Lue keskustelun säännöt.
Kelarotan elämässä käänne parempaan huomiseen: Tukien leikkaukset ajoivat työelämään ja kohti uutta vapautta! Kelarotta oli pienessä suoma
21.11.2025 |
Kelarotan elämässä käänne parempaan huomiseen: Tukien leikkaukset ajoivat työelämään ja kohti uutta vapautta!
Kelarotta oli pienessä suomalaisessa kaupungissa (Akaa) asuva rotta, joka oli vuosikausia elänyt mukavasti yhteiskunnan tukien varassa. Hän oli saanut työttömyyskorvausta ja asumistukea, eikä ollut nähnyt tarpeelliseksi mennä töihin, sillä elämä soljui mukavasti pelkkien tukien varassa lihoen. Hän vietti päivät puistoissa ryypäten ja rellestäen toisten Kelarottien kanssa, ja iltaisin hän katseli televisiota, joi olutta, poltti tupakkia ja pelasi pelejä.
Eräänä päivänä hänen maailmaansa kuitenkin järkytti iso uutinen: hallitus oli päättänyt leikata sosiaalitukia. Rotat kaupungissa alkoivat kuiskia, että tukien varassa eläminen ei enää kohta riittäisi edes vuokran maksuun, saati kaljoihin. Kelarotta ei ollut uskoa kuulemaansa. "Ei kai tätä oikeasti tehdä? Minähän en töihin lähde!" hän tuhahti raivoissaan rotta tovereilleen.
Mutta viikot kuluivat kaljaa juoden, ja tukien määrä väheni pikkuhiljaa. Pian Kelarotalla ei ollut enää varaa ostaa lempijuustoaan ja kaljaa kaupasta. Hän huomasi, että vuokranmaksu alkoi jäädä jälkeen. Hätääntyneenä hän päätti tehdä jotain, mitä ei ollut koskaan kuvitellut tekevänsä: hän alkoi etsiä töitä.
Kelarotta selasi työpaikkailmoituksia netissä ja huomasi, ettei hänellä ollut paljoa taitoja tai kokemusta. Hän kuitenkin pisti itsensä rohkeasti likoon ja haki monia paikkoja. Viikkojen odottelun jälkeen eräänä aamuna hänen sähköpostiinsa saapui viesti: roskakuskin paikka olisi tarjolla.
Roskakuskina työskentely ei ollut mitään glamouria, mutta Kelarotta tiesi, ettei hänellä ollut varaa olla nirso. Hän tarttui työhön ja oppi nopeasti roskien keruun salat. Hän ajoi ympäri kaupunkia roskakuskin lavetti kiiltäen ja nosti roskapönttöjä voimiensa takaa. Työ oli raskasta, mutta siinä oli oma palkitsevuutensa ja mikä parasta, hän sai taas säännöllistä tuloa.
Kaupungilla toiset Kelarotat katsoivat häntä kummissaan. "Miten sinä jaksat nousta joka aamu viideltä ja mennä töihin?" he kysyivät. Kelarotta naurahti ja vastasi: "Se tuntuu aluksi raskaalta, mutta tiedättekö mitä? Töissä käynti antaa enemmän vapautta kuin jatkuva tukien varassa eläminen. Minä saan nyt päättää omasta elämästäni."
Vaikka Kelarotta ei ollut aluksi innoissaan työelämään siirtymisestä, hän huomasi, että elämässä oli paljon enemmän sisältöä ja mielekkyyttä, kun hän oli osa jotain suurempaa. Hän tunsi ylpeyttä tekemästään työstä ja siitä, että hän auttoi pitämään kaupungin siistinä. Ja mikä parasta, hän ei enää elänyt pelkästään tukien varassa hänellä oli oma tulo ja oma tapa kantaa vastuunsa.
Lopulta Kelarotta tuli siihen tulokseen, että vaikka tukien leikkaukset olivat aluksi tuntuneet epäoikeudenmukaisilta, ne olivat saaneet hänet muuttamaan elämänsä parempaan suuntaan. Töissä käynti antoi hänelle paitsi rahaa, myös itsevarmuutta ja tarkoituksen tunnetta.
Tarina perustuu täysin tositapahtumiin.
Kommentit (2)
KELAROTTA: ROSKA-AUTON KOSMIIKKALENTO
Akaa oli täysin normaali suomalainen kaupunki kunnes eräänä aamuna sen ylle repesi galaktinen juustoreikä, josta tippui kosmista emmental-sadetta. Kelarotta makasi viemärissä sammuneena olutpullo kainalossa, kun roska-auto yhtäkkiä syttyi siniseen plasmatuleen ja ilmoitti robottiäänellä:
"TUKILEIKKAUS PERUTTU. VALMISTAUDU HYPERHOMMAAN."
Auto imaisi Kelarodan sisäänsä kuin spagettinappula. Sisällä oli ohjaamo, joka näytti hullun avaruusinsinöörin diskokeittiöltä: vilkkuvia nappeja, juustolaser, tanssiva moppirobotti nimeltä Reijo.
Mitä hittoa täällä tapahtuu? Kelarotta parkaisi.
Olet valittu ROSKA-AJURI 9000:ksi, auto vastasi ja ampaisi valoista läpi niin kovaa, että aika taipuui ja muuttui ruisleiväksi.
