Talvimyrsky
Nyt sitä on lunta tullut, kuten säätiedotus lupasi. Koillismaalla on tullut yön aikana lunta ja lisää tulee koko ajan. Nyt kun lunta tulee ja tuuli lisääntyy päivän aikana, niin pakkanen ainakin täällä pohjoisessa on kohta rajuissa lukemissa. Yli 30 asteen lukemat on edessä ja kylmää riittää. Se on hyvä, että puita riittää ja tulet uuniin, niin eipähän palele.
Kommentit (10)
Tuosta jälleen huomaa, että Suomi on melko pitkä maa. Säät vaihtelevat melkoisesti etelästä pohjoiseen ja lännestä itään.
Helsingissä paistaa aurinko. mittari näyttää kolmea astetta lämmintä, eikä naapuritalon liputkaan juuri liehu.
Ruotsissa eilen alkoi aikamoinen myrsky, ihmisiä kehotettiin lataamaan laitteet ja varaamaan ruokaa ja vettä sähkökatkojen varalta.
Ihmeissäni katsoin, kun tilanne jatkuu vieläkin.
Ihmiset eivät pääse tuntureilta joulun vietosta kotiin.
Pohjoisemmassa Ruotsissa se tilanne on, Tukholmassa on vain tavallista lumituhrua kaduilla.
Vähän räntää ja vettä näköjään tulossa. Muuta ei.
Porissa melkoinen myräkkä. Tuulenpuuskat meinaa kaataa katuun.
Onneksi mitään ei sada.
Hyvää on, että tuuli kuivattaa maat.
SVT:n sivuilla on lähetystä. Toimittaja sanoo ulkona, että on aikamoisia vaikeuksia pysyvä pystyssä siinä myrskyssä.
Virtapankki on ladattu niin pääsee vauvaan jos vaan data liikkuu.
Kävin lenkillä ja olipa tiellä lunta melkoinen määrä. Sitten sai pihassa tehdä töitä ja hiki tuli. Eipä sitten ole lumitöitä, kun ne pakkaset alkaa. On sitä ennenkin pakkasista selvitty ja lähes 50 astetta on joskus ollut, niin kyllä 30 astetta on pieni lukema.
Turussa tuli muutama minuutti rakeita tunti sitten.
Ei ole lainkaan lunta ja taivas on enimmäkseen sininen.
Apuva