Onko kukaan palannut kumppanin kanssa yhteen asumuseron jälkeen?

Tarvitsimme etäisyyttä, koska olimme liitossa muuttuneet jo etäiseksi toisillemme. Erillään asuessa rakastuimme toisiimme uudelleen, jos näin voi sanoa. Nyt yhteys on taas löytynyt ja suhde voi hyvin.

Monille asumusero on kyllä sellainen välivaihe ennen lopullista eroa, halutaan uskotella itselle, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja roikutaan kiinni toisessa, kun ei haluta tehdä lopullista päätöstä. Sitten kun asutaan erillään, se antaa uskoa, että arjesta selviää yksinkin, ja mahdollisesta riippuvaisuudesta kumppania kohtaan alkaa päästä irti. Sitten haetaan virallista avioeroa... Näin kävi meille, ja parille tuttavaperheelle. Luin myös saman kokeneiden kokemuksia, ja näin se oli monesti mennyt, valitan. Mutta voittehan te olla poikkeuskin! Jaksamista!

Vaikka ennen muuttoa oli samanlaiset tunnelmat kuin sulla, mut sit tajusin voivani paremmin yksin.

Olet avauksen mukaan joskus arvostanut häntä, mitä tapahtui kun arvostus loppui? Ehkä asumusero tosiaan saa sinut näkemään asioita toisin, mutta erolla ei pidä leikkiä, siis erota vain, jotta muutettaisiin takaisin yhteen. Auttaisiko pariterapia teitä?

Mies ei arvosta minua. Emme välttämättä puhu päivittäin kuin lapsen hoitoon liittyvistä asioista. Lopun aikaa mies on tietokoneella, kirjan tai lehden takana tai katsoo telkkaa. Pariterapiasta olen puhunut varmaan sata kertaa, mutta mies ei halua lähteä siihen. Ei meillä oikeastaan ole riitojakaan, vain täysi etäisyys ja se, että mieheni ei ole kiinnostunut asioistani tai arvosta minua. Hain uutta työpaikkaa, menin haastatteluun, mies ei edes kysynyt miten meni. Itse otin puheeksi ja mies sanoi, että sepä hyvä. Sit sain sen paikan. Töihin meno jännitti, puhuin siitä miehelle, hän vain lehtensä takaa kommentoi "kyllä se siitä". Eka duunipäivän jälkeen ei kysynyt multa mitään, miten oli mennyt, millaisia työkavereita tms, itse niistä puhuin ja mies selasi koko ajan kännykkäänsä ja murahteli jotain. Minä olen yrittänyt kysellä hänen päivästään, mut hän vain sanoo jotain pintapuolista. Yön yli kestävistä työkeikoista kuulen korkeintaan edellisenä iltana, vaikka ne sovitaan väh. 2 viikkoa ennen, mies vain "unohtaa" kertoa mulle. Nämä vain yhtenä esimerkkinä monen vuoden tilanteesta, alan olla aivan uupunut ja masentunut tähän. Kovasti toivon, että asiat menisivät paremmin.

Muutimme mieheni kanssa erilleen, mutta samalla aloitimme pariterapian. 1v 3kk asumuseron jälkeen muutimme takaisin yhteen, pariterapia kuitenkin jatkuu yhä. Asiat ovat paljon paremmin kuin ennen erilleen muuttamista, eli siis terapiasta on ollut apua. En usko, että olisimme enää yhdessä ilman terapiaa. Paljon on kuitenkin työtä edessä, ennenkuin tästä parisuhteesta voi sanoa, että se on todella hyvä.



Kun muutimme erilleen, otin sen ns erona. En siis ajatellut, että palaisimme enää yhteen, mutta en toisalta ajatellut eroakaan. Elin ns välitilassa ja päivän kerrallaan.

Eli onko muuttunut. Jos on niin oisko masennus tai toinen nainen? Jos taas on aina ollut niin kuuluu varmaan luonteeseen ja sinun täytyy miettiä haluatko olla hänen kanssaan vai et. Onko teillä lapsia?

Eli onko muuttunut. Jos on niin oisko masennus tai toinen nainen? Jos taas on aina ollut niin kuuluu varmaan luonteeseen ja sinun täytyy miettiä haluatko olla hänen kanssaan vai et. Onko teillä lapsia?

