Missä kohtaa miehen tunteellisuus muuttuu taakaksi?

OFFICAL 

Yksi hyvä esimerkki on miehen hoitamaton yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Se kun liittoutuu sen ajatuksen kanssa, että on tärkeää että mies puhuu tunteistaan, niin siinä ei jää paljon naiselle tilaa. 

Luulisin, että normaalitilassa keskivertomies kyllä hyvin hoksaa, missä raja kunkin naisen kohdalla kulkee. Ihan niinkuin naisetkin huomaavat miehistä.

Tunteista puhuminen naiselle on aina kostautunut minulle. Sen takia moni mies valitsee kivi kasvot.

Itseään suojellakseen kannattaa aina jättää pieni suojamuuri jonka taakse jättää ne ajatukset joilla sinut voidaan tuhota jos ne päätyvät väärin käsiin. Yksikään ei ole riittävän luotettava niille.

Mieheni on tosi tunteellinen ja saa kyllä puhua minulle tunteistaan. Hän valittaa välillä, että minä olen tunteeton. Vähän ärsyttää tuollainen valitus, mutta varmaan oikeasti olenkin tunteeton mieheen verrattuna. Eikä minulla ole samanlaista tarvetta avautua fiiliksistäni kuin hänellä. Tunteista puhumisen kuuntelu on ok, paitsi miehen masennuskausina se käy välillä minulle raskaaksi. Onneksi masennuskausi ei ole koskaan vielä kestänyt kovin pitkään.

Näinhän se menee 👴🏻

Vierailija kirjoitti:

Tunteista puhuminen naiselle on aina kostautunut minulle. Sen takia moni mies valitsee kivi kasvot.

Ööh.. Siis koska sulle on kostautunut, niin muutkin valitsee kivi kasvot?

Mä mietin poikaystäväni jättämistä, koska hän ei puhu tunteistaan. Haluisin miehen, joka puhuu tunteistaan avoimesti.

Minulla on mies, joka välillä kuormittaa minua sillä, että hän valittaa minulle joka asiasta, mitättömistäkin.

Välillä taas hän kuormittaa minua sillä, että hän vetäytyy omiin oloihinsa ja pitää minulle ja lapsille mykkäkoulua monta päivää.

Eli raja puhumisen ja vaikenemisen välille olisi minusta hyvä vetää jonnekin noiden kahden ääripään välimaastoon, ns kultainen keskitie.

Kunpa puhuis