Heivasin eilen tyhjännauraja ”ystävän” elämästäni
Mihinkään asiaan ei osaa suhtautua vakavasti. Kaikkeen suhtautuu vitsillä ja huumorilla eikä mistään asiasta kykene keskustelemaan vakavasti. Voi että on monesti tehnyt mieli läväyttää sitä avokkaalla otsaan. Eilen estin sen joka paikassa ja sitä ennen iömoitin etten hslua kuulla hänestä enää mitään ja selitin että en jaksa hänen tyhjännaurua ja pellemäistä käytöstä.
Ihanan rento fiilis ja vapautunut olo nyt
Kommentit (5)
Tuli mitta täyteen? Jotkut ihmiset ovat niin nauravaisia, että koko ajan kuuluu hihhihhiii. Elämä hymyilee heille?
Varmasti hyvä päätös. Jos mietin tuntemiani tyhjännaurajia, niin yksikään heistä ei ollut sellainen, jolla ei olisi ollut jotain syvempää ongelmaa. Joku peitteli sillä sosiaalisten tilanteiden pelkoaan, toisella oli niin paha päihdeongelma ettei asiallinen kanssakäyminen siksi sujunut, kolmannella oli pakonomainen tarve saada huomiota. Luulen, että joskus taustalta löytyy myös huomaamatta jäänyt kehitysvammaisuus tai -viivästymä.
Yhdelläkään heistä ei myöskään ollut mitenkään kehittynyttä huumorintajua, vaan sanaleikit, tilannekomiikka, itseironiset heitot ja muut menivät heiltä yli hilseen. Hyvä huumorintaju vaatii loppujen lopuksi henkistä ja tunne-elämän kypsyyttä sekä tilanteenlukutaitoa. Joka asialle höröttäviltä Hessu Hopo -tyypeiltä näitä ei löydy.
Selvä. Itsepähän olit ystäväsi alun perinkin valinnut. Tämä hänen piirteensä ei ilmeisesti häirinnyt vielä silloin syystä tai toisesta?
Kylläpä pienestä välit kerralla poikki. Eikö hivuttautuminen suhteesta olisi ollut lempeämpi vaihtoehto?
Ei hän kai mitään pahaa tahallaan ollut tehnyt?
Loukkaavaa tuollainen.
Taidat olla aika tylsää seuraa. Oletko fe makko??