitä.



Sukupolvi A (vanhemmat) hoitavat lapsensa (sukupolvi B). Sukupolvi B (vanhemmat) hoitavat lapsensa (sukupolvi C). jne...



Jokaiselle kuuluu hoiva, hänen olleessaan lapsi ja nuori. Ja hän on velvollinen puolestaan hoitamaan omat lapsensa.



Kuten ennen vanhaan, isovanhemmat auttoivat lapsiaan lastenlasten hoidossa ja tällä he ansaitsivat vanhuudenhoivansa. Tämä on ylimääräistä ja se palkitaan siten, että heitä autetaan kun he aikanaan tarvitsevat apua.



Vanhuksen hoitaminen on aivan eri asia kuin lapsen hoitaminen, tai ainakin voi olla sitä. Nämä esimerkit ovat oikeasta elämästä. Niitä olisi enemmänkin, mutta laitan vain muutaman. Samanlaisia ongelmia tuskin tulee eteen lasten kanssa.

-Vanhus kokiessaan yksinäisyyttä saattaa soitella jatkuvasti. Jopa töihin tunnin välein. Jos puhelun katkaisee, se soi taas. Puhelimeen huudetaan, räyhätään, itketään. Mitään asiaa ei ole, pitää vain saada puhua jatkuvasti jonkun kanssa. Kolmasosa työajasta menee helposti tähän häiritsevän vanhemman asian hoitamiseen.

-Vanhus ei usko, että autolla ei saa ajaa. Itsepintaisesti lähtee ajamaan. Auto pitää myydä. Eipä sitten ajele vanhuksen puolisokaan enää. Mikään avaimien piilottaminen ei auttanut.

-Rikotaan paikkoja ja kodinkoneita. Sahataan pöytälevyyn reikä. Sotketaan maalilla seiniä ja lattioita.

tajuavat eläkepäivinään realisoida omaisuuttaan, että on varaa ostaa palveluja kuten taksimatkoja ja kotiapua, kun omaisilta eivät saa apua. Olisi hölmöä jäädä istumaan perinnön päälle kun voisivat itse nauttia siitä jo elinaikanaan.

-Rikotaan paikkoja ja kodinkoneita. Sahataan pöytälevyyn reikä. Sotketaan maalilla seiniä ja lattioita.

Mutta on varmasti totta, että tuon viestin kirjoittajan kuvailemat ongelmat yleistyvät vanhustenhoidossa tulevaisuudessa valtavasti. Lääketiede osaa korjata kropan ja pitää sitä elossa 100 vuotta, mutta aivoille ei osata tehdä mitään niin että järki ja mielenterveys pysyisivät mukana. Kuitenkaan laitospaikkoja ei ole koskaan riittävästi tai niitä annetaan liian myöhään.

Juuri tuossa kuusikymppisenä ollaan siinä pirullisessa raossa, että pitäisi yhtä aikaa hoitaa vanhenevia vanhempiaan ja lapsenlapsiaan. Ei siihen kerta kaikkiaan repeä, jos on kokopäivätyössä edelleen. Nuoret eivät voi tajuta, millaista on tehdä töitä heidän kanssaan, kun jaksaminen ja aistit ovat jo heikentyneet.



Riippuu tietysti siitä, minkä ikäisinä kukin sukupolvi on lapsensa hankkinut. Itse olen vasta vähän päälle 50 ja jo nyt tässä kolmen sukupolven loukussa. Käyn syöttämässä vanhusta ja siivoamassa hänen ulosteensa lattialta (ottaa vaipan pois) ja sitten pitäisi vielä jaksaa pikkulasten kanssa. Valitettavasti en jaksa. Vanhuksella ei ole ketään muuta huolenpitäjää kuin minä ja kaupungin kotihoito, lapsilla on sentään kaksi omaa vanhempaa ja muutakin tukiverkkoa. Valinta on selvä.

lapsille sahaa enkä maalia. Ja eivät ne niitä itsekään kaupasta hae. Vesivärit ja sormivärit on nyt vähän eri juttu kuin oikea maali!

Ajokortti on jo menny ja tarttisivat apua monessa. Mun äiti sairastu vakavasti ja on laitoshoidossa.

Isä sairastui psyykkisesti myös. Isästä ei ole enää hoitamaan omaa kotitaloaan. Harmi vaan teki lastensa elämästä helvettiä toipumisaikanaan ja siksi meistä ei oo enää hänelle avuksi. Ei enää kyetä. Äitiä käyn kattomassa viikottain, mutta isään välit on viilenneet ja taitaa olla enemmän kiinnostunut juomisesta kun lapsista tai lapsenlapsistaan. Musta ei vaan ole enää isälle avuksi, en henkisesti enää jaksa.

10 vuoden kuluttua ovat reippaasti yli 70vuotiaita.Itse taas olen alle 50v ja nuorimmaiseni asuu vielä kotona.Vanhemmat lapset on jo muuttamassa silloin ehkä pois.Mutta kun miettii että miten vähän ovat olleet tukena tässä viimeiset 10vuotta ei juuri mitään,takaisin maksun aika kyllä koittaa ja kun miettii että menettävät ajokortin jossain vaiheessa niin aika yksinäistä on maaseudulla kökkiä päivästä toiseen.

"Itse olen vasta vähän päälle 50 ja jo nyt tässä kolmen sukupolven loukussa. Käyn syöttämässä vanhusta ja siivoamassa hänen ulosteensa lattialta (ottaa vaipan pois) ja sitten pitäisi vielä jaksaa pikkulasten kanssa. Valitettavasti en jaksa."



