20-vuotias ja liian nuori isäksi?

kun olimme molemmat mieheni kanssa 19v. Vauva sai tulla ja kaikki meni tosi hyvin. Lapsi nyt jo 8v ja meillä toinenkin muksu.

Itse olen aina pyrkinyt olemaan mäkättämättä miehen menoista, kunhan ne on kohtuullisia. Saa käydä harrastamassa ja saa käydä baareissa, saanhan minäkin. Kunhan hoitaa myös lapsia ja ollaan yhdessä perheenä ja joskus ihan kahdestaankin. Ei se vauva mikään maailmanloppu oli vaan ihanan uuden elämän alku. Lapsi antaa elämään paljon uutta sisältöä.

Mies oli siis 20v. Toki tilanne oli siitä erilainen että lapsi oli suunniteltu ja asuimme jo yhdessä, olimme seurustelleet 16-vuotiaasta asti.



Teillä on seurustelua kestänyt vasta 2kk, se on todella vähän jotta voisitte toisenne hyvin tuntea ja tietää varmasti onko toinen "se oikea". Toisaalta lyhyt seurustelu ei myöskään sulje pois sitä että voisitte sopia toisillenne. Tiedän parin joka meni naimisiin kuukausi tapaamisensa jälkeen ja ovat edelleen yli 15 vuoden jälkeen yhdessä ja onnellisia. Kaikki on siis mahdollista :)



Mitä nuoruuden menettämiseen tulee niin tokihan lapsen saaminen muuttaa elämää. Meillä taisi olla niin että mieheni ei ollut ihan sisäistänyt sitä tulevaa muutosta ja ensi alkuun olikin aika vaikeaa kun hän ei olisi halunnut muuttaa elämäntapojaan lainkaan ja itse olin väsynyt pienen vauvan äiti joka olisi kaivannut mieheltä enemmän tukea ja läsnäoloa. Siitäkin sitten lopulta selvittiin kun mies tajusi lopulta että ei halua meitä menettää, mikä olisi voinut tulla eteen jos en olisi kestänyt enempää sitä että en saa tukea mieheltäni.



Näin jälkikäteen (esikoisemme täyttää kohta 12v) mies on kuitenkin sanonut että loppujen lopuksi oli hyvä että saimme lapset nuorina. Hänelle se perhe on kuitenkin ollut aina tärkein ja hän on todella iloinen että on nuoresta asti saanut olla isä ja perheellinen. Kaikille se ei tietystikään sovi.



Kuitenkin jos tyttöystäväsi haluaa joka tapauksessa lapsen pitää niin suosittelisin ottamaan selvää siitä mahdollisuudesta että sopisittekin toisillenne ja voisitte olla yhdessä ehjä ja onnellinen perhe. Lapsi kyllä kasvattaa vanhempiaan myös ja yleensä miehet vasta lapsen syntymän jälkeen "tajuavatkin" sen mikä elämässä on tärkeää. Toivottavasti sinäkin :)



Etukäteen ei siis kovin tarkkaan voi tietää mitä on tulossa mutta toisaalta siihen voi omalla asenteellaan ja käytöksellään vaikuttaa: rakentaako vahvaa ja ehjää perhettä vai heittääkö kaiken menemään?



Toivon kaikkea hyvää teille molemmille ja toivon että teidän kohdallanne asiat myös loksahtavat hyvin paikoilleen ja voitte olla onnellisia loppujen lopuksi tästä vahingosta.



t. viiden lapsen äiti 32v :)

laitatte lapsen ja sen hyvinvoinnin ykköseksi.

Ei kaikki miehet saa nykyaikana lapsia, vaikka haluaisivatkin, mitä enemmän ikää tulee, ei välttämättä tarkoita että olis mitenkään parempi isäksi.

Ja koskaan ei ole varmasti se oikea aika, aina keksitään muita syitä.

Parasta mitä ihminen voi oikeesti elämällään tehdä, on tehdä joku toinen onnelliseksi ja parasta mitä isä voi lapselleen antaa, on rakastaa sen äitiä.

Rakkaus kasvaa pikkuhiljaa, ensin ihastuu ja haluaa toista ihan mielettömästi, eikä välttämättä osaa edes sanoa miksi. Jos haluat käyttää seuraavat vuodet johonkin " parempaan" on ihan oma asiasi, mutta itse en keksi mitä se parempi voisi olla.

Mun mies oli 20 kun saatiin meidän ensimmäinen, ja paras isä se on edelleenkin, jonka tunnen, vuosia on kulunu 25, ja edelleen ollaan yhdessä, ja onnellisia.

jos oma 25v tyttäreni tekisi saman 19v poikaselle olisin hemmetin kiukkuinen.



