Diagnosoiko lääkäri adhd:tä, jos on pärjännyt "liian hyvin"?

Jos pärjäät ihan hyvin tai edes kohtalaisesti niin mihin tarvitset diagnoosin? 

Ei diagnosoi. Luultavasti pärjäät testeissä niin hyvin ettei ole aihetta. Mulla ainakin oli näin. Julkkiksilla näyttäis olevan toisin. Nyt 45 v työelämän ulkopuolella, ilman mitään apuja mistään.

Monikin on pärjännyt adhd:n kanssa hyvin. Se ei aikuisella ole mikään mittari diagnoosin tekemiseen.

Mulla on diagnosoitu pelkästään vaikeiden ihmissuhteiden ja vapaa-ajan impulsiivisuuden pohjalta. Koulumenestys on aina ollut kiitettävää, sain esimerkiksi lukiossa kolme stipendiä sekä kandista vitosen. Ihmissuhteissa sen sijaan menee jatkuvasti hermot, lopettelen harrastuksia, lähden ex tempore ulkomaille ja arjenhallinta on haastavaa. Lääke rauhoittaa minua todella paljon, mutten juurikaan käytä sitä, koska nautin jatkuvasta menemisestä ja uuden kokeilemisesta. 

Auttaako jos näyttää aikuisena ne omat lapsuuden hojks-paperit ja on mukautettu peruskoulu taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Jos pärjäät ihan hyvin tai edes kohtalaisesti niin mihin tarvitset diagnoosin? 

Koska tarkkaavaisuuden häiriötä kompensoidaan sinnittelyllä, johon ihminen lopulta uupuu. Kyllä sinäkin haluaisit tietää, jos ongelmaasi on olemassa lääkitys. - eri

Vierailija kirjoitti:

Jos pärjäät ihan hyvin tai edes kohtalaisesti niin mihin tarvitset diagnoosin? 

"Nyt alan olla täysin uuvahtanut tähän sinnittelyyn" Mitä osaa et ymmärtänyt? 

Vierailija kirjoitti:

Monikin on pärjännyt adhd:n kanssa hyvin. Se ei aikuisella ole mikään mittari diagnoosin tekemiseen.

Voin kertoa että ongelmat alkavat keski-ikäisenä. Siihen asti on vain pärjännyt hampaat irvessä. Se että älykkäänä yksilönä pärjää ikävuodet 0-40 ei tarkoita sitä etteikö lopulta voisi olla niin kuormittunut että vakava oireilu alkaa. Sitten ei tule enää oikein mistään mitään. Lääkärissä tuputetaan masennuslääkkeitä ja neuroleptejä vaikka syy on hoitamattomassa nepsytaudissa. Sitä sillä diagnoosilla tekee, ettei tarvitse joko hyväksyä täysin väärän sairauden hoitoa ja lääkitystä, koska muuten olet hoitovastainen, tai olla myös loppuelämä ilman mitään hoitoa.

Ehkä julkisella voi olla tiukemmat kriteerit kustannussyistä johtuen, mutta tottakai yksityisellä onnistuu. 

Kävin itsekin yksityisellä, tosin terapeuttini kehoituksesta, ja sain diagnoosin. Se, että pärjään hyvin ei tarkoita, etteikö adhd tuo elämääni haasteita ja uupumusta. Nyt osaan välttää uupumisen riskit ja pitää huolen itsestäni.

Neurologi ja neurospykologi sanoivat, että olen onnekas adhd ja saanut hyvät kasvupohjat jo lapsuudessani. Ymmärsin asian niin, ettemme kaikki adhd:t ole pelkkiä reppanoita ja luusereita ja asiat saavatkin mennä hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin on pärjännyt adhd:n kanssa hyvin. Se ei aikuisella ole mikään mittari diagnoosin tekemiseen.

