Rusta palkkaa 250 uutta työntekijää Suomessa
Kommentit (14)
Lähes kaikki Suomen yritykset on Ruotsalaisten omistamia.
Lähde Aamulehti
Halpakauppaketju kulkee vastavirtaan ja palkkaa 250 Suomessa Pirkanmaan hakemustulvasta palkattiin 1860-vuotiaita
Kauppaketju Rusta on palkannut tänä keväänä yli 30 työntekijää Pirkanmaalle avattaviin kahteen uuteen myymälään.
No eivät palkkaa, osa-aikaisia korkeintaan. Kävin paikan päällä kysymässä, ja sanoivat ettei ole tarvetta palkata uusia työntekijöitä. ( Jotka saisivat palkkaa)
Suomessa on paljon juoksupoika-aloja johon törkätään nuoret ja miesaloja. Eikö samaa tavaraa ole muissakin kaupoissa.
Hyvä! Myös Kotka-Haminan ja Vaasan tehdasinvestoinnit antavat toivoa
Ruotsalainen kansankoti on saanut talouden oppinsa kuuluisimmalta suomalaiselta, 1700-luvun talousmies Anders Chydeniukselta joka opetti "Mitä enemmän toisia vaikeutetaan elättämästä itseään työllä, sitä enemmän tukahdutetaan ahkeruutta ja kansakunta alkaa valua köyhyyteen." Hänen opeillaan Ruotsalaiset loivat ensin oman vaurautensa ja nyt laajentavat sitä Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki Suomen yritykset on Ruotsalaisten omistamia.
Ja loput Saksalaisilla, Briteillä, Norjalaisilla ja USAlaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Myös Kotka-Haminan ja Vaasan tehdasinvestoinnit antavat toivoa
Onko myös ne Ruotsalaisten omistamia?
Vierailija kirjoitti:
Lähde Aamulehti
Halpakauppaketju kulkee vastavirtaan ja palkkaa 250 Suomessa Pirkanmaan hakemustulvasta palkattiin 1860-vuotiaitaKauppaketju Rusta on palkannut tänä keväänä yli 30 työntekijää Pirkanmaalle avattaviin kahteen uuteen myymälään.
Aika iäkkäitä ovat palkanneet...
Työkokeiluun pääsee. Tuet + 9€/päivä.
Vierailija kirjoitti:
rustaa pakkasella
Rustaa paketissa.
Hienoa että työllistää mutta nuo rustan tuotteet suurilta osin jätettä.
rustaa pakkasella