Mitä mieltä olette yhteisöasumisesta sekä
muutenkin yhteisöllisyydestä asuinalueellanne?
Toteutuuko se? Onko sitä liikaa tai liian niukalti? Mitkä on sen rajat?
Mitä toivot yhteisöllisyydeltä?
Onko kellään kokemusta yhteisöasumisesta?
Onnistuuko seurakunta tarjoamaan ja lisäämään yhteisöllisyyden tunnetta alueellasi?
Minua aika ajoin houkuttaa yhteisöasumisen ajatus, mutta laiskuus estänyt ryhtymästä unelmista toimeen. Olen opiskeluaikoinani asunut yhteisössä, se ainakin tuntui tosi hauskalta ja muistot kullanneet kaikki ongelmat pois :)
T diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Kommentit (2)
mutta varsinkin nuoren ihmisen kohdalla se antaa tärkeää perspektiiviä elämään; ihmisiä on kaikenlaisia, mut sisältä ollaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia.
Olen asunut koko nuoruuteni soluissa (lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta), ja minulle oli selvää, että jos en löydä miestä, jatkan yhteisöasumista. En ole ikinä tajunnut, minkä piti olla niin mahtavaa yksiössä kökkimisessä; haluan ympärilleni elämää ja ihmisiä, sellaisiakin joihin en muuten koskaan törmäisi. Minulle on ihan sama, miten astiat on laitettu kaappiin tai onko hiljaista silloin kun minä haluan. Tajuan toki, että noi on jollekulle tärkeitä asioita, mutta minulle aivan triviaaleja juttuja.
Jotkut kaverini ovat jatkaneet yhteisöasumista vaikka lapsiakin on tullut. Vaatiihan se vähän joustoa kaikilta, mut näissä paikoissa, joissa minä olen vieraillut, on hyvä tunnelma- kaikki saavat enemmän kuin antavat.
ikinä olisi suostunut asumaan missään yhteisössä.