Voin kertoa että ongelmat alkavat keski-ikäisenä. Siihen asti on vain pärjännyt hampaat irvessä. Se että älykkäänä yksilönä pärjää ikävuodet 0-40 ei tarkoita sitä etteikö lopulta voisi olla niin kuormittunut että vakava oireilu alkaa. Sitten ei tule enää oikein mistään mitään. Lääkärissä tuputetaan masennuslääkkeitä ja neuroleptejä vaikka syy on hoitamattomassa nepsytaudissa. Sitä sillä diagnoosilla tekee, ettei tarvitse joko hyväksyä täysin väärän sairauden hoitoa ja lääkitystä, koska muuten olet hoitovastainen, tai olla myös loppuelämä ilman mitään hoitoa.

Nimenomaan. Lähinnä tämä olikin vastaus aloittajalle siihen, että kannattaako edes yrittää hakea diagnoosia, jos on pärjännyt elämässä. Ehdottomasti kannattaa, koska se (tähän asti) pärjääminen ei ole mikään syy jättää diagnoosia tekemättä. Monenkin asian kanssa oppii pärjäämään, muttei se niitä asioita silti poista.

Vierailija kirjoitti:

Jos pärjäät ihan hyvin tai edes kohtalaisesti niin mihin tarvitset diagnoosin? 

ADHD-lääkkeisiin, koska monet luulevat että ne olisivat vastaus kaikkiin ongelmiin. Just luin Hesarista mielipidekirjoituksen jossa ADHD-diagnoosin itse saanut psykiatriksi erikoistuva lääkäri kertoi miten lääkkeet olivat loistava apu kuuden kuukauden ajan, sen jälkeen alkoikin alamäki ja haittoja tuli valtavasti. Koko psykiatrian historiahan on täynnä tuota samaa eli kehitetään uusia lääkkeitä joita pidetään täysin turvallisina ja toimivina. Muutama vuosikymmen menee kun huomataan että oho, näitä olisikin pitänyt määrätä joku 1 % siitä mitä on ihmisille määräilty. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin on pärjännyt adhd:n kanssa hyvin. Se ei aikuisella ole mikään mittari diagnoosin tekemiseen.

Voin kertoa että ongelmat alkavat keski-ikäisenä. Siihen asti on vain pärjännyt hampaat irvessä. Se että älykkäänä yksilönä pärjää ikävuodet 0-40 ei tarkoita sitä etteikö lopulta voisi olla niin kuormittunut että vakava oireilu alkaa. Sitten ei tule enää oikein mistään mitään. Lääkärissä tuputetaan masennuslääkkeitä ja neuroleptejä vaikka syy on hoitamattomassa nepsytaudissa. Sitä sillä diagnoosilla tekee, ettei tarvitse joko hyväksyä täysin väärän sairauden hoitoa ja lääkitystä, koska muuten olet hoitovastainen, tai olla myös loppuelämä ilman mitään hoitoa.

Itsellä on diagnoosi, mutta mulla paheni esivaihdevuosissa myös. Tarvi taas syödä lääkkeitä, vaikken ollut aikoihin tarvinnut. Mutta mulla onneksi meni sittten menopaussin myötä ohi tuo pahenemisvaihe, ja pärjään taas lääkkeettä. Mutta siis joo hormonitkin voi vaikuttaa, ja toki jos on muutenkin kuormittava elämäntilanne kuten usein keski-ikäisellä on jos on omat lapset teinejä ja vanhemmat alkaa tarvita apuja myös.

Vierailija kirjoitti:

Monikin on pärjännyt adhd:n kanssa hyvin. Se ei aikuisella ole mikään mittari diagnoosin tekemiseen.

Pitäisi olla mutta nykyään kriteerit on laskeneet ihan hirmuisesti kun yksityiseltä haetaan diagnooseja. Paha vaan kun oikea häiriö tai sairaus kaiken taustalla saattaa jäädä tunnistamatta ja siihen päälle aletaan syödä apteekkipiriä!

