Alan uskoa siihen, että nepsyt ovat oikeasti enemmistö meidän yhteiskunnassa
Esimerkiksi itselläni usemmalla kaverilla on nepsydiagnoosi, samoin heidän lapsillaan. Threadsissa suurimmalla osalla tuntuu olevan nepsydiagnoosi. Päiväkodeissa erityistä tukea vaativat lapset alkavat olla enemmistöä.
Kommentit (13)
1) Nepsyt viihtyvät toisten samanlaisten seuraassa, siksi sun kaverit on niitä.
2) Nepsyt erottuu, siksi kiinnität heihin huomiota somessa.
3) Asia johon alkaa kiinnittää huomiota korostuu ja osuu silmään: esim. raskaana ollessa havainnoi helposti kaikki muut pallomahat, kun saa ensimmäisetvsilmälasit huomaa yhtäkkiä rillipäitä joka paikassa.
Noin 5-10% väestöstä kärsii jonkin sortin nepsypiirteistä. Tämä on yleismaailmallinen tilanne. Hyvillä tukitoimilla nepsyt ja muut pärjäävät ihan yhtä hyvin elämässään kuin kuka tahansa.
Asioita tapahtuu joita ihmiset ei ymmärrä.
Täällä on puskettu menemään samaa massaa, samaa muottia kouluissa, päivähoidossa, töissä.
Ihmiset ovat yksilöitä ja oppimistyylit ovat yksilöllisiä.
Ei tämä elämää vakavampaa ole.
Esim.koulun pitäisikin uudistua T Ä Y S I N.
Niin kulahtanut koko perusopetus.
Minä olen itse nepsy ja tunnen nepsyjä, mutta heitä ei suinkaan ole enemmistö tuttavapiiristäni ja sukulaisistani
Riippuu varmaan paljon siitä, millaisissa piireissä liikkuu. Esim. aika monet taiteilijat, näyttelijät, muusikot, huippu-urheilijat ym. vaikuttavat jonkin asteisilta ADHD-tapauksilta tai autismin kirjolaisilta.
Mitä nepsyys on? Eikö aivo ole samanlainen kaikilla, ei ole mitään rinnakkaisaivoja vai onko? Ongelmatapauksissa esittäytyy usein korostunut erottelukyky tjsp, eikö sitä tarvitse muutkin joskin laimeampana.
Tällä logiikalla "normot" on siis niitä keissä on vikaa.
Jotain nepsypiirteitä on lähes kaikissa ihmisissä enemmän tai vähemmän. Ne ovat ominaisuuksia. Diagnooseja annetaan ihan liikaa. Ihmiset ovat aina selviytyneet nepsy oireiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tällä logiikalla "normot" on siis niitä keissä on vikaa.
Ei kai kukaan enää edes tunnusta olevansa normo.
Vierailija kirjoitti:
Asioita tapahtuu joita ihmiset ei ymmärrä.
Täällä on puskettu menemään samaa massaa, samaa muottia kouluissa, päivähoidossa, töissä.
Ihmiset ovat yksilöitä ja oppimistyylit ovat yksilöllisiä.
Ei tämä elämää vakavampaa ole.
Esim.koulun pitäisikin uudistua T Ä Y S I N.
Niin kulahtanut koko perusopetus.
Kouluahn on muutettu huonompaan suuntaan. Takaisin - 80 luku niin saadaan lukemaan sopivia ja keskittymiskykyisiä lapsia.
Nepsyt kuulemma pärjäävät tekoälyn kanssa parhaiten, joten eiköhän tästä ala kultainen aikakausi.
Mielenkiintoista miettiä, että olemmeko rakentaneet yhteiskunnan, jossa kukaan ei oikein pärjää.