Kuvaile sitä ihanaa tunnetta kun vihdoin olet irtisanoutunut kamalasta työpaikasta

Aahhh....

Vapaus. Taakka tippunut harteilta. 

Yksi mun elämän parhaimmista päivistä oli se, kun määräaikainen soppari aivan kauheassa työpaikassa päättyi. Muistan vieläkin sen kepeyden ja vapauden tunteen, kun kävelin viimeistä kertaa työpaikan porteista ulos.

Oli ihana päivä, kun määräaikainen kamalaan paikkaan loppui. Yläkoulu, mutta oppilaissa ei ollut valittamista. Työkaverit sensijaan oli kyttääviä selkäänpuukottajia, jotka teki parhaansa että tekisin virheen ja raportoivat sen heti eteenpäin kertomatta minulle kuinka pitäisi toimia oikein. Joka kerta kun ajan siitä ohi, huokaisen onnellisena, kun ei tarvitse enää ikinä mennä sinne.

Irtisanouduttuani  huomasin, että uusi työpaikka olikin  vielä huonompi. Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.  Niinkin voi käydä. 

Vapaus. Toki puukkoa iskettiin selkään vielä jäljestäpäinkin, mutta annoin olla, en lähtenyt mukaan. Jaksoin painaa jopa ilman lomia. Työpaikkaa kannattaa vaihtaa aina, kun siltä tuntuu. Jos joutuu huonompaan paikkaan, niin vaihtaa. 

No se irtisanomisaika 1kk oli kamala, mutta sen jälkeen helpotti.

Helpotus.

Voi kumpa saisinkin noin tehdä. Tosin pitäisi ensin löytää uusia hommia. Helpommin sanottu kun tehty 45+ tässä maailmantilanteessa

Vierailija kirjoitti:

Irtisanouduttuani  huomasin, että uusi työpaikka olikin  vielä huonompi. Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.  Niinkin voi käydä. 

Huomaa ettei sinulla ole kokemusta oikeasti huonosta työpaikasta. Minulla esim sellainen että menettäisin ennemmin omistusasuntoni kuin palaisin sinne manalaan töihin. Aivan järkyttävä rotankolo.

Vierailija kirjoitti:

No se irtisanomisaika 1kk oli kamala, mutta sen jälkeen helpotti.

Jaa miten?

Valtava taakka putosi harteilta välittömästi. Eikä ole takaisin palannut.

Irtisanoutuminen itsessään ei ole ollut kovin hekumallista, mutta kun lopulta kävelee ovesta ulos ja tietää, että pääsee eroon siitä haisevasta mätäpaiseesta, on tunne höyhenenkevyt! Maailmassa on lisää värejä, ihania tuoksuja ja herkullisia makuja, eikä enää pelkkää sysimustaa ulosteenkäryä. Askel on kepeä ja tulevaisuus tuntuu vihdoinkin hyvälle!

Tunne oli lähinnä kummallinen. Irtisanouduin ja sovin saman tien HR:n kanssa, että en palaa loman jälkeen töihin, ei siis tarvetta enää koskaan nähdä esihenkilöä eikä mitään säätämistä sen kanssa, saanko jäädä lomalle vai en. Työkavereille heippameili, avaimet, puhelin ja läppäri sekä kulkukortti niistä vastaavalle ja kotiin. 

Pomo yritti soittaa seuraavana päivänä, mutta eihän minulla enää ollut työpuhelinta.

Ajattelin että helpoiten pääsen paikasta pois oli kun menin pomolle sanomaan että nyt tarvin välivuotta. Ilman irtisanomisaikaa päästi pois ja vuoden päästä jo soiteltiinkin takaisin mutta havaitsin että viihdyin niin hyvin ilman sitä työtä että takaisin en mennytkään. Tuntuihan se vähän tavallaan ikävältä mutta toisaalta oma (mielen)terveys pitäisi laittaa kaiken edelle.

Tunsin palanneeni takaisin vanhaan hyvään aikaan. On helppo hengittää ja sitä kautta tehdä töitä uudessa paikassa. Ne kauheat luuskat jäivät keskenään toisiaan vahtimaan. Kaikki parani, esimies, ohjelmisto, toimisto, vapaus tehdä töitä haluamallaan tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Yksi mun elämän parhaimmista päivistä oli se, kun määräaikainen soppari aivan kauheassa työpaikassa päättyi. Muistan vieläkin sen kepeyden ja vapauden tunteen, kun kävelin viimeistä kertaa työpaikan porteista ulos.

Minulle kävi samoin, itkin joka aamu kun piti sinne töihin mennä, kun loppui olin onneni kukkuloilla kun jätin kulkukortin ja avaimet, yritin hoputtaa sitä vahtimestaria siinä puuhassa.