Mitä teet jos heräät kesken unien näläntunteesen?
Yritätkö kestää tunnetta vai nousetko haukkaamaan jotain syötävää?
Kommentit (34)
Juon ison lasillisen vettä, ja koetan nukahtaa pian sen jälkeen.
heräisin koko loppuyön tunnin välein kuselle.
Että olisin näläntunteeseen herännyt, mutta joskus en ole saanut unta ja pieni näläntunne sitä vaan vaikeuttaa. Silloin nousen syömään voikkarin tai vaikka lasin piimää. Nyt imetyksen alkuaikoina söin yölläkin jos olin vauvan kanssa hereillä. Hoikka olen ja mulla on suht nopea aineenvaihdunta. Tykkään syödä kaksi tai kolme pientä ateriaa päivässä, plus aamu-ja iltapalan.
Jos herään jostakin muusta syystä kunnolla ja mahalaukku herää ja alkaa vaatia ruokaa, en useimmiten saa unta, ellen syö. Silloin käyn haukkaamassa vähän jotakin, vaikka tomaatin tai päärynän.
Nälkään herääminen kuulostaa minusta alhaiselta verensokerilta. Miksi se laskee nopeasti, vaikka nukut eli olet paikallasi? Vai käveletkö unissasi?
Mahalaukun kouristelu unen aikana niin, että herää, voi tosin myös olla mahdollista. Mahalaukkuhan tyhjenee yöllä suurempina sykäyksinä ja silloin esim. tabletit ja muut suuremmat kappaleet siirtyvät eteenpäin. Päivällä liikkuu vain hienompi tavara. En kyllä itse ole ikinä herännyt siihen tai muuhunkaan mahan kurnimiseen.
ihan omituinen kysymyskin, ei ole koskaan edes tullut mieleen että tuohonkin voisi herätä. Syön päivällä riittävästi. Joku tökkii, jos keskellä yötäkin pitää herätä syömään, joko laihduttaa liian rajusti tai sitten on joku sairaus kyseessä...
nukkumaan aika nälkäisenä, silti en ole varmaan ikinä sen vuoksi heräänyt. Jos nyt kuitenkin heräisin näläntunteeseen, joko jatkaisin uniani, tai kävisin syömässä tai juomassa jotain, riippuen jääkaapin sisällöstä :)
Siis jos olen jo mennyt nukkumaan.
Nappaan vaikka keksin kaapista, millä porskuttaa aamuun... Harvemmin tosin nälkään herään.
syön kotona aina päiväruuan ja illalla vielä jotain pientä. Jos vähän on nälkä, niin sitten juon vettä ja se huijaa mahaa sen verran, että voin jatkaa unia.
Jos jostain syystä heräisin, niin jatkaisin uniani, herääminen on inhottavaa. Jos vaikka pitäis käydä vessassa ja sen seurauksena vähän piristyis, niin tilanne vois olla eri ja sitten saattaisin jopa harkitakin syömistä, mutta en nyt silti jaksa uskoa, että alkaisin syödä, paitsi jos nälkä olisi jostain syystä niin kova, etten saisi enää unta.
Raskausaikana mulla ei muuten ollut koskaan aamulla/päivällä/illalla nälkä, vaan söin vain sen takia muutaman tunnin välein hyvin pieniä annoksia, että muuten tuli huono olo. Joskus unohdin syödä koko päivänä, kun ei ollut nälkä, mutta useimmiten en, koska tosiaan olo sitten muistutti asiasta viimeistään.
Silloin mulla oli välillä yöllä nälkä. Mutta siis ei ne olleetkaan mitään normaaleja öitä, vaan unettomuutta oli eri vaivoista johtuen. Ja heräilin vessaan tai huonon asennon takia jatkuvasti, jne. Raskaus oli kyllä niin kamala kokemus muutenkin, että en kyllä ikipäivänä suostuisi sellaiseen rääkkiin minkään muun kuin oman lapsen takia.
Luonnollisestikin kävisin syömässä, jos niin kävisi. "En syö yöllä" on turhaa jeesustelua.
sängyssä näläntunteesta tai käyn vaan juomassa ison lasillisen vettä ja painuisin takas sänkyyn.
Luonnollisestikin kävisin syömässä, jos niin kävisi. "En syö yöllä" on turhaa jeesustelua.
Vettä voin kyllä hörpätä, mutta yöllä ei oikein tee edes mieli syödä, vaikka vatsa hieman kurnisikin. On mukavampi vain jatkaa unia.
t.2
Ei se ole ainakaan minun kohdallani mitään jeesustelua...
Vettä voin kyllä hörpätä, mutta yöllä ei oikein tee edes mieli syödä, vaikka vatsa hieman kurnisikin. On mukavampi vain jatkaa unia.
t.2
Niin, se yösyöntihän lihottaakin - hevosmiesten tietotoimiston mukaan. Kyllä minä mieluummin syön kuin juon nälkääni.
Jos olen treenannut kovaa ja syönyt liian vähän, saatan tosiaan herätä yöllä karmivaan nälkään ja yleensä silloin en saa nukuttua, joten parempi käydä heti syömässä jotain, esim. banaani ja jogurttia.
Ei ole ikinä tullut hankalaa nälkää yöllä, siis sellaista, etten saisi enää unen päästä kiinni. Syön iltapalaksi sämpylän yhdeksän maissa ja se riittää hyvin pitämään nälän poissa.
Eli en edes herää. Ei näläntunne ole minulle mitään kärsimystä.
Jos nyt vähän mahaa kurnii, se menee kyllä ohi. Toisaalta en ole koskaan herennyt mokomaan, voin kyllä käydä nälkäisenä nukkumaankin.
Jos nyt vähän mahaa kurnii, se menee kyllä ohi. Toisaalta en ole koskaan herennyt mokomaan, voin kyllä käydä nälkäisenä nukkumaankin.
Jos nyt vähän mahaa kurnii, se menee kyllä ohi. Toisaalta en ole koskaan herennyt mokomaan, voin kyllä käydä nälkäisenä nukkumaankin.
nälkään herää niin on kyllä jäänyt iltapala syömättä. Ei tapahdu mulle.