Entäs kun itse on 30, omat lapset pieniä ja omat vanhemmat avun tarpeessa?! Opintovelat niskassa, auto ja omistusasunto pitäisi hankkia. Työpaikalta turha odottaa joustoa tai ei ole enää töitä. Kyllä sitä tässä paljon kovemmilla ollaan. Sitä todella toivoisi, että puolison vanhemmat, jotka vielä hyväkuntoisia, osallistuisivat lastenlastensa hoitoon (eivät osallistu, mutta eivät tosin hoida omia vanhempiaankaan).

Kolmikymppisen ja viisikymppisen voimavarat ja jaksaminen ovat aivan eri maailmasta, ei voi puhua samana päivänäkään. Tätä juuri tarkoitin kun sanoin, etteivät nuoret tajua. Pelkästään työelämä vie viisikymppisen vomat jo niin tyhjiin, että siitä jää hyvin rajallisesti muille ihmisille.



Se on ihan fakta, että sydämen suorituskyky alkaa laskea jo 20. ikävuoden jälkeen ja sen huomaa kunnolla juuri noin viisikymppisenä. Sama kaikessa muussakin.

"Kolmikymppisen ja viisikymppisen voimavarat ja jaksaminen ovat aivan eri maailmasta, ei voi puhua samana päivänäkään. Tätä juuri tarkoitin kun sanoin, etteivät nuoret tajua. Pelkästään työelämä vie viisikymppisen vomat jo niin tyhjiin, että siitä jää hyvin rajallisesti muille ihmisille."



Moni asia vaikuttaa jaksamiseen. Nuoremmallakin voi olla esim. pitkäaikainen sairaus, joka rajoittaa jaksamista. Pelkkä ikä ei kerro paljoakaan henkilön jaksamisesta ja voimavaroista. Tajuan tämän, vaikka olen nuori! Tajuan myös sen, että työn rasittavuuskin vaikuttaa. Kaikki työt eivät ole samalla tavalla rasittavia. Jos aletaan verrata asioita, pitää ottaa huomioon muutkin tekijät kuin pelkkä ikä!

jotta ansaitsevat tulla autetuiksi kun itse ovat vanhoja? Eikö lapsuuden ja nuoruuden huolenpito riitä, vaan pitää auttaa vielä aikuistakin lasta? Kuinka paljon on tarpeeksi?

että lapsuus/nuoruus ja vanhuushan ovat suunnilleen yhtä pitkiä ajanjaksoja, n. 20 vuotta. Että sinänsä menisi päikseen.



Toki sukulaisten auttaminen on mukava tapa läpi elämän, mutta sen pitää olla molemminpuolista. Kuinka paljon ap on ollut vanhempiensa tukena viimeisen 10 vuoden aikana?



2

vaan joka päivä soitellaan ja nähdään.Toinen lapsi tulossa ikää 35v ja yhä äitin tissin alla.

sut perinnöttömäksi.

Jopa sodan aikaisten lasten vanhempien kuolintiedot ja rahat tulee lapsille vaikka eivät olisi koko elämämä tavanneet.Näin.Mieti sinä sitä!

sut perinnöttömäksi.

koska eivät ole voineet valita syntyvätkö vai eivät, vanhemmat ovat heidät tähän maailmaan saattaneet.

TOki kukin saa auttaa vanhempieaan halunsa ja kykynsä mukaan

muutenkin lapsuuteni oli yhtä helvettiä. 7-vuotiaana onneksi pääsimme isästä eroon, kun karkasimme koko muu perhe muualle.

Nyt isäni odottaa, että minä vanhimpana tyttärenä pidän hänestä huolta, kun hän ei siihen tulevaisuudessa kykene. ja tätä tulevaisuutta odotellessa keksii mitä jännempiä tapoja terrorisoida perhettäni. Veikkaan että panen ukon mahdollisimman kauas johonkin hoitolaan, sillä en kertakaikkiaan kykene hoitamaan häntä.

Jopa sodan aikaisten lasten vanhempien kuolintiedot ja rahat tulee lapsille vaikka eivät olisi koko elämämä tavanneet.Näin.Mieti sinä sitä!

sut perinnöttömäksi.

tehdä perinnöttömäksi, vaikka se vaatiikin selvät perusteet. Perehdypä tähän:

http://www.lakineuvo.fi/lakineuvo/285/kysymys-perint%C3%B6oikeudesta-pe…

"Perittävä voi testamenttausvapautensa puitteissa tehokkaasti määrätä jäämistöstään lakiosien määrään saakka. Lakiosan poistaminen rintaperilliseltä on vain poikkeuksellisesti mahdollista.

Lakiosan poistaminen rintaperilliseltä edellyttää perinnöttömäksi tekemistä testamentissa. Määräys on annettava testamentin muotoa noudattaen ja se on perusteltava.

Perittävän, tämän perimyspolvessa olevan sukulaisen tai ottolapsen tai tämän jälkeläisen syvä loukkaaminen tahallisella rikoksella sekä jatkuva kunniaton tai epäsiveellinen elämä ovat perusteita perinnöttömäksi tekemiseen. Tapauskohtaista on mitä tänä päivänä tarkoitetaan jatkuvalla kunniattomalla tai epäsiveellisellä elämällä."

Toki en nyt sano, että tuo koskisi ap:tä, koska kuskaamisesta kieltäytyminen ei ole "tahallinen rikos" tai kunniatonta elämää.

Otin siis kantaa vain väitteeseesi, että perinnöttömäksi ei voisi lainkaan lastaan jättää.