Mies oli suhteen alussa tyystin erilainen. Olen miettinyt paljon tuota masennus-vaihtoehtoa. Mies ei jaksa enää tavata kavereitaan, on luopunut harrastuksistaan, elämän täyttää työ, työ ja työ. Meillä on yksi lapsi, eikä mies jaksa olla hänenkään kanssa. Jos hän joutuu esim. olemaan illan lapsen(4v) kanssa kahdestaan, hän katsoo lapsen kanssa videoita ja surffaa kännykällä netissä. Lapsi itse on kertonut ja mies myös myöntänyt tämän, ei pidä mitenkään ihmeellisenä etteivät tee mitään, tai leiki jotain.

Mies kävi kerran työpaikkansa psykiatrilla, kun olin siihen häntä kannustanut ja jopa painostanut, mutta siihen yhteen kertaan jäi. Ei ollut kuulemma hänen juttunsa.

Kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja olen yrittänyt aloittaa keskustelun hänen kanssaan, olen kysellyt, miten hän voi, onko työssä rankkaa, painaako jokin asia... Ei mitään järkevää vastausta, aina sanoo, että asiat ovat hyvin.

Totta kai kuviossa voi olla toinen nainen, mutta hiukan epäilen. Työ on sellaista, että siitä ei helpolla pysty irtautumaan keskellä päivää ja lähtemään esim. salatreffeille. Mies ei tee ylitöitä, eikä hänellä ole mitään kaveritapaamisia iltaisin. Ne yön yli -työkeikatkin ovat aika harvassa ja suuntautuvat eri puolille Suomea, ja esim. tilitiedoista (meillä on yhteinen käyttötili) näkyy, että sillä paikkakunnalla on tehty ruokaostoksia.

Totta kai toinen nainen voi olla kuvioissa, ja ainahan on jollain konstilla järjestettävissä salatapaamiset sun muut, mutta miehellä on mahdollisuuksia siihen todella vähän ihan käytännön tasolla.

Jotenkin miehestä paistaa sellainen haluttomuus ja kyvyttömyys tehdä mitään muuta kuin työtä. Iltaisin hän on niin väsynyt, että menee usein iltaunille. Ja ilta toisensa perään hän nuokkuu silmät puoliummessa sohvalla, valittelee väsymystään eikä jaksa tehdä mitään tai jutella. Verikokeet ja muut vastaavat on työterveyshuollossa tehty tuon jatkuvan väsymyksen takia, mut mitään ei ole löytynyt.

Uusimpana piirteenä on se, että mies käy salaa ennen nukkumaanmenoa ottamassa 1-3 naukkua. Olen sanonut, että hän voi ihan vapaasti ottaa ne, että ymmärrän hyvin, jos haluaa ottaa yömyssyn. Mutta hän tekee sen mieluummin salassa?! Miehellä ei ole koskaan ollut alkoholiongelmaa, eikä viina ole ollut mikään tabu, viiniä saattaa olla joskus illallispöydässä tai saunakaljat silloin tällöin, ja merkkipäiviä voidaan myös juhlia viinipullollisen kera. Tätä salanaukkailuakin ihmettelen tosi paljon. Mutta kun ei se mies halua puhua mistään. Aina tulee seinä vastaan, kun yrittää puhua mistä tahansa asiasta. Henk. koht. asioista, työasioista, tai vaikka sitten jotain televisio-ohjelmasta tai Kreikan vakuuksista tai jonkin julkkiksen tempauksesta. Ei miestä kiinnosta puhua mistään, koska aina väsyttää.

aivan minun mieheltäni :(



T:8

patistaa mies yksityiselle lääkärille. Ne arvot, mitkä yleensä lääkärien mielestä ovat normaalit, eivät välttämättä sitä ole eivätkä ne yleislääkärit osaa tutkia läheskään kaikkia väsymystä aiheuttavia syitä. Jos syy miehen käytökseen on fyysisissä ongelmissa, kuten tuntuu olevan, niin ei se asumusero niitä poista mihinkään suuntaan. Mies tod näk vain huomaa, että väsyneenä on helpompaa kun ei tarvitse huomioida ketään muuta.

