Lue keskustelun säännöt.
Tiedättehän ihmistyypin, joka ei osaa vastavuoroisesti kysyä toisen
13.11.2011 |
asioista tai kehua toista jostakin? Tai ylipäätään olla vastavuoroisia asioissa esim. kyläilyissä?
Kauanko jaksat vapaaehtoisesti olla ystävä tai kaveri tällaiselle?
Kommentit (10)
kestin melko monta vuotta, sitten aloin jo itsekin oireilla (jo pelkästään kun puhelin soi ja näin soittajan olevan hän, tuli sellainen epätoivoinen fiilis että teki mieli repiä hiuksia päästä)
olen jo monen vuoden ajan yrittänyt hiivuttaa "ystävyyttämme" ja nyt vihdoinkin tämä tyyppi alkaa tajuta, etten tahdo olla hänen kanssaan yhteyksissä enää. Kauan se kestikin. Kertoo osaltaan jotain siitä, kuinka hyvin tämä ihminen tajuaa toisten ihmisten fiiliksiä/kuinka paljon ne merkkaavat hänelle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai sitten olen vain törmäillyt tällaisiin itsekeskeisiin "ystäviin".
Yksi "ystävä" halusi olla hirveäasti kanssani tekemisissä, mutta tämä ystävyys oli aina sitä, että kuuntelin vain hänen juttujaan hänestä itsestään ja mitä hänelle tapahtui, ja hän vastavuoroisesti ei ollut tippaakaan kiinnostunut mistään mitä minun elämään liittyvästä asiasta. Yritin sitten lopettaa tämän yksipuolisen ystävyyden, niin tämä "ystävä" takertui kuin takiainen minuun! En meinannut päästä hänestä millään eroon! Oli myös kateellinen minulle, eikä osittain siksi kestänyt kuulla mitään elämästäni, vain silloin oli kiinnostunut jos kerroin jostain vastoinkäymisestä elämässäni...
Toinen kaveri oli lapsuuden kaveri, todella ihana tyyppi, mutta meni rikkaisiin, "hienoihin" naimisiin, joka kihahti hänen päähänsä (asui mm. Eirassa), jonka jälkeen muuttui todella ylpeäksi, ja itsekeskeiseksi. MM. naureskelee ja arvostelee seläntakana miehelleen entisiä kavereitaan (jäänyt tästä kiinni) jne. Ystävä siis muuttunut kopeaksi, ei enää kysy keltäkään vanhalta "tavis"kaveriltaan, mitä kuuluu, jne, vaan aina kun nähdään, on joko hiljaa, tai kertoo vain omasta elämästään. Tosi surullista menettää kaveri tällätavalla. Koko persoona ihan muuttunut.
En nauti heidän seurastaan, mutta ehkä jotenkin velvollisuuden tunteesta muutaman kerran vuodessa tapaamme. Rasittavia ne tapaamiset aina ovat. En käsitä, että näillä ihmisillä ei ole normaalia keskustelun (vastavuoroisen!) taitoa ja halua kuunnella toistakin ihmistä. Miten kukaan edes kehtaa aina vain puhua omista asioistaan? En ymmärrä. Todelliset, syvälliset ja läheiset ystäväni ovat ihan toisenlaisia.
En kyllä edes hakeudu muiden seuraan erityisesti. Mutta ystäväni ovat kaikki yltiösosiaalisia, ei heiltä erityisesti edes tarvitse kysellä, puhuvat kysymättäkin. Minä taas en, eli jos haluavat jotain kuulla, joutuvat kysymään, mutta en mä koskaan kysy heiltä. Harvoin myöskään ehdottelen tapaamisia, sen hoitaa nämä sosiaaliset ystävät. Oma tapaamistarpeeni ei siis koskaan ehdi tulla vastaan, vaan he jo ehtivät ehdottelemaan.
mitään koko tuttavuutemme aikana. Ei kysele juhlissa yms. muiltakaan mitään koskaan - omista jutuistaan kyllä selittää ummet ja lammet.
En käy enää anoppilassa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitään koko tuttavuutemme aikana. Ei kysele juhlissa yms. muiltakaan mitään koskaan - omista jutuistaan kyllä selittää ummet ja lammet.
En käy enää anoppilassa ollenkaan.
Anoppi kyllä muodon vuoksi joskus kysyy, mitä esim. minulle kuuluu. Mutta ei jää kuuntelemaan vastausta vaan saattaa ihan suoraan päälle puhua omia kuulumisiaan. Toisaalta ymmärrän, etteivät häntä minun asiani kiinnostakaan, kun hän on aika erilaisista jutuista itse kiinnostunut. Minusta on ihan ok, ettei teeskennellä kiinnostusta, jota ei tosiasiassa ole.
Mutta se loputon omien kuulumisien luetteleminen rasittaa, samoin kuin huomauttelu siitä, kuinka paljon vaivaa esim. tarjolla olevan ruuan tekemiseen on mennyt. Jatkuva tarve vetää huomiota itseensä ja saada muut joko kiitollisuuden velkaan tai ihailemaan itseä milloin mistäkin syystä.
Itse puolestaan en ole vastavuoroinen siinä, että anoppi kutsuu meitä kylään heille, mutta minä en heitä meille. Ensinnäkään sen ei pidä mielestäni olla naisen tehtävä, vaan miehenikin voisi hyvin kutsua ja passata vieraita jos haluaisi sellaista elämää viettää. Toiseksi en jaksa kuunnella anopin puhetta itsestään, joten ei kiinnosta kutsua heitä kylään.
Toisaalta ajattelen, että siinä on ihan tarpeeksi vastavuoroisuutta että me käytämme aikaamme anopin itsekehujen kuuntelemiseen palkkioksi siitä hyvästä, että hän kutsuu meidät kylään.
tätä keskustelun sääntöä, siis kun esim. jossain juhlassa tutustuu uuteen ihmiseen, niin puhuu vain itsestään, eikä hoksaa johdattaa keskustelua siten, että toinenkin osapuoli pääsisi kertomaan itsestään.
Osaa kyllä normaaleissa ihmissuhteissa olla vastavuoroinen. Ja joskus jos juttelen jonkun yltiösosiaalisen ihmisen (kuten serkkuni vaimo) kanssa ja hän kyselee koko ajan kuulumisiani, voin jälkeenpäin nolona hoksata, että en kysynyt häneltä mitään (ehtinyt kysyä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikansa sitä jaksaa odottaa, että toinen alkaa olemaan vastavuoroinen. Kun mitään ei tapahdu, niin ystävyys kuihtuu pois. Minä jaksoin pari vuotta.
En jaksa enää nykyään tuollaisia ollenkaan.
Ehkä moikkaustuttuna voin tuollaisia kavereita pitää.