Ei kai se elämä isyydestä pilalle mene, mutta jos noin typerän naikkosen kanssa olet pelehtinyt niin voi voi. Nykypäivän kun jokainen olettaa että tuon ikäinen nainen käyttää pillereitä eikä tee lapsia lapsen ikäiselle pojalle.

Jos naisystäväsi on raskaana, niin sitten kannat vastuun kuin mies :) (ja jos ei ole, niin sitten käytätte ehkäisyä huolellisemmin jatkossa)



On ihan normaalia, että noinkin iso asia pohdituttaa ja epäilyttää ja pelottaakin, niin se voi pelottaa naisiakin. Itseänikin pelotti ja suoraan sanottuna ensimmäiset kuukaudet harmitti, sain ekan lapseni 21-vuotiaana, lapsi oli täysi vahinko.



Kyllähän se äidiksi kasvaminen on vaatinut paljon, ja tuntunut välillä tosi rankaltakin, että toisinaan on saanut kyllä ihan tosissaan yrittää kaikkensa, vaikkei yhtään olisi "huvittanutkaan", mutta kyllä se loppujen lopuksi on oikein tehty ja lapsi on rakas ja ihana. Vanhemmat kasvattaa lapsia, mutta kyllä ne lapsetkin kasvattaa vanhempiaan :)



Tsemppiä teille!

jos nainen on raskaana eikä tee aborttia etkä sinä lopulta rakastakaan häntä (tai edes pidä, jos kerran tunteet ovat jo laimentuneet) niin ihan varmasti et tule uhrautumaan lapsen vuoksi ja olemaan yksissä tuon naisen kanssa. Ei kukaan tekisi niin. Joten sitä ei kannata murehtia, että joutuisit vastentahtoisesti perhe-elämää viettämään, koska et kestä sitä kuukautta pitempään kuitenkaan.

Yhteistä aikaa siis on ollut tosi vähän. Tilanne on kyllä ikävä sen suhteen, että soisin 20-vuotiaan saavan hiukan tutustua ennen kuin lapsia pukkaa. No, epäily on epäily ja saattaa olla vääräkin.



Mutta jos nyt muksu on tulossa, niin kai teidän pitää se asia kantaa yhdessä ja yrittää edes yhteiselämää. Te ette juurikaan tunne toisianne ja saattaa olla, ettei suhde tule toimimaan alkuunsakaan. Tai sitten toimii. Itse olen tullut raskaaksi 4kk tutustumisesta, mutta tilanne oli hiukan toinen. Vietimme tuon 4kk joka päivä yhdessä ja ikääkin oli jo 29 ja 34. Olihan se silti riskipeliä. Virallisesti muutimme yhteenkin vasta, kun olin kuudennella kuulla ja sain asuntoni myytyä. Nyt takana 9 vuotta ja kaksi lasta. Tokihan se huuma on laantunut, mutta yhdessä on hyvä edelleen.



Ai niin, mieheni reagoi vauvauutiseen todella suloisesti. Jotenkin vaan hain töiden jälkeen testin ja miehen piti tulla sählyn jälkeen mun luokse. En malttanut olla laittamatta tekstaria heti. Muistaakseni laitin jotain, että "mä en voi uskoa tätä, raskaustesti näyttää plussaa..." Mies vastasi heti sählyn loputtua, että "rakastan sua". Ei muuta. Illalla sanoi, että ratkaisu on mun käsissä. Jos en halua häntä, mutta haluan vauvan, niin auttaa niin paljon kuin pystyy. Jos taas haluan vauvan ja elää yhdessä, niin on onnellinen. Vaikka suhde oli tosi tiivis, niin kyllä mulla sekin kävi mielessä, mahtaako mies oikein tykätä uutisesta. Tykkäshän tuo. On jälkikäteen sanonut, että oli niin rakastunut, että ei haitannut yhtään.

joko menee päin prinkkalaa tai ei mene.



Kukaan muu ei voi puolestasi ottaa vastuuta elämästäsi ja elämäsi valinnoista. Jos tyttöystäväsi on raskaana, niin sitten elätte sen mukaan.

suhteestanne ei lopulta tulisikaan mitään, voit silti olla lapselle hyvä isä, kunhan vain saatte sovittua huoltajuus kuviot. Kannattaa tietysti silti yrittää pysyä yhdessä, jos vain vähääkään on siihen halua, myöhemmin voi harmittaa jos on luovutettu liian helpolla.