Aivan kuin minun näppikseltäni.



Mieheni on aivan samanlainen. Ei puhu, makaa vaan flegmaattisena ja murahtaa sanan tai kaksi vastaukseksi.



Olen puhunut erosta jo pitkään. Kai se olisi miehellekin parempi, en usko että on onnellinen kanssani.



Minun mieheni ei haluaisi erota.

ole normaalia että väsyttää koko ajan. Patistakaa miehet kunnon lääkärille.

ole normaalia että väsyttää koko ajan. Patistakaa miehet kunnon lääkärille.

Minun mieheni on käynyt yksityisellä.. ei vaan syytä löydy. Minun diagnoosini on että mies on laiska paska!

Aluksi kuvittelin, että kyllä se mies jotain tajuaa tästä erosta ja meillä on vielä mahdollisuus kun otetaan etäisyyttä. No, päivä päivältä, viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta olen varmempi siitä, että en tod. halua asua enkä edes olla sen kanssa enää. Jossakin vaiheessa ajattelin, että suhde voisi toimia niin että asumme erillämme, mutta olemme yhdessä, nyt olen luopunut siitäkin ajatuksesta. Kuten yhdessä eläessämmekin, MINÄ olen edelleen se joka yrittää puhua, MINÄ olen se joka yrittää saada kontaktia, MINÄ olen se joka on ehdottanut miehelle eri vaihtoehtoja, mutta tuo aivokuollut idiootti ei tajua mitään eikä tee mitään. Kuten suhteessakin, se vaan on eikä ole itse valmis panemaan edes tikkua ristiin minkään eteen. Kärsi ja järkyttyi erosta, mutta toiminta ja ulosanti eivät ole muuttuneet mihinkään. Ei paljon nappaa siis, olen tyytyväinen yksin, multa ei puutu mitään, olen ehdottomasti sitä mieltä, että ero oli fiksu liike. Keski-ikäinen urpo ei siitä enää muuksi muutu, ei muuttunut hyvällä, eikä pahalla. Enää en olisi edes mustasukkainen, jos se löytäisi uuden muijan. Onnea vaan sille ;)

on ajalta ennenkuin oli lapsia. Kyseessä minun ja exän suhde, arvaatte varmaan miten siinä kävi. Joo, erohan se lopulta tuli.



Oltiin oltu yhdessä monta vuotta ja aloin olla kurkkua myöten täynnä miestä tai sanotaanko hänen tapojaan. Kotona vain oli, ei tehnyt mitään, katsoi telkkaria tai luki Aku Ankkaa. Puhumista ei ollut, se oli vain aha, hmm tai joo joo. Asumuseroon päädyttiin.



Puolen vuoden kuluttua ajattelin että joo, on se jotain tainnut oppia. Jutteli, teki kotitöitä, otti minut huomioon. Mulla oli jo oma asunto johon sitten erehdyin ottamaan miehen asumaan. Kuukausi meni ja vanha meno palasi. Katsoi telkkaria ja luki Akkaria. Ei puhuttu mitään. Parin kuukauden päästä sanoin että eiköhän ole parasta että alat lähteä, et selvästikään oikeasti ole muuttunut. Onneksi miehellä oli vain pari vaihtovaatekertaa ja hammasharja minun kotonani, joten hänen ulosmuutto oli äkkiä tehty. Kamat laukkuun ja menoksi.



Hän oli lähes shokissa. En epäile yhtään etteikö oikeasti rakastanut minua, hän vaan ei osannut olla muunlainen. Oli saanut kotoaan sellaisen mallin, että äiti jutustelee kun isä murahtelee olkkarin sohvalla telkkaria vahdaten.



Kyllä mullekin joku kaveri ehdotti miehen masennusta tai alakuloa tms. Ja saattoi ollakin, mistäpä sen tietää. MUTTA, miehen olisi pitänyt tehdä asian eteen jotakin. Käydä vaikka lääkärillä. Tai kun kysyin että onko meidän väleissä tai työasioissa jotakin mitä pitäisi muuttaa, vastaus oli aina ei. Ei tilanne muutu paremmaksi jos vain hautautuu sohvalle telkkaria katsomaan tai vessaan lukemaan Akkaria.



