Suomalaiset syövät turhaan ravintolisiä
Niistä ei tutkimusten mukaan ole mitään hyötyä, paitsi D-vitamiinia kannattaa syödä talvella.
Moni ajattelee, ettei niistä haittaakaan ole, vaan kuinka moni tutkii niiden yhteisvaikutuksia, myös respetilääkkeiden kanssa? Syötkö verenpainelääkkeitä? Entä antikoagulanttia? Statiineja? No kai olet huomannut, että esim. viattomalta kuulostava magnesium ei sitten sovikaan yhteen näiden kanssa - muista pitää ainakin pari-kolme tuntia taukoa niiden välillä!
Lainaan laillistetun ravitsemusterapeutti Jaakko Mursun kirjoitusta. Etenkin viimeinen lause kolahti!
Välillä tuntuu, että ravitsemuksen perusasiat ovat hukassa ja sen sijaan hifistellään tällaisilla pikkuasioilla.
Siis syödään yksin puhelinta tuijottaen ja pyritään pääsemään sekä ruoanlaitosta että syömisestä mahdollisimman nopeasti.
On vaikea kuvitella, että keskustelua henkilökohtaisista vitamiini- ja hivenainetasoista käytäisiin esimerkiksi jossain Espanjassa, Mursu sanoo.
Siellä superfoodia on se, että syödään yhdessä ja mummo ja lapsenlapsi ovat samassa ruokapöydässä.