Ihan pienten vauvojen äidit,

koska lapsi on ensimmäinen. Mies tekee kotona töitä, joten hän on jatkuvasti apuna tarvittaessa. Yöheräilyt ei ole ihan helppoja, mutta olen toistaiseksi ollut aika pirteä.



Synnytyksen jälkeen oli hankalaa, synnytykseni oli aika rankka, ja kipujen ja huonon voinnin takia en voinut hoitaa vauvaa imettämisen lisäksi ollenkaan. Mies vaihtoi vaipat ja pesi pyllyn. Vanhempani ovat myös auttaneet paljon, äiti on käynyt täällä laittamassa ruokaa ym. ja mä olen ollut yhden yön vauvan kanssa vanhempieni luona, jotta mies sais tehdä rauhassa töitä ja nukkua.

ja olin ihan kunnossa jo seuraavana päivänä.



Meillä taas sitten puolestaan ei ole ketään apujoukkoja, mutta ihan hyvin ollaan kyllä pärjätty. Kyllä se auttaa, että on rutiinia vauvanhoidossa.



T. ap

Perheessä eskarilainen, taapero ja vauva.



Auto on kovilla :)

Eskarilaista täytyy kyyditä koluun, koulusta, harrastuksiin ja lisäksi on kaikki neuvolakäynnit, kauppareissut, taaperon kerhopäivä, jne.



Välillä tuntuu kiireiselle, mutta kuten nyt, toisinaan on hyvin rauhallista.



Rutiinit auttaa, me kuljetaan kuin tavarajuna jota ei voi pysäyttää. Tasaisesti samaa rataa.

tai itse asiassa juurikin tuollaista meillä oli vuosi sitten. Nyt on vähän helpompaa, kun koululaiset kulkevat itse, mutta kerholaisia pitää tietenkin kuskata.



Me olemme olleet nyt viikon sairaana, ja se tuo tietenkin lisähaastetta arkeen.

Kiva kuulla esikoisvauvojen äitien ja suurperheellisten tilanteista, joten kirjoitelkaahan lisää!

pienempi on nyt muutaman kuukauden, ja tosi tempperamenttinen tapaus (erilainen kuin isoveljensä). Ekat kolme kuukautta oli rankkoja, paljon rankempia kuin osasin odottaa. Meillä tämä kakkonen kitisi jatkuvasti, nukkui huonosti ja karjui illat täyttä huutoa. Sitten onneksi helpotti noi iltahuudot ja yötkin rauhoittui. Edelleen on kuitenkin päivisin täysin kannettava kaveri, hermostuu helposti ja itkee varmaan kymmenen kertaa enemmän kuin esikoinen samassa iässä.



Minua harmittaa joskus ihan tosissaan, että vauva joutuu sopeutumaan niin paljon (mustasukkaisen) esikoisen rytmiin. Aika harvoin on esimerkiksi syöttötilannetta, jonka isompi ei jotenkin keskeyttäisi, ja joskus tuntuu että vaan menen vauva kainalossa paikasta paikkaan, ja olen vain harvoin vauvan kanssa samalla tavalla rauhassa kuin esikoisen kanssa. Mut päivärytmistä on pakko pitää kiinni, ja pakko meidän on käydä kerhoissa ja kylässäkin näkemässä ihmisiä, koska tänne vähän syrjemmälle (jossa asutaan) ei kyllä kukaan vahingossakaan eksy kylään. Olen kyllä miettinyt, johtuisko kakkosen kiukkuisuus siitäkin, että joutuu niin paljon sopeutumaan kaikkeen.



Hattua nostan, jos joku on jaksanut viisi vauvaa. :) Ennen kuopusta haaveilin ainakin kolmesta lapsesta. Nyt (varsinkin tässä vaiheessa iltaa) tuntuu että vauvat on ihania, kunhan ovat jonkun muun ;)

tempperamenttiakin. Meillä on myös joutunut sopeutumaan perhe-elämään, mutta aika levollinen vauva. Minusta taas meidän neljäs solahtaa aika itsestään tähän perhe-elämään. Ei ehdi toki niin katsella yhdessä kirjoja ymv kuin harvoin, mutta elämää on ympärillä ja useita ihmisiä, on sekin vauvalle merkityksellistä.