Demarit vei lapsen pääsiäismunat
Lapsi kävi eilen äitinsä kanssa hakemassa pajunkissoja metsästä ja yhdessä he tekivät virpomisoksia. Tänään lapsi kävi sitten virpomassa naapuritaloissa ja sai kerättyä koriin 20 pääsiäismunaa.
Iloisena hän alkoi nauttia ansaintaansa, mutta minä ilmoitin, että äidille pitää myös maksaa palkkaa, koska hän auttoi oksien tekemisessä. Äiti teki neljäsosan työstä, joten hänen palkkansa on 25 % eli 5 pääsiäismunaa. Harmistuneena, mutta ymmärtäväisenä lapsi antoi äidille osan. Tämän jälkeen ilmoitin, että
hänen pitää maksaa myös työntekijästä pakolliset sivukulut kuten eläke-, työttömyys-, ja
tapaturmavakuutus sekä lomarahat ja muut kulut, jotka ovat noin 60 % äidin palkasta, joten otin häneltä
vielä 3 pääsiäismunaa. Jäljelle jäi vielä 12 pääsiäismunaa.
Kun hän oli juuri avaamassa ensimmäistä tinakääröä, ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös yrittäjän
lakisääteiset yrittäjäneläke- sekä sairas-ja tapaturmavakuutusmaksut, joten otin häneltä pois vielä 2
pääsiäismunaa. Itku silmäkulmassa hän tyytyi kohtaloonsa.
Nyt kun jäljellä oli enää 10 munaa kerroin, että Suomessa pitää yrittäjän maksaa yhteisöveroa, joka on 20 %
voitosta, joten otin häneltä pois 2 pääsiäismunaa.
Jäljellä oli enää 8 munaa ja kun hän oli ottamassa ensimmäistä haukkua suklaamunasta, sanoin, että ei hän
voi syödä munia, sillä ne ovat vielä yrityksen omaisuutta, ei hänen henkilökohtaista suklaata. Neuvoin, että hänen pitää maksaa itselleen palkkaa tai nostaa osinkoja. Jos hän aikoo ottaa kaikki suklaamunat palkkana, pitää hänen maksaa progressiivisen verotuksen mukaan 60 % veroa, koska hän on se, joka saa eniten suklaata. Vaihtoehtoisesti hän voisi nostaa osinkoja, joista tarvitsee maksaa pääomaveroa “vain” 30 %, joka olisi 3 munaa.
Itkien ja kiukutellen lapsi päätti nostaa osinkoja ja maksaa pääomaveroa, mutta sanoi, että ei ymmärrä miksi häneltä otetaan koko ajan vain lisää ja lisää. Minä lohdutin häntä, että en minäkään ymmärrä, mutta näin suomalainen yhteiskunta vain toimii ja verottomia osinkoja ei enää ole! Suurten krokotiilin kyyneleiden jälkeen lapsi osasi hienosti laskea, että 20 munasta hänellä olisi jäljellä enää 5 suklaamunaa.
Sitten lapsi kysyi, saako hän nyt syödä loput 5 suklaamunaa? Sanoin että kyllä saa, mutta kysyin aikooko
hän todella olla niin ahne, että ei anna pikkusiskolle yhtään? Pikkusisko on se yhteiskunnan heikko-osainen,
joka ei pysty itse hankkimaan elantoansa. On vähintäänkin kohtuullista, että hän antaa pikkusiskolle osan suklaasta.
Lapsi katsoi hölmistyneenä ja ihmetteli miksi pikkusiskolle pitää antaa suklaata, vaikka hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Kerroin hänelle, että Suomessa ei välttämättä tarvitse tehdä töitä ja on silti oikeutettu etuisuuksiin. Kerroin hänelle myös, kuinka suomessa “rikkaat” yrittäjät rahoittavat mm. lastensairaaloita ja lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Lapsi ei voinut käsittää, miksi joku saa suklaata, vaikka ei ole tehnyt yhtään mitään sen eteen, mutta ymmärsi, että hyvää pitää tehdä, joten hän päätti antaa
pikkusiskollensa 2 suklaamunaa.
Lapsi katsoi koriinsa ja laski, että jäljellä oli enää 3 suklaamunaa. Hän totesi, että yrittämisessä ei tunnu
olevan mitään järkeä. Vastasin hänelle, että “niinpä, mutta näin Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen!”
Kommentit (41)
Näin se valitettavasti menee. Suomi nousisi taantumasta verouudistuksella.
Vai oliko asialla blondi oikeistolainen "Riikka" joka leikkaus lasten munat? Viettääkö Riikka kenties bar mitzvahaa? Leikkauskiima on kova hällä?
Tällä on taas oikeisovajakkien kokoontumisajot menossa... :)
Vierailija kirjoitti:
Tällä on taas oikeisovajakkien kokoontumisajot menossa... :)
Ainahan täällä on 😊
Eipä tuo noin mene, pitkälti olit jaksanut repustaan.
Vaikka ei ihan tarkalleen mene niin kuin tuossa kirjoitetaan, mut ymmärtäkää ettei satanen olen yrittäjän lompakossa satanen vaan paljon paljon vähemmän.
Kyllä lapsiperheissä tiedetään kuka vei munst niiden korista. Vaaleissa nähdään!
Demarin käsi on aina toisen lompakolla.
Jotenkin noloa elää toisten kustannuksella.
Miten opettaa lapsille mitä sosiaalidemokratia on...
1. Anna lapsellesi 10 euroa, kun lapsesi on imuroinut.
2) Ota lapsen 10 eurosta 6 euroa ja anna ne lapsen sisarelle, joka ei ole osallistunut työntekoon.
3) Perustele päätöstä oikeudenmukaisuudella, tasa-arvolla ja hyvinvointiyhteiskunnalla. Tätä on sosiaalidemokratia.
4) Lapsesi ei enää imuroi uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Demarin käsi on aina toisen lompakolla.
Kokomukselainen yrittäjä elää keskituloisten veroista maksettavilla yritystuilla.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
En minäkään, sata riviä liikaa tekstiä, mutta mäkkärin tiskirättiPurrajaKarismaatitonlapanenUrpo vei kaikkien pienituloisten munat.
Vierailija kirjoitti:
Näin se valitettavasti menee. Suomi nousisi taantumasta verouudistuksella.
Tämäpä. Valitettavasti pönttöhallitus päätti uudistaa verotusta korottamalla sitä, mikä tunnetust on myrkkyä talouskasvulle.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
Miten kertoa olevansa demari...
Erittäin hyvä havainnollistus, joskin yksityisten firmojen osinkojen verotus on kevyempää. Pörssinoteerattujen osingoista menee tuo 30%
Sellaista se on markkinatalous kaikkialla maailmassa. Mieti liiketoimintasuunnitelmasi seuraavalla kerralla paremmin, investoi ainoastaan sellaiseen, mikä kannattaa tulevaisuudessakin. Huomoi paikallinen lainsäädäntö ja toimintaympäristö. Ei unelmiesi Amerikassakaan firmansa menettäneille säälidollareita jaeta. Suomi sentään jakaa yritystukia avokätisesti, vaadi äänestämääsi edustajaa kohdentamaan noita tukia suuryritysten sijaan (jotka pärjäävät ilmankin) aloittaviin pienyriyksiin. Menestyksen avaimet on sinulla itselläsi.
Kai vappumuna sentään tuli sovitusti kuten vappuhornetit zelelle?
Vasemmisto vie tuhkatkin munista 😢
En jaksanut lukea.