Riikka Purra: Uudet luvut Suomen taloudesta "järkyttäviä"! Jo 14,9 miljardin alijäämä valtiontaloudessa
VM Purra on järkyttynyt siinä missä Orpo on kroonisesti yllättynyt. Suomea on saksittava vain lisää. Hallitus ei päässyt mihinkään tavoitteisiinsa, ei talouskasvun, työllisyyden (muistaako kukaan enää luvattuja 100 000 uutta työpaikkaa?), velkaantumisen taittumisen, tai yhdenkään mittarin osalta. Orpo jo vihjasi HS haastattelussa, että mystinen jarru olisi itsensä hallituksen aiheuttama.
US: Riikka Purra: Uudet luvut ovat järkyttäviä
Valtiovarainministeriön tuoreessa ehdotuksessa valtiontalouden kehyksiksi alijäämän arvioidaan olevan keskimäärin 14,9 miljardia euroa vuodessa vuosina 20272030.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/2419f940-37bc-4214-aa87-480b89192e4a
Kommentit (117)
Jos itse olisin vastuussa toisten rahoista ja huomaisin että oho, laskuja kertyy ja luottokorttivelka onkin kasvanut niin katsoisin ensimmäisenä peiliin. Sitten luovuttaisiin niiden muiden rahojen hoitamisen jollekin osaavammalle. Sanoisin, että oli liian vaikea homma mulle.
Entä jos Purra keskittyisi töihinsä eikä ideoimaan palkattomia risusavottoja ja siivouksia ihmisille? Niillä tuskin valtiontaloutta korjataan muutenkaan.
No itseaihettu ongelma, vai tajuaako hän sitä ?
Vierailija kirjoitti:
Jos Purra keskittyisi töihinsä eikä ideoimaan palkattomia risusavottoja ja siivouksia ihmisille? Niillä tuskin valtiontaloutta korjataan muutenkaan.
-se tajuaa valtiontaloudesta samanverran kuin sika rakettimoottorista niin tuli risut vaan mieleen hänellä
Kulutus on loppunut kokonaan hallituksen toimien takia.Ei ole varaa tai pelätään irtisanomisia.Kotihoidontuen muutos lisäsi konkursseja esim.hoiva-ja siivousalalla.Työttömänä et löydä töitä kirveelläkään.
Nyt hallitus ..Katso peiliin.Ei ihmisillä vaan oo varaa tai halua kuluttaa muuhun kuin välttämättömään.
Samalla lisätään kehitysmaateollisuutta palvelinkeskusten muodossa, jotka tulevat asettamaan merkittävän rasitteen sähköverkolle, pilaamaan luontoa, viemään resurssit ja nostamaan sähkönhinnan pilviin kansalaisille.
Viimeksi Googlen työmaalla riistetyille ulkomaalaisille halpatyöläisille, jotka sen konehallin rakensivat, ei muuten maksettu lisiä.
Nii joku unohti sielä norsunluutornissaan että jos kansalaisilta viedään kaikki mahkut osallistua ja heidän elämä muutetaan selviytymistaisteluks niin ei siinä jää kauheasti ylimääräistä verotettavaks.
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin vastuussa toisten rahoista ja huomaisin että oho, laskuja kertyy ja luottokorttivelka onkin kasvanut niin katsoisin ensimmäisenä peiliin. Sitten luovuttaisiin niiden muiden rahojen hoitamisen jollekin osaavammalle. Sanoisin, että oli liian vaikea homma mulle.
Purra tyytyy sanomaan: Hupsista?
ja joidenkin mielestä ei tarvita velkajarrua. Siinä sitä populismia kerrakseen :D taitaa vain olla parempaa populismia
Nonni, vai ei väkivalta-fantasiointi ollutkaan hyvä lähtöasetelma massi-ministerille, noooh, eiköhän se nyt korjaannu kun saatiin pedo fiili hoitaan lastensuojelua!
:' DDD
Eikös jokainen jotain yhteiskunnan rakennuspeliä pelatessaan ole tajunnut, ettei voi vain pelkästään säästää. Täytyy uskaltaa investoida infraan ja työpaikkoihin, vaikka ei olisi oikein varaa. Ja yllättäen talous alkaakin kasvaa kohisten. Luultavasti ihan satumekanismit noissa peleissä.
kuka nuo on päästänyt valtion taloudenhoitoon??
Vierailija kirjoitti:
ja joidenkin mielestä ei tarvita velkajarrua. Siinä sitä populismia kerrakseen :D taitaa vain olla parempaa populismia
Vttu oikeasti ei tässä mitään velkajarrua tarvita vaan tohelot vttuun sotkemasta meidän asiat idelogisille meuhkaamisellaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikös jokainen jotain yhteiskunnan rakennuspeliä pelatessaan ole tajunnut, ettei voi vain pelkästään säästää. Täytyy uskaltaa investoida infraan ja työpaikkoihin, vaikka ei olisi oikein varaa. Ja yllättäen talous alkaakin kasvaa kohisten. Luultavasti ihan satumekanismit noissa peleissä.
investoimalla julkisen sektorin tuottamattomiin työpaikkoihin velka vain kasvaa. Suomessa on jäätävän kokoinen julkinen sektori, ja siksi tässä k u s e s s a ollaankin
Vierailija kirjoitti:
ja joidenkin mielestä ei tarvita velkajarrua. Siinä sitä populismia kerrakseen :D taitaa vain olla parempaa populismia
no, kysytään näin että missä se persujen lupaama valtiontalouden velkaantumisen loppuminen nyt on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja joidenkin mielestä ei tarvita velkajarrua. Siinä sitä populismia kerrakseen :D taitaa vain olla parempaa populismia
Vttu oikeasti ei tässä mitään velkajarrua tarvita vaan tohelot vttuun sotkemasta meidän asiat idelogisille meuhkaamisellaan.
ahaa, no kerro ihmeessä konkreettisesti mitä pitäisi tehdä. Ei ainakaan varmaan sitten leikata julkistaloutta :D
Vierailija kirjoitti:
Nonni, vai ei väkivalta-fantasiointi ollutkaan hyvä lähtöasetelma massi-ministerille, noooh, eiköhän se nyt korjaannu kun saatiin pedo fiili hoitaan lastensuojelua!
:' DDD
Aivan varmasti, tärkeintä kuitenkin ministerin asemassa on se että ei ymmärrä kritiikkiä ja puolue-uskollisuus, se on tasan ainoa mitä pyydettiin ja sitä saatiin.
Meno on ihan vtun venäjä taas.
Purra on niin kapeakatseinen, että hän kuvittelee talouden hoituvan vain suoria talousasioita hoitaen. Ei ymmärrä mikä vaikutus puhetyylillä, sanoilla ja viestinnällä on kansakunnan henkiseen tilaan ja tulevaisuudenuskoon.
Vierailija kirjoitti:
No itseaihettu ongelma, vai tajuaako hän sitä ?
Ai korona ja Ukrainan sotakin olivat itseaiheutettuja ongelmia? Entä demareiden tekemä soteuudistus, joka aiheuttaa suurimman osan menoista?
Tietenkin vuosina 2027 VIIVA 2030. Sitaattien välimerkit eivät edelleenkään toimi.