Ahdistaa..

Onko ensimmäinen tutkinto? Jos jatkoelämän kannalta tärkeä niin koita vaan mennä - kyllä helpottaa kun lähtee rullaamaan. Ajattele lopputulosta, tutkinto taskussa ja sit tienaamaan:)

Purkaminen auttaa. Onko sinulla ketään joka jaksaa kuunnella elämäsi suurta "saranavaihetta"? Uskon, että helpottaisi kun saisit tosiaan päästää ulos kaiken sen, mikä mielessä myllertää.

Voisin kuvitella, että olet miettinyt jo kaikki vaihtoehdot, mutta siltikin kysyn, onko sinulla kuitenkin mahdollisuutta jatkaa kotihoidontuella vielä vähän aikaa, että saisit jatkoaikaa? vai onko se taloudellinen välttämättömyys.

Myös diakoniatyöntekijän kanssa voit jakaa murheitasi, käydä läpi taloudellista tilannettasi ja myös henkistä jaksamista.

Monissa opinahjoissa on myös psykologeja, kuraattoreja tai vastaavia, jotka voisivat kuunnella sinua, jos todellakin nyt aloitat opiskelun.



Muutosvaihe on aina stressaavaa. Jos siihen on pakko lähteä, silloin kannattaa opetella erilaisia stressinhallintakeinoja ja tietoista rentoutusta. Ja rukoilla voi myös aina.



Voimia syksyysi ja päätöksiisi!

terveisin diakoni meiju

Tikkurilan seurakunta

vastaavassa tilanteessa. Minä aikanaan jätin esikoisen 1,5-v hoitoon ja menin jatkamaan opinnot loppuun. Aluksi melkein joka aamu itkin päiväkodin kulman takana, niin pahalta se pienen jättäminen ja se hänen itkunsa tuntui. Ja tunsin itseni jotenkin "huonoksi" kun vein hänet hoitoon. Olen luonteeltani tällainen yliherkkä... ehkä sinä myös?

Kun muutama viikko kului, ratkaisu alkoi tuntua hyvältä ja itse asiassa PARANSI omaa jaksamista, kun sai tehdä jotain muutakin kuin hoitaa lasta. Nyt tästä on jo aikaa ja kaikki meni hyvin, tutkinto taskussa, lisää lapsia tullut...

Eli valmistuminen (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan) olisi ensi vuoden lopussa. Opintopisteitä jäljellä n. 100. Ja kerta ensimmäinen tuntinto on, niin mielelläni suorittaisin sen loppuun ja jatkaisin työelämään. Jos olisin yliopistossa opiskeleminen olisi hieman vapaampaa, mutta silti yritän jos nytkin saisi mahdollisimman monen kurssin suoritettua etänä ja päivistä ei tulisi liian pitkiä.

Kauhean vaikeaa ajatella tätä murrosvaihetta.. Toisaalta haluan koulun nopeasti loppuun, mutta toisaalta taas haluaisin olla kotona. Ehkä asiassa on myös hyvät puolensa, en vain vielä osaa niitä nähdä.



Kiitos vastauksista! Yritän katsoa myös asioiden hyviä puolia ja opetella rentoutumista, ei tämä kuitenkaan mikään maailmanloppu ole. :)

vastaavassa tilanteessa. Minä aikanaan jätin esikoisen 1,5-v hoitoon ja menin jatkamaan opinnot loppuun. Aluksi melkein joka aamu itkin päiväkodin kulman takana, niin pahalta se pienen jättäminen ja se hänen itkunsa tuntui. Ja tunsin itseni jotenkin "huonoksi" kun vein hänet hoitoon. Olen luonteeltani tällainen yliherkkä... ehkä sinä myös?

Kun muutama viikko kului, ratkaisu alkoi tuntua hyvältä ja itse asiassa PARANSI omaa jaksamista, kun sai tehdä jotain muutakin kuin hoitaa lasta. Nyt tästä on jo aikaa ja kaikki meni hyvin, tutkinto taskussa, lisää lapsia tullut...

Tämä tarina oli hyvä kuulla! Antoi todella hyvän mielen. Sitä vain odottaa aikaa kun helpottaisi, mutta toisaalta pitkällä mittakaavalla pari viikkoa tai parikaan kuukautta ei olisi niin pitkä aika. Mikä siihen sitten minulla meneekin.

- ap -

Opiskelin ammattikorkeassa ja lapsella oli hoitopaikka. Olin oikein tyytyväinen järjestelyyn, sillä pystyin pitämään lapsen hoitopäivät kohtuullisen pituisina, oli paljon vapaapäiviä ja kesälomat jne. oltiin aina kotona. Opinnot joustivat tarvittaessa ja toisaalta hoitopaikkaa pystyi hyödyntämään, kun tarvitsi esim. puoli päivää tehokasta lukuaikaa.



Minusta lapsen ja opintojen yhdistäminen oli todella helppoa ja mieleistä. Nyt elämäntilanteeni on sellainen, että joudun yhdistämään lapsen ja työelämän, eikä se todellakaan ole helppoa.