Melkein neljä vee ei tottele lainkaan.

Tänään on ollut parempi päivä.. :)



Ap

Onnistumisista ja hyvästä käytöksestä kehun kyllä. Se auttaa hetkellisesti. On kovin ikävää olla jatkuvasti kiukkuinen äiti... :(

Jospa osaisit olla iloisempi, ja näin kohdata lapsen haasteet rauhallisesti, paha vaatia lapselta, jos ei itsekään kykene.

Eräänä kesänä elämä kahden lapsen kanssa muuttui yhtäkkiä hermoja koettelevaksi ja suutuskelin muutaman viikon aikana lapsille niin kovasti, että itsekin säikähdyn. Siis en kohdellut lapsia mitenkään väärin, mutta minulle itselleni oli suunnattoman rasittavaa suuttua raivoon asti monesti päivässä.



Palautin silloin käyttöön jäähyn, ja oli aivan kummallista, mikä pelastus se oli: ei tarvinnut enää tuntea ollenkaan suuttumusta ja raivoa, ei yhtään, vaan kiikutin vain uhmaavan lapsen penkillensä istumaan. Ja tilanne muuttui yhdessä päivässä lähes täysin. Tästä kesästä on jo aikaa, mutta muistan sen vielä hyvin...

samanlainen puupää meilläkin. Onneksi tuo on jo kolmas lapsi, tietää että vaikka se on rasittavaa niin menee onneksi ohi.



Kannattaa pitää kiinni niistä säännöistä jotka on olleet voimassa aina. Hyvällä hetkellä kannattaa kehua ja kiitellä lasta, osoittaa että kannattaa olla tottelevainen. Ja kun se pahin uhmakohtaus tulee, niin ei auta muu kuin ottaa lapsi vaikka poikittain kainaloon ja kantaa jonnekin rauhoittumaan.



Tsemppiä!

sitten kun se löytää huumeet ja viiltelyt ja muut kivat sitten on kovaa.

Onnistumisista ja hyvästä käytöksestä kehun kyllä. Se auttaa hetkellisesti. On kovin ikävää olla jatkuvasti kiukkuinen äiti... :(

sitten kun se löytää huumeet ja viiltelyt ja muut kivat sitten on kovaa.

Onnistumisista ja hyvästä käytöksestä kehun kyllä. Se auttaa hetkellisesti. On kovin ikävää olla jatkuvasti kiukkuinen äiti... :(

Mua on auttanut eniten sama ammatillinen ajatus kuin työssänikin, että ei se lapsi (tai töissä potilas) varsinaisesti minulle kiukuttele- hänellä nyt on vaan hankala olo itsensä kanssa. Se antaa vähän etäisyyttä siihen tuskanpunaiseen raivoon, jonka pahimmillaan jänkättävä uhmis aiheuttaa.

Ja toisaalta, uhmiksen kanssa jänkätessä periksi antamista torjuu ajatus että lapsen pitää voida luottaa äitiin ja isään: kun joku asia on näin, niin se on näin eikä ehkä noin. Piste.

Käytännön vinkkinä vielä, että jos lapsi ei tottele komentamalla niin aina voi mennä ja ohjata lasta kädestä pitäen. Itse olen joskus pannut lapsen keräämään leluja niin että itse olen lapsen kädellä kerännyt legoja lattialta ja taluttanut lapsen viemään ne lelulaatikkoon. Usein yleisesti huudahdettu komento myös menee kuuroille korville, mutta kun kävelee lapsen eteen ja ottaa poskista kiinni ja katsoo silmiin, niin voi olla että menee vähän paremmin perille.

Ja vielä viimeinen lohdutuksen sana, kyllä se ohi menee (vähäksi aikaa, alkaakseen taas uudelleen :) )

T: sen toisen uhmisen äiti

Unohtuu kiukuttelut.