Miten NARSISTI hoitaa ikääntyviä ja sairaita vanhempiaan?
Tuntemani narsisti välttelee ikääntyviä vanhempiaan, toisella heistä on jo pahaa alzheimerin sairautta ja narsistin on vaikea hyväksyä sitä. Aiemmin kävi useammin heidän luonaan, mutta nykyisin aivan liian harvoin eikä koe että voisi jotain tehdä sairaan vanhempansa hyväksi/auttaa. Onko tällainen yleistä vai yksittäistapaus?
Kommentit (23)
Vaihtelee. Minun narsistisella isälläni on hyvin kieroutunut suhde narsistiseen äitiinsä joten hän tarjoaa mahdollisimman paljon apua ja tukea. Meistä lapsistaan ei ole koskaan oikein huolehtinut mutta se äiti. Saahan hän siinä mainettakin huolehtivaisena. Isä on myös kunnostautunut edunvalvojan tehtävissä sellaisille sukulaisille joilla hankaluuksia elämänhallinnassa. Hyvä tapa saada valtaa ja kiillottaa oma kilpeään.
Anteeksi. Kietoutunut. Voi olla myös kieroutunut mutta kietoutunutta tarkoitin. Eli heillä on sellainen symbioosi josta isäni ei ole koskaan itsenäistynyt ja siitä on muotuutunut selkeä haitta hänen persoonallisuutensa kehitykselle ja itsenäisille ihmissuhteilleen.
Toinen vastaaja
Siten että saa vietyä koko perinnön, muulla ei väliä. "Hoitaa" myös muita sukulaisia, tätejä, setiä, naapureita, naapurien serkkuja jne jne. Raha on tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Oikea narsisti tuskin mitenkään, mutta tuntemasi henkilö ei ole sellainen.
Miksei voisi olla?
Ei mitenkään. Minun narsisti äiti jätti kumppaninsa kun tämä sai kotiin CPAP-laitteen. Itse terveydenhuollon ammattihenkilö eikä alkanut hoitamaan.
Antaa niin paljon huomiota kuhan rahallisesti hyötyy.
Meillä taas homma menee niin, että narsku yrittää tehdä sisaruksista eniten ja sitten uhriutuu. Motkottaa, kun toiset eivät tee samalla mitalla tai jos tekevät, mutta eivät hänen tyylillään. Jos mummu jotain pyytää, sitä ei toteuteta kuten mummu haluaa, vaan kuten narsku haluaa. Eli pitää vallan käsissään ja on se, joka tuomitsee jokaikisen teon. Ja kaikki tämä vain siksi, että voi ulkopuolelle kertoa, miten rakastavasti omistautuu ja toiset vaan laittaa jatkuvasti kapuloita rattaisiin.
Tämä narsisti on ainoa lapsi joten ei ole pelkoa kilpailla sisarusten kanssa perinnöstä tms.
AP
Tuntemani narsisti suuttui isälleen kun tämä ei enää muistanut asioita kun sairastui muistisairauteen. Isoin pointti oli, että ei muistanut HÄNEEN liittyviä asioita. Pilkkasi, ivasi ja nauroi kaikkien kuullen. Lopetti kanssakäymisen kokonaan. En tiedä menikö hautajaisiin.
Kostaa lapsuuden traumojaan ja nauttii kun vanhemmat voivat huonosti.
Narsisti on kusipäisin juuri niille läheisimmilleen. Ne saa kokea kaiken sen pahan olon, mitä narsku tuntee itse. Narsu oikein imee kaikkea pahaa sisälleen ja syytää sitä läheistensä kannettavaksi. Omat vanhemmat ei eroa yhtään eikä vanheneminen ole mikään este käyttäytyä kusipäisesti.
Taas näitä, joka tietää kaikkien asiat jopa heitä itseäänkin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä, joka tietää kaikkien asiat jopa heitä itseäänkin paremmin.
No onko sinulla kokemusta otsikon aiheeseen?
Ei mitenkään. Vaatii kyllä itse mahdottomia. Etsii itse satoja esimerkkejä, kuinka jonkun naapurin kaiman lapset hoivaavat vanhempaansa. Vaatii aikuisilta lapsiltaan kaiken huomion,aikuisten ja ikääntyvien lasten omat sairaudet ja elämät ovat narsistin mielestä vain heikkoa luonnetta,ilkeyttä ja piittaamattomuutta pyhimysvanhempaa kohtaan.