Vaikka et olisikaan jatkossa naisen kanssa yhdessä, on lapsella oikeus isään. Itse otit riskin kun olit yhdynnässä. Vaikutat muuten ihan järkevältä kun mietit myös millainen isä olisi hyvä. Toivottvasti tulee terve eikä vammanen lapsi.

mutta myös hetkiä, joina joku lapsen ele / teko / sanat, tekevät huonostakin päivästä elämisen arvoisen. Oma lapsi on parasta maailmassa, vaikka kasvattaminen onkin raskasta. Vaikutat kypsältä. Ei elämä voi lapsen takia mennä pilalle, siitä vaan tulee erilaista. Nuoruus, no joo, menetät sellaiset festarikännäilyt ja baari-illat ja tietenkin vapaan matkustelun ympäriinsä vailla huolta muista. Siitäkin pääsee yli, menetyksestä, ja oppii arvostamaan omaa uudenlaista elämäänsä.



Ja kerkeät vielä tekemään kaikkea mahdollista elämässäsi myöhemmin. Lapsi rikastuttaa elämääsi ja kasvattaa minuuttasi.

Olin 28 ja mies 19 kun alettiin seurustelemaan. Samaisen vuoden lopulla minä huomasin olevani raskaana, oltiin tosin jo asuttu muutama kuukausi yhdessä siihen mennessä. Olihan se jännää ja pelottavaa. Minua pelotti se haluaako mies oikeasti olla kanssani. Hän lähti heti tammikuussa armeijaan.

Mutta missään välissä hän ei lähtenyt karkuun eikä epäillyt lapsen saantia. Saimme esikoisen ennen aikojaan ja menetimme hänet 6 kk ikäisenä. Selvisimme tästä kaikesta kuitenkin yhdessä.



Nyt kaksi vuotta tämän jälkeen meillä on 5kk ikäinen tyttö. Elämä muuttuu lapsen myötä halusi sitä tai ei. Mutta mieheni on sanonut usein viimeisten kuukausien aikana että jos hän ei olisi tavannut minua hänen elämänsä tuskin olisi näin hyvää. Ja ilman minua hänellä ei olisi meidän pikku "pötkylää".



Päädyittepä mihin tahansa eli yhteen tai erikseen tulet saamaan todella rikkaan elämän.

Tuossa iässä pitää lentää vielä kukasta kukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos naisystäväsi on raskaana, niin sitten kannat vastuun kuin mies :) (ja jos ei ole, niin sitten käytätte ehkäisyä huolellisemmin jatkossa)



On ihan normaalia, että noinkin iso asia pohdituttaa ja epäilyttää ja pelottaakin, niin se voi pelottaa naisiakin. Itseänikin pelotti ja suoraan sanottuna ensimmäiset kuukaudet harmitti, sain ekan lapseni 21-vuotiaana, lapsi oli täysi vahinko.



Kyllähän se äidiksi kasvaminen on vaatinut paljon, ja tuntunut välillä tosi rankaltakin, että toisinaan on saanut kyllä ihan tosissaan yrittää kaikkensa, vaikkei yhtään olisi "huvittanutkaan", mutta kyllä se loppujen lopuksi on oikein tehty ja lapsi on rakas ja ihana. Vanhemmat kasvattaa lapsia, mutta kyllä ne lapsetkin kasvattaa vanhempiaan :)



Tsemppiä teille!

21-vuotias on liian nuori isäksi. 

21-vuotias on vielä lapsi.

(Niin ainakin jollain keskustelupalstoilla tuon ikäiset nuoret on määritelty)

Kannattaisi odottaa että on vähintään 30-vuotias.

Alle 30-vuotiaat isät on wt.

Kolme-nelikymppisillä on paljon enemmän elämänkokemusta kuin jollain lapsellisella epäkypsällä 21-vuotiaalla pojannulikalla..

Ap:n lapsi olisi jo 12 v jos syntyi. Olisi hauska kuulla miten tarina eteni 🤔

Vierailija kirjoitti:

Olin 28 ja mies 19 kun alettiin seurustelemaan. Samaisen vuoden lopulla minä huomasin olevani raskaana, oltiin tosin jo asuttu muutama kuukausi yhdessä siihen mennessä. Olihan se jännää ja pelottavaa. Minua pelotti se haluaako mies oikeasti olla kanssani. Hän lähti heti tammikuussa armeijaan.

Mutta missään välissä hän ei lähtenyt karkuun eikä epäillyt lapsen saantia. Saimme esikoisen ennen aikojaan ja menetimme hänet 6 kk ikäisenä. Selvisimme tästä kaikesta kuitenkin yhdessä.



Nyt kaksi vuotta tämän jälkeen meillä on 5kk ikäinen tyttö. Elämä muuttuu lapsen myötä halusi sitä tai ei. Mutta mieheni on sanonut usein viimeisten kuukausien aikana että jos hän ei olisi tavannut minua hänen elämänsä tuskin olisi näin hyvää. Ja ilman minua hänellä ei olisi meidän pikku "pötkylää".