AP:lle antaisin neuvon että tee niinkuin sydän sanoo. Se että meillä muilla on mennyt metsään, ei kuitenkaan tarkoita että teillä niin menee. Ehkä miehesi herää ja tajuaa mitä on menettämässä. Lopullinen ero voi tulla, tai kaikki kääntyä paremmaksi. Joku päätös sinun kuitenkin on tehtävä. Viestistäsi huokuu epätoivo ja se että olet viittä vaille luovuttamassa. Olenko oikeassa?

Kun suostui lopulta lääkäriin, diagnoosina keskivaikea masennus. Eli mies lääkäriin, ja pitäkää mielessä myös masennus-vaihtoehto. Oireet kuten väsymys, haluttomuus jne, sopivat aika hyvin depressioon. Mies sai lääkkeet ja aloitti Kelan tukeman terapian 2v ja maksettiin itse 3. vuosi. Tämä tietysti vaatii mieheltä halua kohdata asia ja motivaatiota terapiaan. Tsempit, ymmärrän tilannettanne!

Niin ja ap:n on turha uhrautua vuosi toisensa jälkeen, jos mies ei vain suostu hoitamaan itseään. Vaarana on, että ap sairastuu itsekin,

yhteen. Yhteenpaluusta on jo yli 10 v. ja kaikki on mennyt hyvin, elämä on oikeasti ihan erilaista kuin ennen asumuseroa. Mutta se johtunee siitä, ett me onnistumimme ratkaisemaan ongelmamme sen asumuseron aikana, ja niiden ratkaisemiseen tarvitsimme eron, yhdessä asuen se ei olisi onnistunut. Emme käyneet yhdessä missään parisuhdeterapiassa (sitä kokeilimme ennen asumuseroa, mutta se ei onnistunut, minun syyni kai...), mutta minä kävin muutaman kerran yksin juttelemasa terapeutin kanssa (ja mies käsitteli omaa ongelmaansa myös).

Olikohan se nro 15, joka kyseli, että olen viittä vaille luovuttamassa. Kyllähän se näin taitaa olla. Ero on vain niin iso asia, että sitä tekee kaiken, siis aivan kaiken, että se olisi vältettävissä.



Mies ei vain tunnu edes tajuavan tilannetta. Hänen mielestään kaikki on ihan hyvin. Mä olen niin monet kerrat puhunut terapioista ja kaikesta, mutta hän ei ole niihin valmis.



Lääkärissä hän on käynyt, myös erikoislääkäreillä, mutta mitään ei löytynyt. Lapsemme nukkuu vielä vajaan tunnin päikkärit viikonloppuisin, ja mies menee aina samaan aikaan päiväunille myös. Jos kysyn väsymyksestä, se onkin ainoa asia mihin reagoi ja kiihtyy, kyselee etteikö hän saisi olla väsynyt. Jopa mun äitini (joka ei ongelmistamne tiedä), sanoi että kylläpä xxx nukkuu päivisin paljon. Yöllä kuitenkin nukkuu 8h kuin tukki, joten ei pitäisi olla univelkaa.



On tää kyllä tosi kuormittava tilanne. Olen jo varmaan vuoden käynyt sillä energialla, että eipä ennen vanhaankaan erottu vaan ihmiset teki töitä ja eli yhdessä, että nykyäään erotaan liian helposti. Olen yrittäytynyt suhtautua liittoomme käytännöllisesti järkiavioliittona, että on lapsen kannalta parempi olla yhdessä. Olen miettinyt myös, mitä valitan, kun mies ei lyö eikä juopottele. Näillä eväillä on menty jo vuosi, mut enää en pitkään jaksa.

Kuuntelematta toisten mielipiteitä ja sitä miten asiat yleisesti menee.. Teillä voi mennä toisin, suuntaan tai toiseen.



Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

ole normaalia että väsyttää koko ajan. Patistakaa miehet kunnon lääkärille.

Tuo on totta ettei ole normaalia että väsyttää jatkuvasti. Diabetes on yksi salakavala tauti. Siitä voi seurata masennus eikä siitä syystä huvita yhtään mikään. Kannattaa vaikka hakea tietoa diabeteksesta ja masennuksesta.