Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työttömyys, konkurssit, talouden nollakasvu ainoana OECD-maana

Vierailija
03.12.2025 |

Kasvua on lupailtu ja odotettu kuukausikaupalla, mutta toisin kävi. Suomi on teknisessä taantumassa. Kansantuote on heikentynyt vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden ajan.

OECD:n tilastojen mukaan Suomi on ainoa kehittynyt teollisuusmaa, jonka talous ei kasva tänä vuonna.

Yksityisen kuluttamisen alho näkyy edelleen monilla toimialoilla ja ajaa yrityksiä konkurssiin.

Tämän vuoden konkurssien seurauksena 12386 henkilöä on menettänyt työpaikkansa tai elinkeinonsa. Kun tarkastellaan kotitalouksia, konkurssien vaikutuspiirissä on yli 24000 suomalaista.

Viime viikolla varmistui, että Suomi joutuu EU:n tarkkailuokalle talouskehityksensä takia. Orpon hallituksen piti taittaa velkaantuminen, mutta nyt velkasuhde on huonompi kuin koskaan.

Sen lisäksi Suomi joutuu myös EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle kasvavan eriarvoisuuden riskin johdosta.

Ja päälle päätteeksi EU:n sosiaalisen kehityksen vuosiraportin mukaan Suomen sosiaalinen tilanne on heikentynyt 10 ulottuvuudella 11:sta. Se on Euroopan heikoin suoritus. 

 

https://www.ku.fi/artikkeli/5243115-tyottomyys-konkurssit-talouden-noll…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
03.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi on kuin se entinen hevonen, joka oli juuri oppinut olemaan syömättä, mutta kuoli.

Neljä vuotta sosialismia ja Suomi on menetetty maa.

Vierailija
2/2 |
03.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

L i s ä ä     m a a h a n m u u t t a j i a !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi yhdeksän