Te jotka masturboitte säännöllisen seksielämän lisäksi..
Teettekö silloin, kun seksistä on tiedossa taukoa vai teettekö vaikka tietäisitte saavanne seksiä lähiaikoina?
Kommentit (8)
Itseäni tyydytän aina kun alkaa siltä tuntua (max päivän tauon jälkeen), mutta laukeamiseen asti vain jos ei pariin päivään ole seksiä odotettavissa ja muutenkin tuntuu siltä. Ja se "muutenkin siltä tuntuminen" vaatii yleensä sen että on omaa aikaa ja rauhaa viritellä kiihotusta äärimmilleen, pieni aamu- tai iltahively sängyssä pötkötellen ei vielä sinne asti vie.
Säännöllisesti aina. Itselläni käy sillä tavalla että jos en laukea ja seksistä vaikka viikon väli on seksi silloin aika laimeaa. Ylläpitoa tarvitaan.
En kyllä runkkaisi, jos seksiä olisi tiedossa.
Nykyään vaan niin harvoin, että kyllä muutaman kerran viikossa joutuu runkkaamaan.
Seksiä n. 4-6 kertaa viikossa, runkkukertoja noin saman verran. Vähän vaihtelee mielialan ja elämäntilanteen mukaan. Flunssassa tai työmatkalla voi mennä viikko ilman mitään, mutta eilen lankesin vaimon kanssa kahdesti, ja yöllä yksin vessassa. Nyt joulusaunan jälkeen taas hommiin.
Paneminen on kivaa!
M34
Marboijat on surkeita luusereita. jotka eivät muuten seksiä saa.
Mulla on panokaveri, jonka kanssa seksiä on yleensä kerran viikossa. Siinä välissä hanskaan 1-5 kertaa. Yleensä pidän päivän väliä ennen seksiä.
M38
Vierailija kirjoitti:
Marboijat on surkeita luusereita. jotka eivät muuten seksiä saa.
Osaavat he kuitenkin tavata sanat oikein, tästä ketjusta päätellen! Masturbointi tekee älykkääksi.
Ihan tasaisesti 3-5 kertaa viikossa ja seksiä on noin 200-250 kertaa vuodessa.
M47