En ymmärrä isiä, jotka hylkäävät eron tullessa lapsensa

Ystävälläni on nyt 2 teini-ikäistä lasta, jotka hän on kasvattanut 1 ja 3-vuotiaasta täysin yksin. Tukiverkosto on hyvin ohut. Lasten isä oli toki läsnä lapsille, kun vielä olivat yhdessä, mutta koska hänellä oli alkoholiongelma ja hän oli muutenkin täysin vastuuton, ei ystäväni voinut tuolloinkaan luottaa siihen, että lapset olivat täysin turvassa isän kanssa. Kun nainen erosi miehestä, lähti juominen täysin lapasesta ja mies ilmoitti ykskantaan, ettei "aio auttaa lasten kanssa". Hän koki siis lastenhoidollisen velvollisuutensa auttamisena. Me ystävät kävimme auttamassa, jos lapset oli esim. kipeinä, jotta hän pääsi käymään kaupassa. Mies välillä lupasi tulla auttamaan, mutta lopulta ei koskaan tullut.

Nykyään mies ei ole edelleenkään töissä, mutta hänellä on elättäjä nainen, jolla ei ole omia lapsia (eipä yllätä) ja tämä nainen palvoo miestä. Ei ole lasten kanssa tekemisissä muuten kuin näkevät harvoin sukujuhlissa. Ei osaa jutella lapsilleen mitään.

Ystävällä on ollut hyvin rankkaa ja mies edelleen haukkuu tätä mm. naiselleen, miten ystävä on erkaannuttanut lapset hänestä. Ei oikein löydy sanoja kuvata tuollaista ihmistä. Mieheksi häntä ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan.