Miten olet muuttunut työntekijänä parikymppisestä viiskymppiseksi?

Eipä sitä ole mitenkään erityisesti tarvinnut muuttua, 50-vuotiaaksi tulee kun vaan säilyy hengissä.

Olen muuttunut siten, että kyllästyin olemaan työntekijä ja ryhdyin yksityisyrittäjäksi, jotta voin itse päättää sen miten ja milloin teen työni.

Yksinkertaista: työt ovat loppuneet. En kelpaa enää työnantajille. 

Olin parikymppisenä aika huono kohtaamaan ristiriitoja, vastuuton ja itsekäs. Parista työpaikasta lähdin niin, että jätin vain tulematta enkä ilmoitellut enää mitään. Toinen oli kesätyö kaupassa ja toinen oli siivoustyö, jota tein opintojen ohessa. Siellä kaupassa oli ilkeitä ämmiä niin en halunnut enää mennä sinne, vaan aloin pitää kesälomaa. Siivousfirmassa pomo oli ihan kamala, mm. syytti minua jonkin alueen siivoamatta jättämisestä, enkä edes ollut töissä tai työvuorossa sinä päivänä kun se oli jätetty siivoamatta. En sitten vain enää viitsinyt mennä sinne. Joskus kaksvitosena, opistosta valmistuneena, olin esimiesasemassa ja itketin viisikymppisiä alaisiani. En ole ylpeä siitä. Muistelen kauhulla. 

Lähdin siitä työstä jatkamaan opintoja yliopistoon, ja sitten tulikin iso lama 90-luvulla ja seuraavaa pysyvää työpaikkaa sai odotella 7 vuotta. Se teki loven eläkkeeseen, mutta antoi myös aikaa opiskella ja kasvaa ihmisenä. Silloin pystyi opiskelemaan aika ptikään, joten ei tullut mieleenkään hakeutua työttömäksi. Nykyään yli viiskymppisenä olen edelleen aika tiukka täti, mutta myös hyvin tunnollinen, ja vuorovaikutustaidot ovat aivan toisella tasolla kuin nuorempana.

Viimeisetkin työmotivaation rippeet kaikonneet.

Totaalisesti kyllästynyt töihin, nyt odotan vain eläkkeelle pääsyä.

Olen paljon parempi. 

En oikeastaan mitenkään. Työtunteja tulee nykyään vähemmän, mutta palkkaa taas enemmän. Kivaa on edelleen.

Olen töissä minimiajan, en juuri osallistu turhiin keskusteluihin, keskityn omiin tehtäviin. 

Nuorena, aloittelevana hoitajana olin iloinen kun pystyin auttamaan muita. Nyt kokeeneena hoitajana olen väsynyt ja tekee koko ajan mieli itkeä. Silti vaan töihin menen. 

Noo, on ollut niin monta ammattia... Eli sama firma ei ole kyseessä. Mutta olen nyk. työssäni juurikin tuo rentoreiska, jolla läpändeeros lentää kun tilanne sen sallii ja nuoremmat jäykistelevät. Tiedän myös olevani sydämen tasolla rohkeampi, kohtaan asiakkaat sydämellä ja omana itsenäni, en ole vain kuori, joka esittää hoitajaa, vaan kokonainen ihminen puutteineni - myös työssä. Uskon tuohon, että itsevarmuus ja rentous lisääntyvät. Toki myös laiskuus noin valtion silmissä... teen osapäivätyötä. Ja olen tyytyväinen asiaintilaan :)

Vierailija kirjoitti:

Nuorena, aloittelevana hoitajana olin iloinen kun pystyin auttamaan muita. Nyt kokeeneena hoitajana olen väsynyt ja tekee koko ajan mieli itkeä. Silti vaan töihin menen. 

Surullista kuulla. Tsemppiä sinulle!

Kerro ap, itsestäsi. Olitko sinä nuorena heti rento läpänheittäjä? Tuntuu jotenkin, ettet ymmärrä, miten vaikea työyhteisöihin voi olla päästä sisälle. 

Moni nuori innokas lannistetaan heti ja halutaan näyttää kaapin paikka, etenkin jos erehtyy kertomaan, että koulussa opetettiin tekemään joku asia näin tai noin. Vastaus on heille, että älä sinä tule tänne kertomaan miten työt tehdään. 

kakskymppisenä kelpas helpommin työnanatjille, vaikka ei ollut juurikaan työkokemusta ja työtkin tuli tehtyä vähän sinne päin.

Nykyään olen kovatasoinen oman alan ammattilainen, jonka virheet on menneisyydessä ei tulevaisuudessa. Työnantajille ei kelpaa. Pitää olla nuori tai ulkomaalainen

Siivousala. :D 

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap, itsestäsi. Olitko sinä nuorena heti rento läpänheittäjä? Tuntuu jotenkin, ettet ymmärrä, miten vaikea työyhteisöihin voi olla päästä sisälle. 

Moni nuori innokas lannistetaan heti ja halutaan näyttää kaapin paikka, etenkin jos erehtyy kertomaan, että koulussa opetettiin tekemään joku asia näin tai noin. Vastaus on heille, että älä sinä tule tänne kertomaan miten työt tehdään. 

Olin itse nuorempana aikamoinen suupaltti ja moottoriturpa. Tiedän kyllä että kaikki tosikkomaisemmat ja jäykemmät tyypit eivät jaksa aina minua. Mutta yleensä olen aina päässyt nopeasti sisälle porukkaan kun osallistuu reippaasti ja rennosti läpänheittoon. 

 Nuorena parikymppisenä olin todella epävarma työntekijä ja tein kaiken kaavamaisesti kun pelkäsin tekeväni virheitä. Olin myös tosi hidas tämän takia, kun tarkastelin koko ajan olinko tehnyt oikein.. Viisikymppisenä ammattitaito oli ihan eri luokkaa, samoin itsevarmuus ja osaamisen taso. Se mihin parikymppisenä tuhrautui 2 tuntia, sujui 5 minuutissa. Ote oli myös paljon rennompi asiakkaiden kanssa, parikymppisenä sain tuskin ulos edes perusasioita.