Lue keskustelun säännöt.
Alkuun kun aloitin työpaikassa, minulla meni 8h töiden tekemiseen. Nyt teen työt 4 tunnissa
Kommentit (3)
Miehen elämälle oli varattu aikaa keskimäärin 78 vuotta. Työkaveri sai elettyä sen 45 vuodessa ja sitten kuoli syöpään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla meni vähän samoin, kun aloitin nykyisissä töissäni vuosikymmen sitten. Ensimmästä raporttiani kirjoitin kaksi täyttä työpäivää. Sitten yhden, puolikkaan ja nykyisin samaan työhön menee aikaa kaksi tuntia, kun olen tehnyt niitä yli tuhat.
Harjoitus tekee mestarin, kuten sanotaan. Toki nyt on hyvät pohjat, joita voi pienin muutoksin hyödyntää, ettei tarvitse alusta aloittaa. Lisäksi tiedän, mihin asiakkaat kiinnittävät huomionsa ja mihin ei kannata aikaansa tuhlata.
Opiskelemiseen oli varattu aikaa 3 vuotta. Opiskelin tutkinnon puolessatoista vuodessa.
Ap