Päädyittepä mihin tahansa eli yhteen tai erikseen tulet saamaan todella rikkaan elämän.

Nuori mieshän oli 19-vuotiaana vielä teinipoika. 

28-vuotias on efebofiili, jos seurustelee 19-vuotiaan teinipojan kanssa.

Ei ole olemassa mitään "standardinuoruutta". Voit suhtautua perhe-elämään yhtä energisesti ja avoimesti, kuin siihen sekoilunuoruuteenkin, mitä jotkut harrastavat

Nainen on sinua vanhempi ja kypsempi, joten ottanee ohjat. Ei mielestäni ollenkaan huono tilanne, kunhan saat opiskella rauhassa, jne. Pieni lapsi ei vaadi kovin suuria tuloja, teini-ikäinen kyllä

Oikeastaan tuossa ei siis ole kyse muusta kuin siitä, että sinä päätät omistautua tälle perhejutulle, etkä jää miettimään muita vaihtoehtoja. Niin kauan kun olet sille omistautunut, ei se oikein voi muuta kuin onnistua. Jos sen sijaan pidät jalkaasi oven välissä ja kuvittelet, että missaat jotakin, perhejuttu todennäköisesti tuhoutuu

Vinkkini on, että älä yritä asettua naisen rooliin, mitä sinulle tullaan tuputtamaan. Huolehdi sen sijaan äidin hyvinvoinnista ja jätä vauva hänen vastuulleen. Sitoudu naiseen ja nauti hänen seurastaan, kun sinulle jumala näin armeliaasti on sellaisen ja piltinkin suonut. Onnea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naisystäväsi on raskaana, niin sitten kannat vastuun kuin mies :) (ja jos ei ole, niin sitten käytätte ehkäisyä huolellisemmin jatkossa)



On ihan normaalia, että noinkin iso asia pohdituttaa ja epäilyttää ja pelottaakin, niin se voi pelottaa naisiakin. Itseänikin pelotti ja suoraan sanottuna ensimmäiset kuukaudet harmitti, sain ekan lapseni 21-vuotiaana, lapsi oli täysi vahinko.



Kyllähän se äidiksi kasvaminen on vaatinut paljon, ja tuntunut välillä tosi rankaltakin, että toisinaan on saanut kyllä ihan tosissaan yrittää kaikkensa, vaikkei yhtään olisi "huvittanutkaan", mutta kyllä se loppujen lopuksi on oikein tehty ja lapsi on rakas ja ihana. Vanhemmat kasvattaa lapsia, mutta kyllä ne lapsetkin kasvattaa vanhempiaan :)



Tsemppiä teille!

 

 

21-vuotias on liian nuori isäksi. 

21-vuotias on

21 vuotias ei siis ole mielestäsi kypsä aikuiseksi?

Mutta saa äänestää, ajaa ajoneuvoa, juoda alkoholia, polttaa tupakkaa, pelata raha pelejä, puolustaa asein maata, äänestää...

mutta maailman luonnollista asiaa mihin jokainen on fyysisesti valmis kun tulee sukukypsäksi. hän ei muka ole valmis!!??

Tän takia se paskan jauhanta että rahan takia syntyvyys on heikko on ihan höpö puhetta kyllä se itse syy heikkoon syntyvyyteen löytyy ihan meidän elämänarvoista!

Vierailija kirjoitti:

jos oma 25v tyttäreni tekisi saman 19v poikaselle olisin hemmetin kiukkuinen.



Ei kai se elämä isyydestä pilalle mene, mutta jos noin typerän naikkosen kanssa olet pelehtinyt niin voi voi. Nykypäivän kun jokainen olettaa että tuon ikäinen nainen käyttää pillereitä eikä tee lapsia lapsen ikäiselle pojalle.

Eli et halua saada lapsenlapsia ja olet aivopessyt tyttäresi.

Vierailija kirjoitti:

jos nainen on raskaana eikä tee aborttia etkä sinä lopulta rakastakaan häntä (tai edes pidä, jos kerran tunteet ovat jo laimentuneet) niin ihan varmasti et tule uhrautumaan lapsen vuoksi ja olemaan yksissä tuon naisen kanssa. Ei kukaan tekisi niin. Joten sitä ei kannata murehtia, että joutuisit vastentahtoisesti perhe-elämää viettämään, koska et kestä sitä kuukautta pitempään kuitenkaan.

Siinä vaiheessa kun se vyö ja sepalus aukeaa on hyvä hieman miettiä onko valmis isäksi. Jos ei ole niin kannattaa mennä kotiin ja tyytyä omaan käteen.