Miten kasvattaisitte nykypäivänä pojan?
Pojat, ei toki kaikki, mutta osa, tuntuvat olevan tässä ajassa vähän hukassa. Miten vauvafoorumin parviäly kasvattaisi tähän aikaan sopivan ja elämässä tulevaisuudessa menestyvän miehen aikuiseksi?
Kommentit (39)
Ihan normaalisti kuin ennenkin. Joka kunnioittaa kaikkia tasaarvoisina eikä ole rasisti. Normaali työtätekevä hyvä käytöksimen.
Kunnon heteroksi joka kannattaa perinteisiä arvoja ja on MIES eikä oletettu.
Ei näihin viitsi vastata, kun ketjut poistuvat kuitenkin.
Vanhemmat opettavat koulun sisällön.
Ei ainakaan hakkaamalla. Siitä voi tulla vaikka ocd.
Poika pitää kasvattaa luottamaan itseensä ja kykyihinsä. Rohkeutta ja pelottomuutta. Ketään kumartelemattomaksi maailmanvalloittajaksi. Ja hänen täytyy ymmärtää, että oma paikka on ansaittava
Ihan normaalisti, eli ihan lapsen persoonasta riippuen mitä asioita täytyy painottaa (esim. syntyjään rohkean ja menevän kohdalla täytyy usein opettaa enemmän muiden huomioon ottamista, kun taas syntyjään aremman ja vetäytyvämmän kohdalla täytyy painottaa enemmän reipastamista ja rohkaisemista).
Poikien ja miesten maailma on usein vähän kovempi kuin tyttöjen ja naisten maailma, joten sitä voi huomioida. Olisi hyvä pärjätä erilaisten tyyppien kanssa ja erilaisissa ympäristöissä.
Samoin kuin tytön: vaatimalla paljon ja antamalla paljon rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Poika pitää kasvattaa luottamaan itseensä ja kykyihinsä. Rohkeutta ja pelottomuutta. Ketään kumartelemattomaksi maailmanvalloittajaksi. Ja hänen täytyy ymmärtää, että oma paikka on ansaittava
Ihanteet ja arvot pitää olla myös kunnossa: oikeudenmukaisuus, uskollisuus
Jos lapsi tulee kohdatuksi ei tarvi aikuisena riehua huomiota hakien. Lukekaa kirjoja sillä kun on suuri sanavarasto osaa ilmaista itseään sanoin. Kamppailu, palloilu tm ryhmä harrastus. Liikunta vahvistaa itseluottamusta. Perusarvot, koti, uskonto ja isänmaa on hyvä lähtökohta.
Mitä vain poika selittää, anna se vaikutelma että hän tulee kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Poika pitää kasvattaa luottamaan itseensä ja kykyihinsä. Rohkeutta ja pelottomuutta. Ketään kumartelemattomaksi maailmanvalloittajaksi. Ja hänen täytyy ymmärtää, että oma paikka on ansaittava
Mutta jos lapsi on syntyjään maailmanvalloittaja, niin kasvatuksessa sitä ei tarvi enää tehdä. Jos vain vahvistaa niitä piirteitä lisää, voi kasvattaa aikamoisen piittaamattoman assholen.
Lapsi tarvitsee harrastuksia ja sitä, että hän tulee kuulluksi. Nykypäivänä vanhemmat ovat ulkoistaneet omaa kasvatusaikaa älypuhelimelle ja se on vakava virhe. Isällä on merkittävä rooli pojan kasvattamisessa, pojan pitää päästä kokeilemaan jo pienenä miesten juttuja ja työn tekemistä ja saada hyväksyntää. Hyväksynnän kautta kasvaa itseluottamus ja usko omiin mahdollisuksiin. Itseluottamus ja tulevaisuuden usko ovat ne kaksi asiaa joista on iso apu sekä työelämässä että elämänkumppania etsittäessä.
Mielestäni kaikkein tärkein juttu pojan kasvattamisessa on isällä. Isän tulee "pelastaa" poika omalta äidiltään. Äidin tulee osoittaa pojalle että on ehdottomasti rakastettu ja isän tulee kertoa pojalle että niin muuten ovat sitten kaikki muutkin.
Isän tulee vetää poika äidin helmoista miesten maailmaan ja kaikella rakkaudella "kolhia" poika mieheksi.
Yh "perheiden" maailmassa pojista ei kasva miehiä kun ei ole ketään suojelemassa ja pelastamassa poikia omilta äideiltään.. Yh äiti on yksi pahimpia rikoksia poikaa kohtaan..
Minulla on kolme poikaa, 5-7 vuotiaita.
Kasvatan heitä kurilla ja keskustelulla. Käytöstavat kunniaan ja niitä ihmisiä kunnioitetaan, jotka ansaitsevat kunnioituksen.
Asioista ja tunteista pitää puhua. Asiat käsitellään ensisijaisesti puhumalla. Jos perseilee, sillä on seuraukset.
M43
Minä olen syntynyt 70-luvulla ja minut kasvatettiin ihan samalla tavalla kuin siskoni.
Opetettiin kunnioittamaan muita, opetettiin tekemään kaikki kotityöt ja painotettiin, että väkivalta ei ole ratksisu mihinkään, ainoastaan älyltään heikompi turvautuu väkivaltaan.

Nykytiedon mukaan vanhentunut tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika pitää kasvattaa luottamaan itseensä ja kykyihinsä. Rohkeutta ja pelottomuutta. Ketään kumartelemattomaksi maailmanvalloittajaksi. Ja hänen täytyy ymmärtää, että oma paikka on ansaittava
Mutta jos lapsi on syntyjään maailmanvalloittaja, niin kasvatuksessa sitä ei tarvi enää tehdä. Jos vain vahvistaa niitä piirteitä lisää, voi kasvattaa aikamoisen piittaamattoman assholen.
On sekin kasvatusvalinta, että antaa toisen kasvaa potentiaaliinsa eikä riko pojan itsetuntoa esimerkiksi nöyryyttämällä ja arvostelemalla niinkuin nykyinen feministinen kulttuuri tekee kouluissa
Nyrkkiä ja kovaa kuria.