Oletko lukenut Villetten / Syrjästäkatsojan tarinan

Olen. Ei nyt tule mieleen, miten se päättyi :/

Muistan kuitenkin, että Charlotte kuvaa hyvin sellaista lohdutonta yksinäisyyttä.

Olen lukenut ja rakastan. Jos olet samanlainen infonörtti kuin minä, googlaa Constantin Heger.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Ei nyt tule mieleen, miten se päättyi :/

Lucy Snowen kihlattu M. Emmanuel on saapuva takaisin Villetteen oltuaan matkoilla olisko ollut viisi vuotta. Mutta myrsky iskee: 

Jumala, varjele tuota purtta! Oi, pelasta se! 

Tuuli kääntyy länteen. Armoa, armoa, Banshee - joka itket joka ikkunassa! Se nousee - se paisuu - se ulvoo pitkään: jos kuinka kuljen huoneesta huoneeseen sinä yönä, en saa tuulta tyyntymään. Tunnit kuluvat, tuuli yltyy: sydänyöllä kaikki unettomat tarkkaajat kuntelevat vapisten hirmuista lounaismyrskyä.

Myrskyn ärjyntää kesti seitsemän päivää. Se ei tauonnut ennen kuin Atlanti oli kirjavanaan laivan hylkyjä, se ei tyyntynyt ennen kuin syvyydet olivat nielaisseet täyden osuutensa. Myrskyn hävittävä enkeli ei suostunut laskemaan sipiaan, joiden havina on ukkosta - joiden sulkien värinä on myrskyä, ennen kuin oli suorittanut työnsä loppuun.

Ole hiljaa, asetu! Oi, tuhannet itkijät, jotka ahdistuksen vallassa rukoilivat odottavilla rannoilla, toivoivat täta käskyä, mutta sitä ei lausuttu ennen kuin, tyvenen tultua, useat eivät tyventä huomanneet, ennen kuin, auringon palattua, sen valo oli monelle yötä.

Tässä seis: seis heti paikalla! On tarpeek-si sanottu. Älköön mikään rauhaisa ja ystävällinen sydän murehtiko; antakoot aurinkoiset mielikuvat toivoa. Kuvitelkoot ilon riemua, joka elpyy uudelleen suuren kauhun keskeltä, vaarasta pelastumisen hurmaa, ihmeellistä toipumista pelon vallasta, paluun onnea. Kuvitelkoot ihmiset jälleennäkemista ja jatkuvaa onnellista elämää

Villetten kertoja Lucy Snowe oli monella tapaa veemäisin kertoja maailmassa. Moneen otteeseen hän viittaa monenlaisiin vastoinkäymisiin elämässään, mutta sulkee lukijan niiden ulkopuolelle. Loppusanoissaan hän niittaa itsensä lopullisesti lukijan säälin ulottumattomiin. Kuka oli Lucy, mitä hänen vanhemmilleen ja ystävilleen oli tapahtunut, ja kuinka hän vietti loppuelämänsä? Se ei kuulu meille, ei edes hänen surunsa kuulu meille.

Bronten sisaruksien hienoista kirjoista tämä oli hienoin ja modernein.