Olitko tietääksesi toivottu lapsi ja toivottua sukupuolta?

Meillä oli jo kolme tyttöä ja poikaa odottivat, isä varsinkin. Mutta kuinkas ollakaan, kaikkien lellikki

olin

Tiedän olleeni toivottu, mut en usko olleeni "tekemällä tehty" tai siiss illeen erityisen harkittu.



Koska laskin että isoveikkani oli 11kk vanha kun äiti mua alko odottaa.



SUkupuolela ei ollut väliä, heille kelpasi kumpikin joka lapsen kohdalla. Isosiskokin mulla on eli toisaalta kun on jo kumpaakin laatua ollu ennestään ni eipä edes voinu olla pettymys.

Vanhemmillani oli valmiina nimet tytölle ja pojalle. heille kumpi vain olisi ollut yhtä hyvä.

isäni ei halunnut minua ja äiti olikin jo varannut ajan aborttiin, sinne ei kuitenkaan koskaan pystynyt menemään. Minun onneni :) mitenkään se ei ole elämässäni näkynyt. Minulla ja äidillä ihan super läheiset välit ja isänkin lellikki olen aina ollut.

Koin koko lapsuuteni ajan, että olin väärää sukupuolta, koska perheen poikia suosittiin räikeästi. Olin jo melkein aikuinen, kun äitini sanoi toivoneensa kovasti tyttöä. Koska meillä on 5 lasta ja minä keskimmäinen niin ilmeisesti vanhempani halusivat ison perheen. Näin ollen en ehkä täysin ei-toivottu ollut. Sitä olen kyllä aina ihmetellyt, että miksi he niin monta halusivat, kun elimme aika köyhästi eikä vanhemmilla ollut aikaa olla meidän kanssa. Keskenämme nujakoitiin jatkuvasti ja pienemmistä oli pakko pitää huolta niin ettei esim. läksyjen tekemisen jälkeen päässyt ulos.

joka päivä hakattiin pesäpallomailalla

- pikkusisko

Ja minunkin tapauksessa sitä ei tarvinnut edes huomata vaan se kerrottiin minulle naureskellen.Olen melkeen nelkyt ja vieläkin saattaa tulla tilanteita joissa joudun kuulemaan ettei "isäs saanut koskaan poikaa! joka mun piti toisena lapsena olla.!!

Eli mun syy ettei vanhempien suunnitelmat saada tyttö ja poika onnistunut.=D Idiootit.

isä toivoi poikaa. Ja sen huomaa kyllä.

Vahinko kuten muutkin perheen lapset.



Joo eri sukupuolta kuin kolme vanhempaa sisarusta.



Ihan onnellisen lapsuuden olen viettänyt ja vieläkin olen lapsuuden perheeni kanssa hyvissä väleissä.

Olin 5. lapsi vanhemmilleni, heillä ennestään siis 3 poikaa ja tyttö eli lienen ollut "oikeaa" sukupuolta. Enkä vahinko koska jälkeeni vielä tuli yksi lapsi.

Voisi kuvitella, että isäni ehkä olisi toivonut poikaa mutta mitenkään se seikka ei näkynyt. Sain 5v myöhemmin pikkuveljen, jota ei ole suosittu muuten kuin nuorimpana.

Synnyin väärään aikaan. Isäni sairastui vakavasti samana vuonna kun synnyin. Se johti vanhempieni eroon vuosien päästä.Äidin mielestä kaikki ongelmat johtuivat minusta. En ole tavannut vanhempiani lapsuuden jälkeen.En edes tiedä elävätkö enää.

Toivottu iltatähti mutta tuskin toivottua sukupuolta kun tuli kolmas tyttö, eiköhän ne 11 vuoden jälkeen lähtenyt sitä poikaa vielä kokeileen:) On varmaan jo tokan kohdalla ollut poika toiveissa ku eka oli jo tyttö, mut tuli sit kolme tyttöä 15v sisään. Ei sitä oo mistään huomannu, aikusena vasta osannu funtsia tämän.

Jokunen kk oli ollut aktiivista yritystä. Äiti kertoi tämän joskus, kun kertoi, että ei ollut tiennyt että välttämättä raskaaksi ei tule heti kun yritetään.



Sukupuoli? En ainakaan tiedä että poika olisi ollut sen toivotumpi.

en ole ikinä kuullut. Muistan olleeni rakas esikoistyttö ihan pienenäkin. Tosaalta pikkuveljeäni odotettiin myös hartaasti.

Toivottu lapsi olin. Prinsessa oikein. Minulla on 3 pikkuveljeä, joten olin todellinen isin prinsessa. Nyt isä on jo kuollut, mutta viimeiseen asti tiedän olleeni rakastettu ja tärkeä.



Äiti on vielä elossa ja läheisiä ollaan.

Mistäkö tiedän? Äitini hautajaisissa tätini muisteli, miten äitini oli vuosia hokenut, "kyllä hän sen pojan vielä tekee". Täti kääntyi osoittamaan minua sanoen, "siellä se poika nyt istuu". Olin silloin vielä nuori tyttö, en osannut "järkyttyä" siitä sen enempää.



Aikuiseksi kasvettuani olen pohtinut, että tällä tavoin paljastunut väärä sukupuoleni oli ilmeisin syy siihen, miksi en saanut äidiltäni hellyyttä, rakkautta, hyväksyntää, en muista edes koskaan istuneeni äidin sylissä.



Vielä kauemmin vei ymmärtää, että äidin rakkautta vaillejääminen on vaikuttanut lähes kaikkiin valintoihin elämässäni.



Sen sijaan kaiken hellyyden, läheisyyden sekä turvallisuuden tunteen sain isältäni. Hän oli lempeä ja rakastava kasvattaja, jonka onnekseni sain pitää monia vuosia äitini poismenon jälkeen.

ja äitini jaksoi aina suuttuessaan kertoa siitä minulle ;(

äiti sitten "yritti" suvun mieliksi tehdä vielä pojan, joten olen ei toivottu lapsi ja lisäksi vielä suuri pettymys sukupuolestani johtuen! Eikä tämä ole todellakaan jäänyt itselleni epäselväksi elämäni aikana.

No, halveksin vanhempiani ja koen ettei heidän olisi kuulunut saada lapsia ollenkaan.