Jos jollain on tarvetta vanhemmaksi kykenemättömälle ikänarsistille ja haluaa opiskella mahdottoman ihmisen hoivatyötä,täältä joutaa yksi. Sovitaan,mistä voit noutaa. Ei vaihto / palautusoikeutta.
Ei mitenkään, mutta sanoo kyllä hoitavansa. Rakentaa iäkkään vanhempansa kustannuksella narratiivin (yhden monista), jolla tavoittelee vakuuttavuutta ja empaattista sopivien ihmisten silmissä ja valehtelee itselleen olevansa hyvä ihminen. Pelkää sumutusta tämä, kuten ihan kaikki muukin.
AI-yhteenveto
Narsistin suhtautuminen sairaisiin erityisesti läheiseen, joka sairastuu on yleensä
puutteellisen empatian, itsekeskeisyyden ja manipuloinnin värittämää. Sairaus nähdään usein taakkana, ei niinkään tilanteena, joka vaatisi hoivaa ja huolenpitoa.
YouTube +2
Tässä on keskeisiä piirteitä narsistin käytöksestä sairautta kohtaan:
Sairaus on haitta (inconvenience): Narsisti kokee läheisen sairastumisen henkilökohtaisena loukkauksena tai hankaluutena, koska uhri ei pysty enää palvelemaan narsistin tarpeita samalla tavalla kuin ennen.
Empatian puute: Narsisti ei kykene tai halua asettua sairaan asemaan. He voivat olla yllättävän kylmiä, välinpitämättömiä tai jopa vihaisia siitä, että joudut lepäämään.
Uhriutuminen: Narsisti saattaa kääntää tilanteen päälaelleen ja valittaa siitä, kuinka hänen elämänsä on vaikeaa läheisen sairastumisen vuoksi. He voivat tekeytyä uhriksi ja hakea sympatiaa muilta.
Sairauden vähättely ja kaasuttelu (gaslighting): Narsisti voi väittää, että teeskentelet, liioittelet oireitasi tai olet "laiska". He voivat vähätellä lääkäreiden diagnooseja.
Hylkääminen: Jos sairaus on pitkäaikainen tai vakava, narsisti saattaa jättää kumppaninsa, koska sairas ihminen ei vastaa narsistin kuvaa "täydellisestä" kulissista.
Hoiva on ehdollista: Jos narsisti auttaa, se on usein laskelmoitua. Hän voi odottaa saavansa myöhemmin vastapalveluksia ja käyttää hoivaamista vipuvartena manipuloinnissa.
Kilpailu huomiosta: Narsisti ei siedä, että sairas saa huomiota. Jos sairastut, he saattavat alkaa oireilla itse (usein pieniä vaivoja, joita he liioittelevat) saadakseen huomion takaisin itselleen.
Psych Central +6
Käänteinen tilanne: Kun narsisti itse sairastuu
Narsisti suhtautuu omiin vaivoihinsa usein dramaattisesti. Pienikin flunssa voi olla "kuolemantauti", josta on saatava maksimaalinen huomio ja hoiva. He odottavat läheisten palvelevan heitä vaativasti, vaikka eivät itse pystyisi samaan.
Ei mitenkään. Minulla on diagnoosi, eikä kävisi pienessä mielessäkään uhrata aikaani hoitamalla yhtään ketään, koskaan.
Vanhemmilla pitäisi olla muukin sukulainen myös apuna ja tarpeen mukaan muuta, mitä haluavat. Yksi ihminen ei riitä, joka ei tunnista tarpeita. Rahalla tietysti voi ostaa.
Millainen NARSISTI tekee lapsia jotta saisi heistä vanhuksena hoitajan itselleen?
Hyviä kommentteja. Muistui tuosta mieleen Hectorin biisin sanat: "rahalla ei voi rakkautta ostaa".
Niin siis tämä (vähän aikaa piti "potkia", ennenkuin muistui mieleen ....)
Oikea narsisti tuskin mitenkään, mutta tuntemasi henkilö ei ole sellainen.