Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan päättänyt että ei sittenkään halua lapsia?
22.10.2011 |
Olen aina ajatellut että haluan lapsia sitten joskus. Kaksi tai kolme. Nyt kolmekymppisenä ajatus tuntuu vieläkin kaukaiselta. En mä halua niitä lapsia nyt, vielä. Olen onnellinen tässä tilanteessa kun meillä ei ole niitä lapsia. Ei tarvi valvoa öitä eikä kiirehtiä töistä päiväkotiin. Onko kellekään muulle käynyt näin? Uskaltaako tehdä päätöstä että jättääkin lapset tekemättä? Miehen kanssa ollaan puhuttu että molemmat haluaa lapsia, mutta kumpikaan ei ole ehdottanut että "nyt" olisi sopiva aika.
Kommentit (4)
Me taas ollaan miehen kanssa puhuttu, kuinka oli mahtava juttu, että meidän esikoinen sai alkunsa ehkäisystä huolimatta. Molemmat tehdään suht vaativaa uraa, ja ollaan monesti puhuttu, että jos tämä meidän perheasia ei olisi edennyt meistä riippumatta, ei varmaan olisi vieläkään yhtään lasta.
Koska ei sitä sopivaa aikaa välttämättä tule milloinkaan.
Nyt meillä on kolme lasta, ja kyllä, nämä ruuhkavuodet on uuvuttavia. Mutta myös tosi antoisia. Olen iloinen ja onnellinen, että mulla näitä lapsia on, mutta kyllä mä ainakin olisin voinut elää ihan täyttä ja hienoa elämää ilman lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun asiat olivat siinä pisteessä, että oli sopiva aika hankkia lapsia, tajusin etten halua. Päivä päivältä olen tyytyväisempi ratkaisuun, samoin mies.
Itse olin aina sitä mieltä, että ei musta olis äidiksi, äitiys ei koskaan kuulostanut kovin houkuttelevalta kaikkine murheineen, vastuineen jne.
Vauvakuumetta en ole potenut koskaan.
Tulin sitten vahingossa kuitenkin raskaaksi, ja pidin lapsen, koska aborttiin en pystynyt.
Rakastan lastani yli kaiken, mutta jotenkin äitiys ei edelleenkään "suju" minulta. Joudun ponnistelemaan kauheasti, että olisin hyvä äiti ja jaksaisin olla lapselle läsnä. Vastuu on todella suuri, ja taidan olla taipuvainen ylihuolehtimiseen ja pohdin koko ajan, olenko liian huono äiti ja miten lapseni tulee pärjäämään ja annanko tarpeeksi "eväitä" lapsen aikuisuuteen. Tai edes nuoruuteen nyt ensin.
Voi kuulostaa kauhealta, mutta jos nyt saisin valita ja palata ajassa taaksepäin, en tekisi tätä lasta. En pystyisi edelleenkään aborttiin, mutta hankkisin vaikkapa tuplaehkäisyn.
Jotenkin ajattelen, että rakastan tätä arvokasta ja ihanaa lastani niin paljon, etten haluaisi hänelle tällaista äitiä, kuin itse olen. (en ole huono äiti, mutta jotenkin, kun tämä äitiys ei tunnu mun jutulta, tunnen itseni jatkuvasti huonoksi äidiksi, hyvän äidin tulisi mun mielestä olla sellainen, joka rakastaa äitiyttä eikä koe sitä taakaksi!)
Eli siis, jos susta tuntuu ettet halua äidiksi, ei se ole mikään pakko. Harvinaistahan se on vieläkin, mutta luulen että enemmän kadut sitten joskus sitä, että tekisit lapsen ja koet sitten kuin minä, kuin että et tee lasta. Jos joskus kadut lapsettomuuttasi, satutat siinä vain itseäsi, mutta jos teet lapsen etkä koe olevasi hyvä äiti, satutat itsesi lisäksi sitä lasta. (tai ainakin kuvittelet niin, ja se on kamalaa)
miettiä, että olenko tämän kirjoittanut. Niin on minun elämää!