jumalaa ei ole

en sano tätä katkerana vaan helpottuneena. ei ole ketään ketä tarvitsisi miellyttää. ei ketään joka arvostelisi joka käänteessä. se on suuri helpotus. voi vaan olla kun tietää ettei jumalaa ole.

minä olen kokenut suurta syyllisyyttä kun asiat elämässä ovat menneet miten sattuu. esimerkiksi muutokset jotka tuntuvat epäloogisiltä ja todellisuudet jotka tuntuvat epäyhtenäisiltä. olen syyttänyt että jumalani usko on vain riittämätön ja siitä johtuvaa. minä esim rukoilin puolisoa ja työtä joskus 20-vuotiaana siitä on jo 17 vuotta ja minä olen kokoajan elänyt sitä jumalaan uskomis hurmaa että kun uskon vain tarpeeksi hyvänä uskovana niin rukoukset alkavat toimia. mutta kun ne eivät ole alkaneet niin olen tuntenut olevani huono uskova. jumala ei myöskään esim paranna minun pattia kaulassa eikä korjaa unirytmiäkään. eli rukoukset eivät niinkun toimi. mutta nytku viimeyönä sen vain tajusin että jumalaa ei ole (ja saattaa se silti olla) mutta jotenkin mieleni kirkastui täysin. ja tajusin että olen vain elänyt elämääni jossain ihme hurmoksessa enkä ole edes tajunnut että olen jo vanha mies 37vuotta enkä enää ole se sama ihminen kuin 20 vuotiaana joka koitti uskomalla jumalaan saada työtä ja puolisoa.. uskomaton helpotus. ei tarvitse myöskään pelätä helvettiä kun sitäkään ei ole. en toki tiedä miksi me täällä olemme mutta veikkaisin että joku eläimen kohtalo on lähinnä ihmisenkin kotaloa.