He suhahtivat ulos Akaasta, läpi linnunradan, ohi mustien aukkojen (jotka huutelivat perään Palaa takaisin, meillä on munkkeja!) ja törmäsivät planeettaan, joka oli 100 % kierrätettävää muovia.
Siellä asui roskapönttöjen sivilisaatio, jotka kumarsivat Kelarottaa:
Oi suuri Kelarotta! Ennustettu roskakuski on saapunut! Pelasta meidät pahalta Jääkylmältä Kelalletonilta!
Kelarotta ei tiennyt mitä tehdä, joten hän heilautti moppi-Reijoa ilmassa kuin valomiekk... valomoppia. Se räjäytti avaruuden tyrannin tuhansiksi biojätteiksi.
Roskapönttökansa juhli. Avaruus tanssi. Juusto satoi violetilta taivaalta.
Ja Kelarotta totesi:
Perhana, tää työelämä on parempaa kuin luulin.
Roska-auto virnisti (kyllä, sillä oli suu):
Palataanko Akaaseen vai hallitaanko universumia?
Kelarotta mietti sekunnin.
Mennään ensin huoltsikalle hakemaan makkaraperunat.
Ja niin he lensivät kohti galaktista ABC-asemaa, joka oli kooltaan kuun kokoinen ja pyöri techno-musiikin tahdissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Akaan kaupungin alla, viemäriverkoston kimaltelevissa kammioissa, eli Kelarottapullea, karvainen ja hieman liikaa yhteiskunnan tukien varassa löhöillyt rottamies. Hän oli saanut tukia niin kauan, että Kela-lomakkeet jo ryömivät itsestään hänen luokseen allekirjoitettaviksi. Hänen elämänsä koostui lähinnä oluesta, homejuustosta ja siitä, että hän heitti toisinaan pikkukiviä kaupungintalon ikkunoihin harrastuksena.
Eräänä aamuna, kun hän oli juuri avaamassa aamutölkkiään (kello 06:12, kuten aina), joka räjähti hänen naamalleen ilman syytä, viemärin läpi kaikui pahaenteinen ääni:
TUKIA LEIKATAAN.
Ääni tuli viemäriputkeen jumiutuneelta oraakkelikärpäseltä, joka oli nähnyt tulevaisuuteen noin kolme sekuntia ja halusi kertoa kaikille. Kelarotta jäi täysin tuupertuneena paikalleen, suu auki ja olut valuen lattialle.
Ei helvetissä. Minä en nouse koskaan ennen puolta päivää, enkä varmasti mene töihin. Olen rotta, en traktorikuski! hän kiljui niin kovaa, että läheinen kuollut torakka heräsi henkiin ja kuoli uudelleen.
Mutta viikot vierivät, ja tukien tilalle tuli vain hiljaisia tuulenpuuskia Kelan postiluukusta. Juustohyllyt ammottivat tyhjyyttään. Olutkorit vilkuttivat hänelle surullisesti kaupan ovilta, mutta hänen lompakkonsa sanoi: Haha, ei tänään.
Lopulta Kelarotta joutui tekemään jotakin aivan käsittämätöntä: hän avasi tietokoneensa, joka oli niin pölyn peitossa, että sinne oli kehittynyt oma sivilisaatio pienistä pölygnomeista.
Hän etsi töitä.
Työpaikkailmoitusten seassa oli kaikkea absurdia:
"Etsimme rottaa konsultoimaan rakennusalan sähköposteja."
"Tarvitsemme eläimen, joka tietää mitä on eksistentiaalinen kriisi."
"Haluatko olla puolipäiväinen varjo?"
Lopulta hänelle kolahti viesti: ROSKAKUSKIN PAIKKA TARJOLLA.
Kelarotta hölmistyi. Roskakuski? Mitä hienoa siinä muka oli? Mutta koska vaihtoehtona oli nälkäkuolema tai varastoon muuttaminen, hän päätti kokeilla.
Seuraavana aamuna hän nousi kello viisi, mikä oli hänelle sama kuin matkustaisi toiselle planeetalle ilman avaruuspukua. Hän kompastui kolme kertaa omaan häntäänsä ennen kuin pääsi ovelle.
Mutta kun hän nousi roska-auton kyytiin, tapahtui jotain maagista. Auto alkoi hohtaa neonväreissä, ja sen radio soitti 80-luvun diskomusiikkia, vaikka siihen ei ollut pariin vuoteen sähköt kytkettynä.
Kelarotta nosti roskapönttöjä, jotka joskus kirkuivat takaisin. Yksi pönttö väitti olevansa professori Jyväskylästä, mutta Kelarotta ei kuunnellut, koska hänellä oli kiire nauttia uudesta voimantunteestaan.
Toiset viemärissä asuvat Kelarotat katsoivat häntä aivan pyörein silmin.
Miten sinä jaksat? Aamuviideltä? Töihin? Oletko seonnut?
Kelarotta virnisti niin leveästi, että hänen hampaisiinsa olisi mahtunut kaksi siivua oltermannia.
Aluksi se tuntui pahalta. Mutta sitten huomasin että työ on kuin iso juustopalapeli. Ja minä olen se palanen, joka ei mahdu mihinkään, mutta jostain syystä se silti liimataan paikoilleen.