Julkkiksiin ei kannata verrata, ne voi selittää mitä haluaa eikä kukaan edes tiedä onko oikeasti diagnoosia ja miten elämä oikeasti sujuu.

Vierailija kirjoitti:

Auttaako jos näyttää aikuisena ne omat lapsuuden hojks-paperit ja on mukautettu peruskoulu taustalla?

Tietenkin auttaa eikä ilman tuollaisia tai vastaavia pitäisi diagnoosia edes saada

Sinnittelyä se on kaikilla nykyään opiskeluissa ja työelämässä ellei omaa psykopaatin stressinsietokykyä ja kykyä siihen ettei joku 8h paikoillaan olo ruutua tuijottaen aiheuta levottomuutta, tylsistymistä ja keskittymisongelmia. Oletko lisäksi impulsiivinen? Eivätkö ihmissuhteesi onnistu? Kyllä se on varmasti adhd! Hyvin on porukalle mennyt perille että ongelma on aina yksilössä eikä suinkaan ulkoisissa olosuhteissa tai rakenteissa

Kävin adhd tutkimuksissa, minulla oli kokeilussa adhd lääkkeet, niistä ei juurikaan ollut hyötyä ja en saanut diagnoosia. Psyk.erikoislääkäri epäili kyseen olevan muusta, ja sanoi että kaiken ahdistuksen kun saa pois, niin moni asia helpottuu, sain sitten kokeeksi ahdistukseen tarkoitetun lääkkeen jota käytetään mm. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja se helpotti elämääni paljon. 

Pitikö teidän olla ilman alkoholia tutkimuksen ajan?

Kyllä piti ja minulta otettiin myös se bpeth testi. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin adhd tutkimuksissa, minulla oli kokeilussa adhd lääkkeet, niistä ei juurikaan ollut hyötyä ja en saanut diagnoosia. Psyk.erikoislääkäri epäili kyseen olevan muusta, ja sanoi että kaiken ahdistuksen kun saa pois, niin moni asia helpottuu, sain sitten kokeeksi ahdistukseen tarkoitetun lääkkeen jota käytetään mm. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja se helpotti elämääni paljon. 

Tämä on ainakin yksityisellä tosiaan mahdollisuus tämä lääkekokeilu. Se ei tosin välttämättä kerro onko ADHD, ne lääkkeet kun auttaa muustakin syystä johtuvaan keskittymisongelmaan. Itsellä tuli raskaassa elämäntilanteessa keskittymisongelmia, joiden takia sain varoituksen töistä ja passituksen työterveyteen. Lääkäri arveli, että mulla ei todennäköisesti ole ADHD:tä vaan elämäntilanteen ja huonojen unien aiheuttama ADT (Attention Deficit Trait) joka menee ohi kun tilanne kohenee. Sain ADHD:hon tarkoitetun lääkkeen kokeiluun, että jos siitä on apua työkyvyn ylläpitoon. Oli kyllä, valtavasti, luultavasti pelasti potkuilta. Käytin lääkettä reilut puoli vuotta. Tosiaan sitten elämäntilanne tasaantui ja keskittymisongelmat poistuivat.

Vierailija kirjoitti:

Sinnittelyä se on kaikilla nykyään opiskeluissa ja työelämässä ellei omaa psykopaatin stressinsietokykyä ja kykyä siihen ettei joku 8h paikoillaan olo ruutua tuijottaen aiheuta levottomuutta, tylsistymistä ja keskittymisongelmia. Oletko lisäksi impulsiivinen? Eivätkö ihmissuhteesi onnistu? Kyllä se on varmasti adhd! Hyvin on porukalle mennyt perille että ongelma on aina yksilössä eikä suinkaan ulkoisissa olosuhteissa tai rakenteissa

Ai, oliko se "sinnittelyä kaikilla" myös alakouluikäisenä 90-luvulla paljon ennen tietokoneita vai mitä ajattelit kommenttisi todistavan? Ap