Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että tarvitsen irtioton kaikista ystävistäni, kanssakäyminen kuormittaa, en näe tai tunne itseäni sen keskellä
30.11.2025 |
Onko kukaan muu kokenut samaa? En ole mikään hyvä ystävä sellaisella mittapuulla, että järjestäisin asioita, makeilisin ja mielistelisin tyhjänpäiväisyyksiä. Mutta olen aina tunnistanut toisen ihmisen isot ja tärkeät asiat, antanut niille ajatuksiani ja aikaani.
Olen varmaankin keskellä jotain elämänkriisiä. Mutta koen että olen ystävilleni joku elämän vakio, joka on oltava olemassa mutta se on onttoa, näemme ja kaikki kertoo omia asioitaan. Kukaan ei muista mitään mistään tärkeästä tai kysele että kuinka vaikka veljesi voi, jos olen kertonut häneen liittyvästä elämän raskaudesta. Ratsastamme menneisyydellä ja ajatuksella jostain ystävyydestä jota en näe. Luulen että ystäväni lähinnä ottaisivat itseensä jos sanoisin että toivoisin jotain muuta.
Olen jossain määrin etäännyttänytkin itseni heistä mutta se ei auta. Kun näemme kiinnitän huomion vain ikäviin asioihin ja olen huonoa seuraa.
Missä määrin yksinäisyyden valitseminen on itsekkyyttä? Viihdyn itsekseni ja annan entistä vähemmän mitään kenellekään muulle.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen samaa, rakastan ystäviäni sydämeni pohjasta, mutta koen myös hirvittävää sosiaalista uupumista.
Olen introvertti, tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. En juurikaan koe yksinäisyyttä, vaan nautin yksin olemisesta. Mutta paradoksaalisesti olen myös "suosittu". Minulla on todella paljon ystäviä ja kuulun neljään erilliseen ns "kaveripiiriin". Moni ystäväni haluaa nähdä ja pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta heitä on yksinkertaisesti niin paljon, että aika ei riitä kaikkien kanssa säännölliseen sosialisoimiseen, kun sitä omaakin aikaa on pakko saada. En tiedä miten yhteydenpitoa voisi harventaa ilman, että joutuisin ignooraamaan yhteydenottoja ja loukkaamaan itselleni tärkeitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Koen samaa, rakastan ystäviäni sydämeni pohjasta, mutta koen myös hirvittävää sosiaalista uupumista.
Olen introvertti, tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. En juurikaan koe yksinäisyyttä, vaan nautin yksin olemisesta. Mutta paradoksaalisesti olen myös "suosittu". Minulla on todella paljon ystäviä ja kuulun neljään erilliseen ns "kaveripiiriin". Moni ystäväni haluaa nähdä ja pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta heitä on yksinkertaisesti niin paljon, että aika ei riitä kaikkien kanssa säännölliseen sosialisoimiseen, kun sitä omaakin aikaa on pakko saada. En tiedä miten yhteydenpitoa voisi harventaa ilman, että joutuisin ignooraamaan yhteydenottoja ja loukkaamaan itselleni tärkeitä ihmisiä.
samaistun sen verran että tämä on perusongelmani, mutta nyt on kyse jostain muusta. Ehkä olen tosiaan vain etääntynyt pysyvästi näistä ihmisistä.
Sitä voi olla vain taakka ytsävillekin, jos noin kokee. Ota omaa aikaa ja parempana versiona sitten palaat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Koen samaa, rakastan ystäviäni sydämeni pohjasta, mutta koen myös hirvittävää sosiaalista uupumista.
Olen introvertti, tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. En juurikaan koe yksinäisyyttä, vaan nautin yksin olemisesta. Mutta paradoksaalisesti olen myös "suosittu". Minulla on todella paljon ystäviä ja kuulun neljään erilliseen ns "kaveripiiriin". Moni ystäväni haluaa nähdä ja pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta heitä on yksinkertaisesti niin paljon, että aika ei riitä kaikkien kanssa säännölliseen sosialisoimiseen, kun sitä omaakin aikaa on pakko saada. En tiedä miten yhteydenpitoa voisi harventaa ilman, että joutuisin ignooraamaan yhteydenottoja ja loukkaamaan itselleni tärkeitä ihmisiä.
Rakastat ystäviäsi? Mitä ihmettä? Itse rakastan vain ja ainoastaan lapsiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihmisiä tulee ja menee elämässä. Kyllä minäkin välitän ja toivon ihmisille hyvää, jotka ovat elämässäni olleet mutta miksi roikkua suhteissa, joissa ei ole enää hyvä olla? Me ihmiset muovaudumme, kehitymme ja kasvamme tai niin sen ainakin tulisi tapahtua mielestäni.
Tämä on ehkä epäsuosittu mielipide mutta päästäkää irti suhteista, jotka eivät palvele enää kenenkään teidän todellista hyvinvointia. Ne ihmiset jäävät kyllä elämään joiden on tarkoitus jäädä.
Ap jatkaa:
Kun kaikki kommunikaatio on omien asioiden selostelua niin sitten sitä itsekin menee siihen mukaan. Seliseli töitä ja jne. Ihan kuin jokin selostamisen tietotoimisto. Sitten kun sanoo jotain tärkeää itselleen tms niin hyvä kun kukaan kuuntelee kun odottaa omaa selostusvuoroaan.