Yle: Saksassa halutaan viikkotyöajaksi 48h
Saksalaiset työskentelevät liian vähän, ja nyt hallitus harkitsee työviikon pidentämistä jopa 48 tuntiin
Liittokansleri Friedrich Merz haluaa kansalaisten paiskivan enemmän töitä ja hakee nyt vetoapua Kiinasta.
Kertoo Yle
Kommentit (10)
Merz haluaa myös saksalaiset pojat armeijaan. Vastustus on kuitenkin suurta. Sitä paitsi on hölmöläisen hommaa varsinkin suurtyöttömyyden Suomessa haluta pitempiä työviikkoja: sillä tavalla työttömyys vain lisääntyy. Jos työnantajat haluavat lisätä tuottavuutta, palkatkoot lisää työntekijöitä. Työllisyyden hoidon ja valtion verotulojen kannalta olisikin fiksumpaa lyhentää työviikkoa ja palkata lisää työvoimaa. Mutta EK:n tyypit haluavat vain lihottaa omia tilejään muun yhteiskunnan kustannuksella.
Yhdentekevää, itse olen pääasiassa etätöissä ja teen keskimäärin 15 tuntia viikossa töitä, palkka toki tulee sen 37,5h mukaan.
Mikäli työaika pitenisi en tekisi yhtään enempää. Mulle on ihan sama vaikka saisin potkut heti. Työt eivät kiinnosta enää pätkääkään.
Haiskahtaa äärioikeistolainen orjuuden ihannointi
Pitäisi jakaa työtä useammalle eli lyhyempiä päiviä.
Rolexeja pitäisi tehdä ilmaiseksi eu-sutenööreille, mutta nehän menettävät samalla myös arvonsa.
Tälläistä voi ehdottaa vain politikko jolla itsellä vapaa työaika, pitkät lounaat ja hyvät lomat. Ei varmaan ikinä ole oikeita töitä tehnyt. Vois mennä johonkin tehtaan linjastolle puurtamaan tai vaikka vanhainkotiin ym ym niin katotaan niitä tunteja sitten.
Se aika meni jo. Ihmisten työtä ei kohta enää tarvita läheskään näin paljon kuin nyt. Mitä järkeä enää tässä vaiheessa unelmoida jostain pidemmistä työviikoista, kun 5-10 vuoden sisällä tekoäly hoitaa ison osan hommista ja paremmin kuin ihmiset.
Yle keksii taas höpöjuttuja. Ei todellakaan haluta.