Historiasta kiinnostuneet/sitä lukeneet: kyllästyttääkö tai turhauttaako aihe joskus?
Tuleeko joskus mieleen että perkelettäkö näitä vanhoja tässä enää kaivelee, mitä se auttaa mihinkään? Että tämä on pelkkää eskapismia.
Kommentit (14)
Päinvastoin. Nykyisyys on se mikä ottaa päähän.
Ei turhauta. Jos alkaisi turhauttaa, siirtyisin johonkin muuhun aikakauteen tai peräti nykyaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Nykyisyys on se mikä ottaa päähän.
Onko historia sinullekin siis eskapismia? Minulle se oli sitä, mutta en enää jaksa sitäkään. Olen jo yli 5-kymppinen, mitä noita vanhoja enää vatvomaan. Odotan vain eläkkeelle pääsyä. Katson siis tulevaan, en enää menneeseen. Se on ohi.
Koskaan ei etukäteen tiedä mitä löytää jos kaivelee asioita oikein perusteellisesti. Vähintään löytää uusia näkökulmia.
Kyllästyttää nykymeno kun historiasta ei ole opittu mitään.
Minua kiinnostaa erityisesti Saksassa 90 vuotta sitten valtaan nousseen ja siellä touhunneen A kirjaimella alkavan herrasmiehen touhut.
Ei siksi, että olisin samaa mieltä hänen kanssaan vaan siksi että miksi asiat halutaan niin villisti lakaista maton alle.
En ole kyllästynyt enkä kyllästy. Koko ikäni olen lukenut historiaa, toki muutakin, mutta historia on jotain niin mielenkiintoista, ettei sitä voi jättää tutkimatta/lukematta. Aina löytyy uutta - katselen myös kaikki historiaa käsittelevät dokut.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa erityisesti Saksassa 90 vuotta sitten valtaan nousseen ja siellä touhunneen A kirjaimella alkavan herrasmiehen touhut.
Ei siksi, että olisin samaa mieltä hänen kanssaan vaan siksi että miksi asiat halutaan niin villisti lakaista maton alle.
Kuka lakaisee maton alle? Onhan aivan jättimäärä kirjallisuutta tuosta henkilöstä ja sen ajan politiikasta tarjolla. Ainakin saksaksi. Olen lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Nykyisyys on se mikä ottaa päähän.
Nykyisyyden tekee jokainen itse. Historiaa on muistella tehtyjä valintoja ja tekoja, omia tai muiden.
Nuorena aikuisena turhauduin historiaan, kun siitä ei voinut saada järkevää ammattia: arkeologiksi tai historiallisen museon kuraattoriksi pääsemiselle olisi ollut lottovoittoon verrattava todennäköisyys, ja opettajaksi en olisi millään maailman ilveelläkään ryhtynyt (erinomaisen hyvä niin, koska olen edelleen työikäinen ja koulujen meno on nykyään vielä vähän erilaista kuin ysärillä, jolloin ammatinvalinta oli ajankohtainen asia).
Ei kyllästytä, ahdistaa välillä se, että historiasta ei opita mitään. Tehdään rauha, joka kestää muutaman kymmenen vuotta, että sodan tuhot korjataan ja vainajat haudataan, ja sitten joku alkaa taas isotella ja vaatia takaisin niitä satojen kenties tuhansien vuosien takaisia alueitaan.
Elämme historiaa. Tästä kirjoitetaan vääristynyt totuus kirjan kansiin.
Historia toistaa itseään uudestaan ja uudestaan ja kaikki kirjoitelmat ovat vain satua, puppua, joka on jonkun näkökulmasta kirjoitettu mielipide.
Eli ei en lue enään historiaa, vaan fiktiivisiä satuja menneiltä ajoilta jitka antavat osvittaa kuinka silloin elettiin.
Eli hyvin samoin kuin nyt,puitteet vaan olivat erit. Mutta draamat, ongelmat, vastoinkäymiset aina samat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa erityisesti Saksassa 90 vuotta sitten valtaan nousseen ja siellä touhunneen A kirjaimella alkavan herrasmiehen touhut.
Ei siksi, että olisin samaa mieltä hänen kanssaan vaan siksi että miksi asiat halutaan niin villisti lakaista maton alle.
Kuka lakaisee maton alle? Onhan aivan jättimäärä kirjallisuutta tuosta henkilöstä ja sen ajan politiikasta tarjolla. Ainakin saksaksi. Olen lukenut.
Miten jättimäärän lukenut ihminen voi samaan aikaan olla noin sokea?
Pelkkää paskaahan se pääasiassa on. Joskus fantasioin että ennen oli paremmin, mutta ei se kyllä ollut. Ja jos joskus olikin niin niitä aikoja ei saa enää takaisin joten turhaa märehtiä vanhoja. Kirjoitin laudaturin ja suunnittelin opintoja historiaan liittyen, mutta jätin kuitenkin harrastukseksi. Hyvä niin. Olen ihan kypsä koko aiheeseen.