Länsimaisen kulttuurin itsemurha?

Onko länsimainen kulttuuri kuolemassa? Oswald Spengler kirjoitti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, että kulttuurimme alamäki oli alkanut 1800-luvulla ja että perikato koittaisi parissa sadassa vuodessa. Keskeisimpänä seikkana hän piti uskonnon merkityksen heikkenemistä. Spenglerin mukaan kulttuurin ytimessä on aina uskonto.



Nyt suomalainen historiantutkija Timo Vihavainen on samoissa ajatuksissa. Hän kirjoittaa, että tekeillä on länsimaisen kulttuurin itsemurha. Vaaran merkit ovat kaikkialla, luonnonvarojen ehtymisessä, yli varojen eletyssä taloudessa ja väestökehityksessä.



Keskeistä muutoksessa on Vihavaisenkin mukaan uskonnon aseman romahtaminen. Kirkoissa on tilaa, mutta kulutuksen temppeleistä tehdään koko ajan suurempia. Ennen kulttuuri tarkoitti pyrkimystä totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Nyt tilalla on vain rahan ja mielihyvän etsintä. Ennen ajateltiin toisia, nyt vain itseä.



Kulttuurimme korttitalo pysyy horjuen pystyssä niin kauan kuin talous kasvaa. Mutta romahtamisen merkit ovat jo nähtävissä. ”Toisin kuin uskonto, joka antaa jokaiselle yksilölle äärettömän merkityksen, vie mammonanpalvonta köyhältä kaiken, kunniaa myöten”, kirjoittaa Vihavainen



Idolit ovat korvanneet uskonnon. Jos tämä ei ollut aiemmin tullut selväksi, niin viimeistään niin kävi viime kesänä, kun Madonnaksi itseään kutsuva laulaja kokosi Helsinkiin satatuhatta kuulijaa. Ennen populaarikulttuuri oli nuorten asia, nyt konsertteihin menevät kaikki. Vihavainen ei pidä ainakaan kaikkea nykymusiikkia kulttuurina. Hän kirjoittaa nyrpeistä kiljujista, joiden äänet muistuttavat alkeellisimpia villiheimoja niiden hedelmällisyysriiteissä.



Rohkeuden puutteesta Vihavaista ei muutenkaan voi syyttää. Hän on sitä mieltä, että hallitsematon maahanmuutto tuhoaa loputkin siitä Euroopasta, joka kerran rakentui kristinuskon ja antiikin kulttuurin perustalle. Tulevaisuus on Kiinan, Intian ja ehkä islamin. Ottaessaan kriittisen kannan maahanmuuttoon Vihavainen tietää saavansa rotusortajan leiman.



Onko mitään tehtävissä? Vihavaisen vastaus on, että mielipide pitää ainakin sanoa. Mutta hän myöntää olevansa pessimisti. Hän ei usko, että on paluuta. Kristinuskon aikaa ei hänen mukaansa enää voi saada takaisin. Hän murehtii sitä, ettei kukaan välitä kulttuurimme kuolemasta. Tässä numerossa Vihavaisen ajatuksia kommentoiva historioitsija Seikko Eskola on optimisempi. Hänen mukaansa kristityt länsimaat ovat nyt tienhaarassa. Mahdollisuus on vielä olemassa.



Kristityt rukoilevat hengellistä herätystä, uutta uskonpuhdistusta. Varsinkin karismaattinen kristillisyys etenee Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Uskonnon aika ei ole ohi, vaikka jälkikristillisessä Euroopassa siltä näyttää.



Voisiko maahanmuuttajissa, joiden Vihavainen pelkää tuhoavan länsimaisen kulttuurin, olla meidän toivomme? Heissä on paljon kristittyjä. Olemme jo kauan puhuneet siitä, että lähetystyön suunta on muuttunut. Nyt on opittava seurakunnissa ottamaan maahantulijat vastaan.



Ehkä islamin nousu havahduttaa kristityt kysymään oman uskonsa perusteita. Nyt ei keskustella vain minareeteista vaan myös krusifikseista. Apostoli Pietari kehottaa: ”Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin toivonne perustuu.”



Kristityllä ei ole syytä pessimismiin. Kulttuurien tuhoutuessa risti julistaa sanomaa syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta. Lopulta tämä sanoma voittaa. Jo nyt se antaa uskon, toivon ja rakkauden.